Valitse sivu

Alzheimerin tauti ja CBD

Alzheimerin tautia sairasta nainen kuuntelee musiikkia puiston penkillä.

21.11.2022

Tarkoitettu ammattilaisille

Tällä sivulla esitetty tutkimustieto on tarkoitettu vain ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille, eikä sitä ole tarkoitettu välitettäväksi kuluttajille.

Alzheimerin tauti on voimakkaasti elämään vaikuttava muistisairaus, johon ei vielä ole keksitty parantavaa hoitoa. Tässä artikkelissa tutustumme Alzheimerin tautiin, endokannabinoidijärjestelmään sen taustalla ja myös siihen, voisiko CBD-öljystä olla apua sen hoidossa tai oireiden hallinnassa. 

Alzheimerin tauti on muistisairaus

 

Aivoja rappeuttava muistisairaus Alzheimer on vanhemman väestön vaiva, joka yleistyy nopeasti ja esiintyy yhä nuoremmilla. Tavallisesti siihen sairastuvat yli 80-vuotiaat, mutta nykyään tavataan jo 60+ vuotiaita Alzheimer potilaita. Suomessa sitä sairastaa tällä hetkellä n. 70 000 ihmistä ja se on hieman yleisempi naisilla kuin miehillä. Elinikäodote on toiveikas, sillä se voi olla jopa 20 vuotta sairauden alkamisesta. 

1800-luvulla elänyt Aloi Alzheimer, lääkäri ja tutkija, kiinnostui aivojen patologiasta ja halusi selvittää kliinisten oireyhtymien taustalla olevien sairauksien tunnistamista ja luonnehdintaa. Ensimmäiset havainnot aivojen rappeumasta hän havaitsi 1800-luvun aivan lopulla ja tämä oli ensimmäinen askel sekä Alzheimerin tunnistamisessa että myös sen olemassaolon tunnustamisessa. (1)

 

Muistisairaudet

 

Alzheimer kuuluu muistisairauksien perheeseen. Yleisimpiä ovat juuri Alzheimer, verisuoniperäinen muistisairaus, Lewyn kappale tauti ja otsa-ohimolohkon rappeumasta johtuvat muistisairaudet. Dementia on oireyhtymä jossa on muistisairauden lisäksi vähintään yksi lisäoire kuten esimerkiksi kielellinen heikkous tai kätevyyden heikentyminen. (2)

 

Alzheimerit syyt

 

Perimmäistä syytä taudin synnylle ei tiedetä. Aivoissa tapahtuu pieniä muutoksia jotka vaurioittavat hermoratoja ja aivosoluja. Aivoihin vaikuttaa kertyvän proteiinikertymiä (amyloidi) ja tau-proteiinia jonka seurauksena muisti ja tiedonkäsittely heikkenee. (3, 4)

Taustalla on myös erilaisia riskitekijöitä ja taudin puhkeamista edistäviä elementtejä. Oksidatiivinen stressi, välittäjäaine asetyylikoliinin liiallinen hajoaminen, aivovamma, elimistöön ja aivoihin kertyvät raskasmetallit eivät yksin ole syyllisiä, mutta edesauttavat sairauden puhkeamista. 

Pohjimmiltaan kyse on hermo- ja aivosolujen kuolemasta johtuva aivojen rappeutuminen. 

 

Onko Alzheimer perinnöllinen? 

 

Alzheimer on osittain perinnöllinen, sillä sen syntyyn vaikuttavat geenit, mutta sen puhkeaminen ei ole niistä riippuvainen. Alzheimerin syntyyn geeneistä vaikuttaa eniten apolipoproteiini E:n alleeli e4, mutta tauti vaikuttaa olevan yleisempi joissakin suvuissa vaikkei kyseistä geeniä kaikilla olisikaan. (3)

 

Alzheimerin taudista kärsivä vanha mies muistelee valokuvia.

Alzheimerin taudin oireet liittyvät muistiin ja vaikeuksiin tunnistaa asioita.

 

Alzheimerin oireet 

 

Alzheimerin oireet ovat kaikilla sairastuneilla samankaltaiset, mutta niissä on myös eroja riippuen sairauden laadusta. Toisinaan oireet painottuvat näkemiseen liittyviin oireisiin kuten asioiden tunnistamiseen yms. ja toisinaan enemmän muistin menettämiseen. 

Tavallisesti ensimmäinen selkeä oire on muistin huomattava heikkeneminen. Alkuun se saattaa vaikuttaa hajamielisyydeltä, mutta pidemmälle edetessä alkaa ilmetä haasteita myös monimutkaisissa toiminnoissa, kuten matkustamisessa tai raha-asioiden hoitamisessa. (3)

Vanhenemiseen kuuluu luontaisesti sitä ettei kaikkea muista enään samalla tavalla kuin nuorempana. Alzheimerin taudissa lähimuisti heikkenee  ja uusien asioiden oppiminen hankaloituu keskimääräistä aikaisemmin.

Oireisiin kuuluvat myös psyykkiset oireet. Monet Alzheimeria sairastavat saattavat olla aggressiivisia ja äkkipikaisia, kuin myös sanomisissaan suoria ja töykeitä. Oireet eivät välttämättä ole aina jatkuvia, vaan hetkittäin toiminta, muisti ja psyyke voivat olla kuten ennen sairastumista. (3)

 

Alzheimerin diagnoosi, lääkitys ja hoito 

 

Alzheimerin tauti diagnosoidaan yleensä varhaisessa vaiheessa, koska sen tunnistaminen on varsin helppoa. Oireet ovat melko selkeät, mutta asian varmistamiseksi otetaan yleensä aivoista rakenteelliset kuvat neurologisten testien lisäksi. Varhaisen diagnoosin mahdollistaa myös selkäydinnesteestä otettavat näytteet. (3)

Alzheimerin tautia hoidetaan lääkkein, joilla pyritään lisäämään keskittymiskykyä, vähentämään psyykkisiä oireiluja ja kohentamaan toimintakykyä. Sairautta parantavaa tai sitä pysäyttävää lääkettä ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa, sen sijaan lääkehoito keskittyy oireiden lievittämiseen ja taudin etenemisen hidastamiseen. (5)

Hermoston välittäjäaine asetyylikoliini on keskeinen hermoston rappeuman taustalla. Se välittää viestejä hermosolujen välillä ja sillä on merkittävä rooli muistin muodostamisessa ja tiedon haussa aivojen sisällä. Alzheimeria sairastavilla on havaittu matalampia tasoja tätä välittäjäainetta terveiden aivoihin verraten, ja siitä syystä asetyylikoliinin hajoamista estäviä ja sen toimintaa parantavia lääkkeitä on kehitetty erityisesti Alzheimerin taudin hoitoon. (3,4,5)

 

Riskitekijät ja ennaltaehkäisy

 

Alzheimerin taudilla on useita riskitekijöitä. Mm. Henkisen ja fyysisen haasteen puute, alkoholi, yksinäisyys ja matala koulutustausta kuin myös korkea verenpaine ja kolesteroli, insuliiniresistenssi, aivovammat ja aivoihin liittyvät verenkiertohäiriöt  voivat edesauttaa Alzheimerin puhkeamista. 

Ennaltaehkäisy liittyy hyvin pitkälle terveellisten elämäntapojen noudattamiseen. 

Nykyään on paljon keskustelua ympäristön vaikutuksesta terveyteen, lähtien ruuan puhtaudesta päätyen ilmansaasteisiin. Raskasmetallit ovat tutkitusti elimistöön kertyviä partikkeleita joilla on negatiivisia vaikutuksia mm. hermostoon ja luustoon. Niiden välttäminen täysin on lähes mahdotonta, mutta joillakin pienillä teoilla arjessa tähän on mahdollisuus vaikuttaa. (6,7,8)

Raskasmetalleja päätyy ympäristöön, siis ruokaan, veteen, maaperään ja ilmaan, mm. tehtaiden ja autojen päästöjen myötä, mutta myös kasvinsuojeluaineiden ja vedenpuhdistuksessa käytettyjen kemikaalien vuoksi (6,7,8). Suomalainen hanavesi, ruoka ja ilma on puhdasta verraten moniin muihin kolkkiin maailmassa, mutta mikään lintukoto tämäkään ei ole. Puhtaasti tuotettu ruoka, vedensuodatin hanassa ja ylimääräisten kemikaalien välttäminen kosmetiikassa, taloustavaroissa (muoviastiat esim.) ja pesuaineissa ovat keinoja, jotka saattavat vähentää riskiä sairastua mm. Alzheimerin tautiin. 

Aivojen terveydestä kannattaa pitää huolta. Niiden kuntoa voi ylläpitää monipuolisen puhtaan ravinnon avulla ja antamalla niille sopivasti haastetta vielä vanhuuden kynnykselläkin. 

 

Endokannabinoidijärjestelmä Alzheimerin taustalla 

 

Endokannabinoidijärjestelmän roolia Alzheimerin taustalla on tutkittu jonkin verran. Kyseinen järjestelmä on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään, sillä sen toimintahäiriöt vaikuttavat olevan lähes kaikkien sairauksien taustalla. Endokannabinoidijärjestelmä on löydetty kaikilta maailman nisäkäslajeilta ja sen toiminnan parantaminen on ehdottomasti tulevaisuuden lääkekehityksen suurimpia tavoitteita. 

 

Kannabinoidireseptorit

 

Endokannabinoidijärjestelmä muodostuu kehon omista kannabinoidireseptoreista, sisäsyntyisistä kannabinoideista, sekä niiden hajottajamolekyyleistä. 

Tunnettuja kannabinoidireseptoreita on kaksi, CB1 ja CB2-reseptorit, ja vaikuttaa, että Alzheimerin taudissa CB2-reseptoria esiintyy erityisen runsaasti, lähellä aivoihin kovettuneita proteiinikertymiä (9). CB1-reseptoria esiintyy enemmän aivoissa ja CB2-reseptoria puolestaan immuniteetistä vastaavissa kudoksissa. Vaikka kummallakin reseptorilla on omat tehtävät ja paikat, niin molempia reseptoreita löytyy lähes kaikkialta kehosta.

CB1-reseptori aivoissa liittyy mm. muistamiseen, oppimiseen, käyttäytymiseen ja ruokahaluun. (9,10)

 

Endokannabinoidit

 

Endokannabinoidit ovat kehon itse valmistamia kannabinoideja ja niillä on monia eri tehtäviä elimistön hyvinvoinnin taustalla, joista osa kohdistuu mm. muistiin. Alzheimerin tautia sairastavien aivoissa on havaittu endokannabinoidien hajottamiseen ja toimintaan liittyviä muutoksia. FAAH on endokannabinoidijärjestelmän oma endokannabinoidien hajottajaentsyymi, jota saattaa alkaa muodostua liikaa mikäli järjestelmä ei toimi kunnolla. Sen seurauksena mm. endokannabinoidi anandamidin tuotanto heikkenee hermosoluissa ja tulehdusta aiheuttavat entsyymit pääsevät lisääntymään. Anandamiditasot ovat Alzheimeria sairastavilla matalammat terveisiin verraten, mutta toisen tunnetun endokannabinoidin, 2-AG:n tasoissa ei ole havaittu eroja. (9,10)

 

Muistisauradesta kärsivät vanhukset pelaavat shakkia.

Oksidatiivinen stressi liittyy Alzheimerin taudin syntyyn. CBD on antioksidatiivinen kannabinoidi joka vähentää oksidatiivisen stressistä johtuvia oireita. CBD:llä on havaittu olevan myös muistia parantava vaikutus.

 

CBD-öljystä apua Alzheimeriin?

 

Täyden spektrin CBD-öljy on hampusta saatava öljy, johon on puristettu mukaan kaikki kasvin vaikuttavat aineet. Hampussa erilaisia vaikuttavia aineita on lähes 500 ja kannabinoidejakin 120 erilaista. Hamppu on kasvilääkinnästä tuttu jo tuhansien vuosien takaa ja sitä onkin käytetty menestyksekkäästi pitkän aikaa erilaisiin vaivoihin. Alle on nostettu muutama erityisesti Alzheimerin taudin kannalta merkittävä yhdiste. 

CBD (kannabidioli)

 

Oksidatiivinen stressi on yksi riskitekijä Alzheimerin taudin synnyssä. CBD on antioksidatiivinen kannabinoidi joka vähentää oksidatiivisen stressin aiheuttamia oireita. CBD on myös hermostoa rauhoittava kannabinoidi, jolla on eläinkokeissa havaittu olevan tunnistusmuistia parantava vaikutus. Kiihtymys ja aggressio saattaa myös rauhoittua CBD:n vaikutuksesta. (11,12)

CBD:tä on suositeltu joidenkin tutkimusten mukaan Alzheimerin hoitoon 300 mg:n vuorokausi annoksella, sitä joko nostaen tai laskien riippuen miten se alkaa vaikuttamaan. Hyödyn huomaa yleisvoinnin paranemisena ja taudin etenemisen hidastumisena, mikä toki voi olla vaikeasti havaittavissa. 

 

CBG (Kannabigeroli)

 

Paremmin tunnetulla ja enemmän tutkitulla CBD:llä on omat vaikutukset Alzheimerin taustalla vaikuttaviin toimintoihin, mutta myös muilla kannabinoideilla on havaittu terapeuttisia vaikutuksia. Kaikkien kannabinoidien äidiksikin kutsuttu Kannabigeroli (CBG) on huomattu hermoja suojaavaksi, tulehdusta lievittäväksi ja motorisia puutteita parantavaksi. (14)

Terpeenit

 

Pääasiassa hampun aromaattisista ominaisuuksista vastaavilla terpeeneillä on havaittu olevan terapeuttisia vaikutuksia joko yksin tai vähintään osana CBD-öljyn yhteisvaikutusta. Terpeenejä on lukuisia erilaisia ja osalla niistä on asetyylikoliinin hajoamista estävä vaikutus. Joillakin terpeeneillä on CBD:n lailla oksidatiivista stressiä vähentävä vaikutus ja niiden on havaittu lisäävän veren virtausta aivoihin. (11,13)

 

Musiikkia kuunteleva muistisairaudesta kärsivä (Alzheimer) ihminen onnellisena.

Potilaalle tutun musiikin kuuntelu on havaittu oleva tehokas tapa kuntouttaa Alzheimer-potilaita. Musiikki herättää tunteita ja muistoja, jotka aktivoivat aivojen etuotsalohkoa, joka on viimeinen paikka mihin sairaus tekee tuhoa.

 

Musiikki Alzheimerin taudin kuntoutuksessa

 

Musiikin vaikutusta Alzheimerin tautia sairastaviin on tutkittu viime vuosina laajemmin. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Alzheimer-potilaat heräävät kirjaimellisesti eloon kuullessaan tuttua musiikkia heidän menneisyydestään. Tuttu musiikki herättää vanhat muistot eloon ja aktivoi kognitiivisia toimintoja. 

Asiantuntijoiden mukaan aivoissa on erityinen paikka johon muistot musiikista tallentuvat hyvin pitkäksikin aikaa. Monien kokemuksen perusteella tutun musiikin kuuntelu on yksi tehokkaimpia tapoja kuntouttaa Alzheimer-potilaita.

Musiikki herättää muistoja ja tunteita ja aktivoivat  aivoissa etuotsalohkon aluetta, joka on viimeinen paikka missä sairaus tekee tuhoa kudoksissa. Myös laulamisesta voi olla vastaavaa hyötyä Alzheimerin kuntouttamisessa. (15) Muistisairaudesta kärsivät hyötyvät tutkimusten mukaan parhaiten silloin, kun lauletaan yhdessä ennestään tunnettuja lauluja (16). 

Yhteenveto

 

Alzheimerin tauti on ikävä, yleensä loppuelämän kestävä sairaus, joka vaikuttaa arkisista askareista suoriutumiseen. Lähimuisti heikkenee ja uusien asioiden oppiminen vaikeutuu, ennen pitkää tutut ihmiset tulevat oudoiksi ja ihminen saattaa eksyä matkalla lähikauppaan. Endokannabinoidijärjestelmällä on oma osuutensa aivojen toiminassa ja tulevaisuuden lääkehoito Alzheimerin tautiin saattaisi liittyä vaikkapa endokannabinoidien hajottajien estämiseen. CBD-öljyllä saattaa olla terapeuttisia vaikutuksia mm. muistin paranemiseen, aggression lieventämiseen ja hermoston suojaamiseen liittyvissä toiminnoissa ja näin se voisi olla potentiaalinen lempeä tuki Alzheimerin hoidon tueksi.

 

Lähteet

 

  1. Haltia M.. 2014. Aikakausikirja Duodecim.  Alois Alzheimer ja hänen monet tautinsa. https://www.duodecimlehti.fi/duo11990. Viitattu 1.11.2022.
  2. Muistiliitto. Muistisairaudet. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/muistihairiot-ja-sairaudet/muistisairaudet. Viitattu 1.11.2022
  3. Juva K.. 2021. Terveyskirjasto Duodecim. Alzheimerin tauti. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00699. Viitattu 1.11.2022. 
  4. Toivanen P.. 2014. Turun yliopisto. Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta. Kandidaatin tutkielma. Proteiinin kertyminen alzheimerin taudissa. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/117175/ToivanenPinja.pdf?sequence=2. Viitattu 1.11.2022
  5. Rosenvall A., Hallikainen M. ja Strandberg T.. 2018. Aikakausikirja Duodecim. Alzheimerin taudin lääkehoito taudin eri vaiheissa.  https://www.duodecimlehti.fi/duo14668. Viitattu 1.11.2022.
  6. Eviran tutkimuksia 2/2015. Evira. Riskinarviointi suomalaisten lasten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/riskiraportit/riskinarviointi-suomalaisten-lasten-altistumisesta-elintarvikkeiden-ja-talousveden-raskasmetalleille.pdf. Viitattu 1.11.2022.
  7. Tutkimuksia 1/2020.  Ruokavirasto. Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille.
  8. Tuomisto J.. 2020. Terveyskirjasto Duodecim. Vieläkö raskasmetalleista on ongelmia?. https://www.terveyskirjasto.fi/asy00220. Viitattu 1.11.2022
  9. Koppel J. ja Davies P.. 2010. Targeting the Endocannabinoid System in Alzheimer’s Disease. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2889705/. Viitattu 1.11.2022
  10. Basavarajappa B.S., Shivakumar M., Joshi V. sekä Shivakumar S.. 2018. Endocannabinoid System in Neurodegenerative Disorders. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5669051/. Viitattu 1.11.2022.
  11. Aso E. ja Ferrer Isidre. 2014. Cannabinoids for treatment of Alzheimer’s disease: moving toward the clinic. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fphar.2014.00037/full. Viitattu 1.11.2022
  12. Abate G., Uberti D. ja Tambaro s.. 2021. Potential and Limits of Cannabinoids in Alzheimer’s Disease Therapy. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8234911/. Viitattu 1.11.2022
  13. Uddin Md., Mamun A., Sumsuzzman D., Ashraf G., Perveen A., Bungau S., Mousa S., El-Seedi G., Bin-Jumah M.N. sekä Abdel-Daim M.M.. 2021. Frontiers of pharmacology. Promise of Cannabinoids for the Management of Pain and Associated Neuropathological Alterations in Alzheimer’s Disease. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fphar.2020.01097/full. Viitattu 1.11.2022.
  14. Nachnani R., Wesley M., Raup-Konsavage ja Vrana K.E.. 2021. The journal of pharmacology and experimental therapeutics. The pharmacological case for cannabigerol. https://jpet.aspetjournals.org/content/376/2/204. Viitattu 1.11.2022.
  15. Särkämö T.  & Sihvonen A. 2018.  Golden oldies and silver brains: Deficits, preservation, learning, and rehabilitation effects of music in ageing-related neurological disorders. Cortex. Volume 109. https://doi.org/10.1016/j.cortex.2018.08.034. Viitattu 21.11.2022.
  16. Nykopp J. 2015. Potilaan lääkärilehti. Musiikista apua aivosairauksista kuntoutumiseen. https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/musiikista-apua-aivosairauksista-kuntoutumiseen/. Viitattu 21.11.2022

Saatat pitää myös…

CBN, CBG ja CBD erot

CBN, CBG ja CBD erot

Mitä ovat CBN ja CBG? Miten ne eroavat CBD:stä? Tästä artikkelista löydät tietoa näiden kannabinoidien eroista ja ominaisuuksista.   Mitä on CBN ja CBG?    CBN ja CBG ovat kannabinoideja eli kemiallisia yhdisteitä, joita esiintyy hamppukasveissa. CBN...

lue lisää

Tilaa uutiskirje ja hyödy eduista!

🌱 Säästät 10% jokaisesta ostoksestasi.
🌱 Tulet CBD:n mestariksi, kun opit kaiken tarpeellisen hampusta ja CBD:stä.
🌱 Saat ensimmäisenä tietoa uutisista ja tuotteista.

Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved and you'll be given a link. You, or anyone with the link, can use it to retrieve your Cart at any time.
Back Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved with Product pictures and information, and Cart Totals. Then send it to yourself, or a friend, with a link to retrieve it at any time.
Your cart email sent successfully :)