Hamppuinen Earth Hour

Hamppuinen Earth Hour

 

Maailman suurimman ilmastotapahtuman, WWF:n Earth Hour -hetken, myötä maailma pimenee taas hetkeksi. Ympäri pallon, annamme Äiti Maalle hetken tauon sähköpiikistä ja valosaasteesta. Tulemme yhteen kunnioittaen läheisiämme ja luontoa. Kynttilöiden hämärässä voimme myös itse hengähtää, ja tuntea, että sulkemalla elektroniset laitteemme, koko maailma huokaa. Tunniksi.

 

Tänä Earth Hourina haluan leikkiä mielikuvitusleikkiä. Pimeässä suljen silmäni ja kuvittelen: Mitä jos kaikki ympärilläni olisi tehty hampusta? Jos paha hamppu olisikin aina ollut hyvä hamppu? Ajatellaan mustavalkoisesti Earth Hourin nimissä. Hampun tieto sammutettiin 1900-luvulla. Minkälainen se tiedolla valaistu hamppumaailma olisi ollut meille ja ympäristölle? Kuvitellaan!

 

Kaikkea koskettava hamppu

 

Olen pukeutunut t-paitaan ja farkkuihin. Päälläni olevat vaatteet painavat hieman enemmän, mutta ovat niin pehmeät ja hengittävät. Perinteiset suomalaiset liinapellot ovat säilyneet viljelykierrossa, hampun kasvattaminen vaatteeksi on osa kulttuuriperintöämme. Paitani on kotimaisen pitkän linjan hamppukankaan tuottajalta. Suomesta löytyy monia hamppubrändejä ja paikallinen vaatesuunnittelu kukoistaa. Pehmeät hamppuvaatteet ovat yksi suomalaisen designin suurista vientituotteista.

 

Talo, josta vuokraan asuntoni on tehty hamppubetonista, puusta ja hamppuvillasta. Sisäilmaongelmat ovat harvinaisia ja huoltoremontit toteutetaan kotimaisia raaka-aineita käyttäen. Kuituhampun saatavuus ja kilpailu ovat laskeneet hinnat ja oman talon rakentaminen on nuorillekin varteen otettava vaihtoehto. Terve infrastruktuuri ja laadukkaan rakentamisen mahdollisuudet kotimaisista raaka-aineista ehkäisevät pois muuttoa maaseudulta ja Lapista. Elinvoimaiset kylät ulottuvat käsivarteen saakka. Inarissa on oma sairaala.

 

Kuituhampun tuotanto kukoistaa puuteollisuuden rinnalla. Kaksi vahvaa raaka-ainetta, puu ja hamppu, sekä suomalainen suunnittelu ovat nostaneet Suomen edelläkävijäksi ekologisessa asumisessa. Metsät ja hamppupellot lasketaan myös arvokkaiksi ekosysteemipalveluiksi. Molempien kuitujen kasvualat palvelevat tärkeänä hiilinieluna. Suomen hiilijalanjälki onkin lähellä neutraalia.

 

Arjen materiaali

 

Katson hämärässä ympärilleni. Mitkä kaikki esineet ja tuotteet voisivat olla hamppukuidusta valmistettuja? Jos muovi korvattaisiinkin hamppukuidulla? Miten se vaikuttaisi koko ympäröivään ekosysteemiin? Kuinka paljon metsiä olisi säästetty jos hamppu olisi aina ollut paperin pääraaka-aine?

 

Pöydällä on pussillinen porkkanoita, banaanikakkua, sipsipussi, pari tölkkiä olutta, kannullinen kasvimaitoa, foccaciaa ja kulhollinen sienisalaattia. Kaikessa on käytetty hamppua. Porkkanat ja sipsit ovat pakattu hamppumuoviin, joka maatuu jopa puolessa vuodessa.  Banaanikakusta sekä foccaciasta löytyy hampunsiemenjauhoa sekä -rouhetta. Oluen maustamiseen on käytetty kannabisöljyä, CBD:tä. Kasvimaito on tehty kuorituista hampunsiemenistä liottamalla ja blendaamalla. Sienisalaatista löytyy idätettyä hamppuproteiinia sekä idätettyä hampunsiemenöljyä.

 

Pissahätä. Damn. Noh, jatkamme mielikuvitusleikkiä kynttilän valossa vessassa. Ensimmäisenä käteeni osuu vessapaperi, tietty hampusta. Peilikaapin sisältö: Meikkejä, kuukautissuojia, vaippoja, kynsilakkaa, saippuaa, shampoota… Kaikki kosmetiikkatuotteet ovat hamppuöljypohjaisia, myös kynsilakka. Hamppuöljy on antibakteerinen ja hellii ihoa ja hiuksia erityisellä kombinaatiolla omegoita sekä A-, E- ja C-vitamiineja. Hamppukuidun käyttäminen vaipoissa ja kuukautissuojissa on pelastanut kaatopaikat ja vesistöt suurelta määrältä muovijätettä.

 

Ystävä maalaa pikkutarkkaa taidetta pöydän ääressä. Maalit ovat hamppuöljypohjaisia. Toinen ystävä kertoo ostaneensa uuden surffilaudan, hamppukuidusta tietty. Lento surffirannoille käy lentokoneella, jossa on käytetty hamppukuitua. Polttoaineena käytetään laajalti kasvipohjaisia öljyjä. Suomalainen biodiesel on tehty hamppu- ja rypsiöljystä.

 

Jatkaessa tätä leikkiä alkaa silmät pyörimään päässä. On hankala sanoa, mikä ei voisi olla tehty hampusta! Hamppu riittää pitkälle. Voimme pukeutua lenkkareita myöten hamppuun. Niin eläimet kuin ihmiset saavat hampusta täysipainoista ravintoa. Kosmetiikka, kulkuvälineet, pakkaus- ja rakennusmateriaalit voidaan tehdä hampusta. Kuituhaketta voidaan käyttää puutarhassa katteena ja maataloudessa eläinten kuivikkeena.

 

Maailmanlaajuisesti hamppu on kuitu, jota käytetään raaka-aineena autoista vaippoihin. Biohajoavan hamppukuidun ja -öljyn käyttäminen öljypohjaisen muovin sijasta pääasiallisena pakkausmateriaalina ehkäisee merten saastumista ja mikromuovien leviämistä ekosysteemissämme.

 

Yhden muovipullon maatuminen kestää kestää 500-1000 vuotta ja meressä muovi hajoaa auringon säteilylle altistuneena pienen pieneksi palasiksi, toksiseksi mikromuoviksi, joka aiheuttaa terveysongelmia ihmisille ja eliöstölle. Hamppumuovin käyttäminen ei ole pelkästään biohajoavuutensa vuoksi öljy pohjaista muovia parempi vaihtoehto – siinä missä öljyn poraaminen tuottaa kasvihuonekaasuja, hampun kasvatus toimii hiilinieluna.

 

Hamppu suojaa sekä minua että ympäristöä. Miten?

 

Hamppukuitu suojaa UV-säteilyltä ja vähentää myös muiden säteilyjen vaikutusta kehoon. Se pystyy myös imemään raskasmetalleja sekä radioaktiivista säteilyä juuristollaan mullasta.

 

Kuidun tuotanto on yksi kiertotalouden tärkeimmistä linjoista. Kuituhamppu tarvitsee kasvupanokseksi paljon typpeä ja hyödyntää tehokkaasti pelloille levitettävät lietteet ja lannan ehkäisten ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. On huomattu, että parhaat paikat hampulle ovat peltojen reuna-alueet, jolloin se suojaa muita viljelykasveja sääilmiöiltä, säilöö maaperän ravinneverkostoa ylläpitävää sienijuurta, mykorritsaa, ja tarjoaa suojavyöhykkeen paikalliselle eläimistölle ympäri vuoden.

 

Kuituhamppu kylvetään keväällä, se kasvaa kesän ja tiputtaa syksyllä lehtensä maahan tarjoten maan pieneliöstölle ja mikrobeille mitä parhainta ravintoa. Hampun suuri lehtimassa sitoo yhteyttäessä paljon hiilidioksidia ja puhdistaa ilmaa. Vahvat juuret tunkeutuvat syvälle maahan hellien mullan muru-rakennetta, ja imee itseensä raskasmetalleja maaperästä tehden siten maan turvallisemmaksi ruoka-kasveille.

 

Kuituhamppu jää talveksi pellolle. Suomen arktinen ilmasto tarjoaa energiatehokkaimman tavan kuidun liotukseen: talven. Syksyn sateet, tuulet ja sulava lumi tekevät kuidut nöyräksi ja taipuisaksi liuottaen kasvin vihreät osat maahan. Syksyllä maan yläpuolinen kasvu pysähtyy, mutta juurimassa jatkaa työtänsä ilmaston hyväksi. Sienijuuri, mykorritsa, varastoi maaperään hiilidioksidia ja ravinteita. Keväällä maan ollessa roudassa, hamppu keritään pelloilta paaleiksi ja viedään jatkokäsittelyyn. Uusi siemen kylvetään sängelle ilman pellon kääntämistä.

 

Mielikuvitustodellisuudessa hamppu on puun rinnalla nostanut meidät kestävään talouteen ja hyvinvointiin. Illuusiossani meitä hengissä pitävät luonnon elementit kättelevät hampun kanssa. Se suojaa auringolta, niin kuituna kuin varjona. Pelloilla hampulla voi luoda mikroilmastoja ja suojaa muille kasveille. Rakennusmateriaalina se tarjoaa terveen ja maadoittavan elinpaikan, suojan sateelta, säteilyltä ja tuulelta.

 

Nopeasti uusiutuva kuituhamppu taistelee ilmastonmuutosta vastaan metsien rinnalla ja suojaa vesistöjen vihertymistä. Metsien ja teiden välissä onkin varattu kaistaleet hampulle suojaamaan peltoja saasteelta ja puhdistamaan ilmaa kaupungeissa. Teollisuus on tuottanut hamppulajikkeita, jotka ovat erikoistuneet erilaisten ympäristömyrkkyjen poistamiseen maaperästä. Fukushima ja Tšernobyl ovatkin nykyään hamppukaupunkeja!

 

Hampun terveyshyödyt saataville

 

Jatketaan mielikuvitusleikkiä. Onko minulla sairauksia tai itsehoitoa jota hamppu koskisi?

 

Kädessäni on kupillinen teetä. Mummo opetti pienestä asti että kupillinen finolankukkateetä poistaa varjoja kehosta. Kansanperinne on muuttunut tieteeksi koko kansan hyväksi. Hampun hyvät vaikutukset kehoon ja mieleen mm. anandamidin kautta tunnetaan hyvin. Kokonaisvaltainen stressinhallinta ja sairauksien luonnollinen ehkäisy onkin Suomen terveydenhuollon johtotähti. Kotimaiset luonnontuotteina sekä lääkinnässä käytetyt kannabislajikkeet ovat hyvin tutkittuja ja kasvavat hyvin hallituissa olosuhteissa.

 

Ihmisen kehon endokannabinoidisysteemiä ruokkivat kannabinoidit tasapainottavat kehon toimintoja tarpeen mukaan. Sairauksilta suojaava mekanismi on hyvin tunnettu etenkin diabeteksen, epilepsian sekä reuman ehkäisyssä ja hoidossa. Varsinkin toimistotyöläiset, joilla ei ole aikaa paljolle liikunnalle, hyötyvät CBD-kannabisöljystä sen aktivoidessa kehon luonnollisen korjaus- ja säätelymekanismin kannabinoidireseptoreiden kautta. Luonnontuotteet ovat lääketieteen rinnalla palvelemassa ihmistä – sairauksia ehkäisevästi.

 

Me Hamppumaassa olemme erityinen tiimi eri alojen ammattilaisia, jotka uskovat hampun uuteen tulemiseen osaksi jokapäiväistä arkea. On hankala löytää toista kasvia, joka palvelisi ihmistä ja ympäristöä yhtä monipuolisesti. Siksi teemmekin työtä vilpittömästi sydämestä käsin saman päämäärän eteen, jota Earth Hour myös edustaa: Kohti kestävää arkea, joka kunnioittaa elämää ja ekosysteemiä sen kaikissa muodoissa, kohti terveyttä – sisäistä ja ulkoista.

 

Aina parempaan nykyhetkeen ja huomiseen!

Noora Peltola,

Agrologi Amk, luonnontuotekehittäjä & permakulttuurisuunnittelija

 

Maailman paras kasvismakaronilaatikko jota lapsetkin rakastaa

Maailman paras kasvismakaronilaatikko jota lapsetkin rakastaa

Maailman paras kasvismakaronilaatikko, jota lapsetkin rakastaa

Vege⎟Sokeriton⎟Soijaton

Nyt tuli kaikkien aikojen ja maailman paras kasvismakaronilaatikko, jota meidän lapsetkin rakastaa. Kaiken lisäksi tämä kaikkien rakastama arkinen kotiruoka on soijaton. Eikä se kaipaa päällensä ketsuppia.

Seuraavalla kerralla teen tämän herkun hamppumaidosta, niin tulee hamputettua koko perhe oikein kunnolla 😉

Valmistusaika n. 15 min – kypsennysaika n. 1 tunti.

Raaka-aineet:

  • 1 dl kuorittua hampunsiementä
  • 1 pussi Quorn kuutioita (sieniproteiinia pakasteesta)
  • 1 iso sipuli
  • 2 isoa porkkana
  • 3 kananmunaa
  • 100 g voita
  • 7 dl maitoa (kasvimaito käy myös)
  • 1/4 tl valkopippuria
  • pieni ripaus merisuolaa
  • 5 dl makaronia

 

Helppo valmistaa:

Laita makaronit kiehumaan ja ala itse riehumaan sipulien kuutioimiseksi ja porkkanoiden raastamiseksi.

Kuulota sipulit 50g voita ja kun ne alkavat kuulottaa, niin lisää loppu voi ja porkkanaraaste. Itse käytin 3 keskikoisen porkkanan kuivat raasteet, jotka tuli kun aamulla mehustin porkkana-appelsiinimehua, joten tämä on ehdottoman hyvä keino hyötykäyttää porkkanamehusta jäävät kuidut.

Kun porkkanat ovat saaneet hieman paistua sipuleiden kanssa on aika lisätä Quorn kuutiot. Itse murskasin kohtalaisen isot Quornit pienemmiksi paloiksi, kun ne olivat sulaneet. Lisää paistokseen pieni ripaus suolaa, muista että lapset eivät suolaa paljoa tarvitse / kaipaa, eikä tämä resepti.

Sekoita rikotut munat ja maito keskenään ja mausta ripauksella valkopippuria. Kun makaronit, ei makaroonit, ovat lähes kypsiä ja Quorn kuutiot sulaneet ja murskattu, niin sekoita kaverukset keskenään uunivuokaan, jonka olet tietty alussa muistanut laittaa päälle ja 200-asteeseen. Paista maailman parasta kasvismakaroonia, jota lapsetkin rakastaa noin. 45min – 1 tunti keskitasolla.

Nauti hyvässä seurassa, ruokaan keskittyen (ruudut poissa) ja iloiten. Älä syö surullisena tai vihaisena, vaan koita piristyä ensin, näin neuvotaan ayurvedasakin <3

 

Rakkaudella,

Jaakko Myllyniemi

Hamppukokki⎟Hamppuyrittäjä

 

Kuituhampun kasvatus metsänsuojelukeinona

Kuituhampun kasvatus metsänsuojelukeinona

Kallisarvoista maailmaamme kiihtyvästi uhkaava ilmastonmuutos vaatii hidastuakseen määrätietoisia ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla perinteisten tekstiilien ja paperituotteiden osittainen korvaaminen kuituhampun käytöllä, koska eräs merkittävä ilmastonmuutosta edistävä ja luonnon monimuotoisuutta köyhdyttävä tekijä ympäri maailman on metsien raivaaminen teollisiin tarkoituksiin. Metsät ovat erityisen merkittäviä tekijöitä koko luomakunnan hyvinvoinnin kannalta. Puiden täyttämät metsät eivät pelkästään sido itseensä valtavaa määrää hiilidioksidipäästöjä tuottaen tilalle puhdasta happea hengitettäväksemme, vaan ne myös tehokkaasti ylläpitävät luonnon biodiversiteettiä tarjoamalla kasvumahdollisuuden ja elinolosuhteet aina pienimmistä eliöistä ja kasveista suurimpiin eläimiin ja vanhimpiin puihin saakka.

 

Koen meillä suomalaisilla olevan suuri vastuu metsiemme ylläpidosta ja suojelusta. Kaunis maamme on kauttaaltaan metsien ja vesistöjen peitossa. Suomi kuitenkin edistää ilmastonmuutosta lisääntyvillä avohakkuilla. Avohakuut ovat surullisen lohdutonta nähtävää. Paikoilla, jotka ennen kuhisivat elämää, levittäytyy nyt revitty ja paljas maisema, joka ei enää ylläpidä hyvinvointiamme. Suomalaisten perinnölliset juuret liittyvät erottamattomasti metsiin, joissa kansamme on syntynyt ja kulttuurimme kehittynyt. Uskon, että harvenevat metsämme tulevat entisestään lisäämään alakuloa ja pahoinvointia, ainakin alitajuisella tasolla, jopa niissä täysin kaupungillistuneissa ihmisissä, jotka aiemmin eivät ole kokeneet luonnon monimuotoisuutta oman olemassaolonsa kannalta merkittäväksi.

 

Paperituotteet kuuluvat tavalla tai toisella jokaisen arkipäiväiseen elämään. Vessa- ja talouspaperi, kirjoituspaperi ja muut paperille painetut tuotteet valmistetaan hapentuottajastamme – puusta. Mielestäni kuituhamppu voisi olla oivallinen ratkaisu paperituotteiden valmistamiseen ja metsien kaatamisen vähentämiseksi. Sato kuituhamppua kasvaa vuodessa, kun taas tuotantometsän kasvattaminen kuitukäyttöön voi kestää jopa kaksikymmentä vuotta. Kaikki paperituotteet on mahdollista valmistaa hampusta, ja hamppua onkin käytetty tuhansia vuosia ympäri maailman kyseiseen tarkoitukseen. Hamppukuitu on erittäin kestävää, siksi se on läpi historian ollut pääasiallinen raaka-aine köysien ja purjeiden tuotannossa. Tiedän omasta kokemuksesta, että kuituhampusta pystyy valmistamaan laadukkaita vaatteita, jotka hengittävät ja tuntuvat miellyttäviltä ihoa vasten. Uskon, että jo pelkästään talous- ja vessapaperin valmistaminen hampusta olisi tehokas keino vähentää liiallista puiden kaatamista, puhumattakaan kirjoitus- ja painotuotteista. Mikäli kuituhamppua jalostettaisiin yhä kattavammaksi vaihtoehdoksi paperille, ja uskon niin myös tapahtuvan, toivon intohimoisena kirjallisuuden ystävänä, että olisi mahdollista tuottaa kokonaisia kirjoja kuituhampusta kansineen kaikkineen.

 

Ihmiskunnan kasvattaessa tuotantoa ja kulutustaan, puut eivät pysy tahdissa mukana. Metsä kasvaa takaisin paljon hitaammin, kuin mitä sitä kaadetaan, ja kaikki ylenpalttinen hakkuu heikentää mahdollisuuksiamme elää hyvinvoivina yltäkylläisessä maailmassa. Luonnonvarat loppuvat, puhdas happi vähenee, ilmasto lämpenee ja kokonaiset eliölajit tuhoutuvat sen vuoksi. Millaisen maailman aiomme jättää lapsillemme ja heidän jälkeläisilleen? Mielestäni ihmisten tulisi arvioida omaa kulutustaan ja tehdä tietoisia valintoja ylimääräisen kulutuksensa vähentämiseksi. Kestävä kehitys, hyvinvointi ja yltäkylläisyys eivät voi toteutua maailmassa, jonka resurssit on riistetty, maaperä revitty ja ilmasto ja vesistöt saastutettu.

 

Hyvinvointia metsän siimeksestä toivottaen, hamppukumppani Juuso

 

 

CBD ja niveltulehduksien hoito

CBD ja niveltulehduksien hoito

 

CBD ja THC – kaksi kannabiksen aktiivista yhdistettä tekevät ihmeitä niille, jotka kärsivät nivelkivuista. Kannabiksen eri kannabinoidit yllättävät, eivätkä vain nostamalla “pilveen”: ne voivat myös antaa luonnollista kivunhallintaa, lisääntynyttä elinvoimaa ja nostavat näin elämänlaatua.

Jos olet luottanut synteettisiin kipulääkkeisiin ja pillereihin, tämä artikkeli on sinulle: luonnollinen vaihtoehto apteekin reseptilääkkeille. Kerromme miten voit hoitaa itseäsi höyryttämällä, uutteilla ja voiteilla. Teksti on vapaa suomennos, jonka alkuperäisen version voit löytää täältä.

 

CBD tutuksi!

Aloitetaan perusasioista. Olet luultavasti kuullut paljon THC:stä, mutta oletko perehtynyt CBD:hen? Toisin kuin THC, se paljon puhuttu kannabiksen psykoaktiivinen yhdiste, CBD ei tuota psyykkisiä vaikutuksia. CBD rentouttaa ja antaa helpotusta kivusta kärsiville. Kalifornialainen, voittoa tavoittelematon organisaatio Project CBD on omistautunut kannabidiolin lääketieteelliseen käyttöön liittyvän tutkimuksen edistämiseen ja kertoo CBD:n potentiaalin ylittävän pelkän kivunlievityksen:

Tieteellinen ja kliininen tutkimus – suurimmaksi osaksi USA:n hallituksen sponsoroimana – korostaa CBD:n mahdollisuuksia hoitaa monenlaisia ​​vaivoja, kuten niveltulehdus, diabetes, alkoholismi, MS, krooninen kipu, skitsofrenia, PTSD, masennus, antibioottiresistentit infektiot, epilepsia ja muita neurologisia häiriöitä.

 

Miten CBD ja THC helpottavat niveltulehduksia?

CBD vaikuttaa tasapainottavasti ihmisen immuniteettiin endokannabinoidijärjestelmän kautta, joka on avuksi autoimmuunisairauksissa, kuten nivelreumassa. Tieteelliset tutkimukset vahvistavat CBD:n positiiviset vaikutukset. Rheumatology lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (Dr. Sheng Ming Dai of China’s Second Military Medical University) todettiin CB2-reseptoreita löytyvän epätavallisen suurina määrinä reumapotilaiden nivelkudoksista. Sairauden hoidossa kannabiksen on todettu vähentävän nivelissä esiintyvää tulehdusta aktivoimalla CB2-reseptoreita.

CB1- ja CB2-reseptorit ovat solukalvolla esiintyviä proteiineja, joiden tehtävänä on muotonsa puolesta kaapata juuri kannabinoideja. Reseptorit säätelevät monia ihmisen toimintoja vaikuttamalla esimerkiksi keskushermostoon. Endokannabinoidijärjestelmän suurin tehtävä on hidastaa sekä nopeuttaa eri elintoimintoja, näin ylläpitäen kehon tasapainoa. CB2-reseptoreita löytyy eniten immuunijärjestelmästä ja ne vastaavat ihmisen fyysisestä hyvinvoinnista.

CBD on helposti lähestyttävä, tosin ei ainoa hyödyllinen kannabinoidi, joka voi antaa apua niveltulehduksessa:

Krooninen kipu on nivelreuman yleinen oire, ja kun on kyse kroonisesta kivusta, meillä on 9000 potilasvuotta tutkimusdataa, jotka osoittavat, että THC (kannabiksen psyykkisesti vaikuttava aine) hoitaa kipua tehokkaasti.Kannabinoidit pysäyttävät kivun välittymisen ja vähentävät tulehdusta, ja se on erittäin tärkeää ihmisille, joilla on nivelongelmia.

– Jahan Marcu, PHd, tieteellinen johtaja, Americans for Safe Access (organisaatio sitoutunut viemään eteenpäin kannabiksen terapeuttisen käytön laillistamista)

 

THC on tulehdusta ja kipua lieventävä kannabinoidi, ja sen tiedetään myös vähentävän ahdistusta ja masennusta – oireita, jotka liittyvät  liikkuvuuden menetystä aiheuttaviin sairauksiin, kuten nivelreumaan. Oletko koskaan lukenut, miten kannabis rentouttaa epilepsiasta kärsiviä ja vähentää kohtauksia? Samalla periaatteella kannabiksen fysiologiset vaikutukset rentouttavat kehoa luonnollisesti ja auttavat krooniseen kipuun sekä jäykkiin niveliin. THC voi auttaa reumapotilaita niin kehon kuin mielenkin tasolla.

Tieteelliset tutkimukset tukevat yhtä lääketieteellisen kannabiksen keskeisistä periaatteista: molemmat – ei-psykoaktiivinen CBD sekä psykoaktiivinen THC – tekevät ihmeitä niille, jotka kärsivät nivelkivuista.

 

Höyrystäminen, tinktuurat ja voiteet

Kannabis ei ole tulevaisuuden ihmelääke, vaan ihmiskunnan historiassa jo varhain tunnettu apu sairauksiin. Ihmiset ovat käyttäneet kannabista kivunlievityksen lähteenä jo tuhansia vuosia. Gooey Rabinski (Understanding Medical Marijuana) kirjoittaa:

Jopa 20. vuosisadan aamunkoittoon saakka kannabis – erityisesti tinktuura-muodossa, ei poltettuna – oli ensisijainen kipulääke Yhdysvalloissa. Sata vuotta sitten, jos nuori tyttö satutti polvensa, hänelle annettiin kannabiksesta uutettua tinktuuraa, ei Bayer-aspiriinia.

Siinä missä THC on ollut jo pitkään kaikkien huulilla, on CBD pysynyt pimennossa pitkään, myös historiallisesti. Kuitenkin kannabiskulttuurin käsillä olevassa kulta-ajassa (ainakin valtioissa, joissa on jo laillista lääke- tai viihdekäyttö) CBD:tä on helposti saatavilla höyrystettäväksi, poltettavaksi, paikallisesti käytettäväksi, öljynä tai tinktuurana. Tinktuura on ollut kannabiksen rohtokäytön historiallisesti tunnetuin muoto, apteekeista ostettu kipulääke!

Kiinnostuitko CBD:n terveyshyödyistä ja haluat päästä kokeilemaan? Tässä kolme vinkkiä joilla pääset helposti alkuun:

 

CBD:tä nivelkipuihin

 

  • Tinktuura

 

Tinktuuraa saa kasvisglyseriini- ja alkoholiuutoksena. Tinktuurat ovat kätevä, konsentroitunut ja hyvin imeytyvä tapa tutustua CBD:hen, jota pudotetaan toivottu määrä kielen alle. Pitoisuudet vaihtelevat laadun ja lajikkeiden mukaan. Suomessa asuville suosittelemme Cannabis Sativa tinktuuraa.

 

 

  • Salvat ja voiteet

 

Tiesitkö että voit käyttää CBD-voidetta kuten tiikeribalsamia?  CBD-salva voi auttaa lievittämään kipua nivelissä ja lihaksissa. Monissa maissa näitä löytää jo apteekeista, mutta ei hätää, kotimainen vastine Hempaattinen Hamppurasva on saatavilla verkkokaupassa.

 

  • Höyrystäminen 

 

Jos nautit jo kannabiksen kulta-ajan toista tulemista maassa, jossa eri lajikkeiden kukinnot ovat laillisesti saatavilla, on höyrystäminen varteenotettava vaihtoehto. Vaikutus on nopeaa sekä helposti arvioitavissa. Lajikkeissa on eroja, joten THC-CBD suhdetta kannattaa tarkkailla. Parhailla CBD-kannoilla pitoisuus on yli 10 % CBD:tä. Tunnusomaista lajikkeille ovat rauhoittava ja rentouttava vaikutus sekä mielelle että keholle. Itselle parhaan ja kipua poistavan lajikkeen löytää samalla tavalla kuin oman lempiviininsä. Maistamalla, sivistyneesti.

 

Krooninen kipu voi tuntua kuin mustalta pilveltä pään päällä. Onneksi luonto ei ole jättänyt meitä yksin kivun kanssa ja kannabistuotteet ovat luonnollinen apu, jotka pysäyttävät kipusignaaleja ja parantavat tulehduksia. Verkkokaupasta löytyvät avut ovat CBD-A tuotteita, jotka muuntuvat kuumennettaessa CBD:ksi. Kerromme siitä lisää tulevissa postauksissa! Olemme erittäin iloisia, jos CBD auttaa sinua ja haluamme tuulettaa sitä kanssasi. Kokemuksistasi voit kertoa meille sähköpostitse info(at)hamppumaa.fi. Lue miten tuotteemme ovat auttaneet ihmisiä tähän mennessä.

 

CBD-kahvin äärestä käännellen,

 

Noora, Hamppukumppani

Agrologi AMK, Luonnontuotekehittäjä

Kannabinoidisynteesi

Kannabinoidisynteesi

 

Mitä kannabinoidit ovat?

Kannabinoidit ovat kannabinoidireseptoreihin liittyviä yhdisteitä, joita on kaikkien nisäkkäiden elimistössä osana endokannabinoidijärjestelmää. Kannabinoideja on myös  erilaisissa kasveissa ja erityisesti hampussa, jossa niitä on ainakin 120 erilaista (Scherma, Masia, Deidda, Fratta, Tanda and Fadda. 2018.) Sisäisiä kannabinoideja kutsutaan endo- ja ulkoisia fytokannabinoideiksi.

 

Vieläkään ei tunneta suurintakaan osaa kaikkien kannabinoidien vaikutuksista, mutta kannabinoiditutkimusta tehdään vuosi vuodelta enemmän ja jo olemassa olevatkin tutkimukset havainnollistavat kannabinoidien sisältävän paljon terveydellistä ja lääkinnällistä potentiaalia.

 

Hampun tutkituimpia kannabinoideja ovat THC ja CBD, mutta nykyään löytää uusia tutkimuksia koko ajan lisää myös CBG:stä, CBN:stä ja muista fytokannabinoideista, sekä kannabinoidihapoista, kuten CBDA:sta.

 

Fytokannabinoidit hampussa

Hampun kannabinoidit syntetisoituvat ja varastoituvat erityisesti hampun lehtien ja kukinnon pinnalla esiintyvissä hiusmaisissa trikomeissa, eli hartsirauhasissa. Näitä trikomeja esiintyy sekä naaras- että uroskasveissa, mutta suurin pitoisuus niitä on naaraskasvien kukinnoissa. Lisäksi kannabinoideja on myös hedekasvien siitepölyssä. (Atakan 2012)

 

Fytokannabinoidien esiintymistä kasveissa pyritään selittämään niiden ominaisuuksilla torjua erilaisia bioottisia (hyönteiset, bakteerit, sienet) ja abioottisia (kuivuus ja ultraviolettisäteily) stressitekijöitä.

 

Kannabinoidien biosynteesi

Kannabinoidisynteesissä pienemmistä molekyyleistä tuotetaan monimutkaisempia yhdisteitä (Marks ym., 2009; de Meijer, 2014). Ensimmäinen askel kannabinoidibiosynteesissä on kannabinoidihappojen edeltäjien geranyylipyrofosfaatin, olivetolihapon ja divarihapon biosynteesi. Seuraavaksi geranyylipyrofosfaatti ja olivetolihappo muodostavat kannabigerolihapon (CBGA) ja toiseksi geranyylipyrofosfaatti ja divarihappo muodostavat kannabigerovariinihapon (CBGVA), joista muodostuvat kaikki muut kannabinoidihapot – CBGA:sta THCA, CBDA, CBCA ja CBGAM ja CBGVA:sta THCVA, CBDVA, CBCVA ja CBGVAM. Eri syntaasientsyymien määrä ja suhde määrittää eri lajikkeiden kannabinoidiprofiilin (Marks ym., 2009; de Meijer, 2014).

 

Kannabinoidit ovat happomuotoisia tuoreessa kasvissa ja dekarboksyloituvat lämmön, ajan ja UV-valon vaikutuksesta kannabinoideiksi – CBDA:sta CBD:ksi jne. Tästä edelleen kannabidioli (CBD) ja kannabikromeeni (CBC) -tyyppien kannabinoidit voivat hapen ja UV-valon vaikutuksesta hajota kannabielsoniksi (CBE) ja kannabisykloliksi (CBL). (de Meijer, 2014). Myös tetrahydrokannabinoli (THC) -tyypin kannabinoidit hajoavat korkeissa lämpötiloissa ja hapettuessaan kannabinoliksi (CBN).

 

Fytokannabinoidien luokittelu

Hampusta yhdistetyt luonnolliset yhdisteet, joissa on tyypillinen C21 terpenofenolinen runko kutsutaan kannabinoideiksi. Tämä luokka yhdisteitä sisältää myös johdannaisia ja aineenvaihduntatuotteita, joita myös pidetään kannabinoideina.

 

Kannabinoiditutkimuksen myötä on eristetty ainakin 120 eri kannabinoidia, jotka voidaan jaotella 11 eri luokkaan: Tetrahydrokannabinoli (Δ9 -THC), Δ8-trans-tetrahydrokannabinoli (Δ8 -THC), kannabigeroli (CBG), kannabikromeeni (CBC), kannabidioli (CBD), kannabinodioli (CBND), kannabielsoini (CBE), kannabisykloli (CBL), kannabinoli (CBN), kannabitrioli (CBT) ja muut kannabinoidit.

 

Endokannabinoidien syntyminen elimistössä

Endokannabinoidien esiasteina ovat muun muassa monityydyttymättömät rasvahapot, kuten arakidonihappo (Omega 6). Ne syntetisoituvat postsynaptisissa hermosoluissa arakidonihapon (omega 6) johdoksina, joita saadaan pääasiassa ravinnosta, mutta elimistö voi myös tuottaa sitä linolihaposta (omega 6). Tutkimusten mukaan välttämättömien rasvahappojen lisääminen ruokavalioon nostaakin endokannabinoiditasoja sekä reseptoreiden määrä. (Osei-Hyiaman et al. 2005, Berger et al. 2001)

 

Toisin kuin muut kehon välittäjäaineet, endokannabinoidit syntetisoituvat nopeasti tarpeen mukaan, eivätkä varastoidu tarpeen varalle. Endokannabinoidien muodostuminen tapahtuu useiden entsymaattisten väylien kautta.

 

Esimerkiksi anandamidin synteesissä ensin N-asetyylitransferaasi (NAT) liittää solukalvon fosfatifyylietanoliamiinin N-arakidonyyliin, josta muodostuu N-arakidonyylifosfatidyylietanoliamiini (NAPE), jonka fosfolipaasi D (PLD) hydrolysoi anandamidiksi (Di Marzo et al. 1999). 2-AG sen sijaan voi syntetisoitua kehossa kolmella eri tavalla. Fosfolipaasi C (PLC) ja diasyyliglyserolilipaasi (DAGL) vaikuttavat sen muodostumisessa.

 

Anandamidi rakentuu arakidonihapon lisäksi etanoliamiinista. 2-AG:ssa sen sijaan etanolamiinin tilalla on glyseroli ja virodhamiinissa etanolamiini on liittynyt amidisidoksen sijasta esterisidoksella. Eri endokannabinoideissa siis arakidonihappoon on erilaisilla sidoksilla liittynyt muita yhdisteitä. (M. J. Savolainen, T. Huusko, A. Keränen, S. Lindeman, A. Reponen ja H. Koponen. 2004.)

 

Ananadamidi hajoaa pian syntetisoitumisensa jälkeen rasvahappoamidihydrolaasin (FAAH) vaikutuksesta takaisin arakidonihapoksi ja etanoliamiiniksi. Esimerkiksi rotan aivoissa tämä tapahtuu muutamassa minuutissa (Cravatt ym. 2001). Tähän endokannabinoidien hajottamiseen osallistuu myös muita entsyymejä, kuten monoasyyliglyserolilipaasi (MAGL), joka vastaa suurimmasta osasta 2-AG:n hajoamisesta ja sen inhibitio nostaa 2-AG:n määrää (Long ym. 2008 ja Jokipii 2010.). Ne tuottavat myös erilaisia endokannabinoidien johdannaisia hajottamisen lisäksi. Esimerkiksi COX-2 tuottaa prostaglandiinietanoliamidia ja prostaglandiiniglyseroliestereitä, jotka stabiilimpina voivat toimia pidempään signaalin välittäjinä (Kozak ym. 2001 ja Savolainen, Huusko, Keränen, Lindeman, Reponen ja Koponen 2004)

 

Muutamana tärkeämpänä havaintona endokannabinoidien metaboliassa ovat FAAH ja MAGL, joiden aktiivisuuden määrään vaikuttamalla voi säätää kehon endokannabinoidipitoisuuksia, sillä ne vastaavat anandamidin ja 2-AG:n hajoamisesta. Näihin vaikuttaa erilaiset ruoat, mausteet, yrtit sekä niihin kohdistetut lääkkeet.

 

Lähteet

Savolainen, T. Huusko, A. Keränen, .S Lindeman, A. Reponen ja H. Koponen. 2004. Endokannabinoidit – monivaikutteinen välittäjäainejärjestelmä mielihyvän ja syömiskäyttäytymisen säätelyssä. Duodecim

De Meijer E., 2014. The Chemical Phenotypes (Chemotypes) of Cannabis. Teoksessa Pertwee R.G. Handbook of Cannabis, s. 89-110. Oxford University Press, Iso-Britannia.

Jokipii. 2010. Endokannabinoidireseptorit. Jyväskylän liopisto

Scherma, P. Masia, M. Deidda, W. Fratta, G. Tanda and P. Fadda. 2018. New Perspectives on the Use of Cannabis in the Treatment of Psychiatric Disorders. Medicines. https://www.mdpi.com/2305-6320/5/4/107/htm

Marks M.D., Tian L., Wenger J.P., Omburo S.N., Soto-Fuentes W., He J., Gang D.R.,Weiblen G.D. ja Dixon R.A., 2009. Identification of candidate genes affecting Δ 9 -tetrahydrocannabinol biosynthesis in Cannabis sativa. J Exp Bot 60(13): 3715-3726.

Kozak KR, Crews BC, Ray JL, Tai HH, Morrow JD, Marnett LJ. Metabolism of prostaglandin glycerol esters and prostaglandin ethanolamides in vitro and in vivo. J Biol Chem 2001;276:36993–8.

Z. Atakan. 2012. Cannabis, a complex plant: different compounds and different effects on individual. Therapeutic Advances in Psychopharmacology published online 5 September 2012

Osei-Hyiaman, L. Wang, G. Kunos. 2005. Endocannabinoid activation at hepatic CB1 receptors stimulates fatty acid synthesis and contributes to diet-induced obesity. The Journal of Clinical Investigation.

Berger, G. Crozier, T. Bisogno, P. Cavaliere, S. Innis and V. Di Marzo. 2001. Anandamide and diet: Inclusion of dietary arachidonate and docosahexaenoate leads to increased brain levels of the corresponding N-acylethanolamines in piglets. PNAS.

J. Savolainen, T. Huusko, A. Keränen, S. Lindeman, A. Reponen ja H. Koponen. 2004. Endokannabinoidit – monivaikutteinen välittäjäainejärjestelmä mielihyvän ja syömiskäyttäytymisen säätelyssä. Duodecim. 120:1457–65.