Valitse sivu

Ihottumat ja ihonhoito CBD:llä

Ihottumasta vapaat kädet koskettavat toisiaan.

24.3.2022

Tarkoitettu ammattilaisille

Tällä sivulla esitetty tutkimustieto on tarkoitettu vain ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille, eikä sitä ole tarkoitettu välitettäväksi kuluttajille.

Ihottuma

 

Ihonhoito koskettaa aiheena jokaista. Elämämme jatkuvasti alttiina erilaisille stressitekijöille ja kuormitukselle, joka näkyy valitettavasti myös ihon hyvinvoinnissa. Ihosta voi kuitenkin huolehtia monella eri tavalla ja ihottumaan kannattaa puuttua ajoissa katkaistakseen mahdollisen ikävän kierteen, johon hoitamaton ihottuma voi pahimmillaan johtaa. Tähän artikkeliin on koottu yleisimmät ihottuman muodot, niiden syyt ja ihonhoitovinkit.

 

CBD-öljy ja ihottuma

 

CBD-öljyjen ja CBD-tuotteiden suosio ihonhoidossa on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. CBD:tä ja muita kannabinoideja lisätään ihonhoitotuotteisiin eikä suotta. Onko CBD:stä apua ihottuman hoitoon ja minkälaisia tutkimuksia asiasta on tehty? Tästä artikkelista saat vastauksen tähän ja muihin aiheeseen liittyviin peruskysymyksiin. Tarkastellaan ensin kuitenkin hieman perusasioita ihottumasta ja sen eri muodoista.

 

Mikä on ihottuma?

 

Ihottuma on pahimmillaan elämää vaikeasti hankaloittava vaiva. Ihottuman taustalla on hyvin usein jonkinlainen tulehdus ja yleiset oireet ovat kuiva hilseilevä iho, kutina ja ihon punoitus. Ihottumasta käytetään myös nimeä ekseema, joka kuvastaa yleisesti ihosairauksia. Ihottuma voi olla kroonista tai akuuttia ja ne jaotellaan muun muassa niiden sijaintiin, ulkonäköön ja yksilön taustoihin perustuen. (1)

 

Akuutin ihottuman oireet

 

Akuutille ihottumalle ominaista on ihon punoitus, erilaiset näppylät ja rakkulat. Hoitamattomana akuutti ihottuma voi muuttua krooniseksi ihottumaksi, jonka hoito on haastavampaa. Akuuttia ihottumaa voi esiintyä kasvoissa, jaloissa tai koko vartalossa. Akuuttiin ihottuman hoitoon kannattaa siis puuttua aina ajoissa. (1)

 

Kroonisen ihottuman oireet

 

Krooniselle ihottumalle tyypilliset oireet ovat ihon hilseily, ihon punoitus ja ns. ihon jäkälöityminen, jossa iho on karhea ja paksu. Yleensä krooniseen ihottumaan liittyy lisääntyneet tulehdukset elimistössä. Ennaltaehkäisemällä tulehduksia saattaa krooninenkin ihottuma pysyä loitolla. (1)

 

Kuiva iho ja sen syy

 

Kuiva iho on yleinen vaiva, jota esiintyy erityisesti talvisin kun ilma on kylmä ja kuiva. Kuivan ihon oireet ovatkin varmasti tuttuja melkein kaikille suomalaisille.

Ihon kerrosten liiallinen kuivuus saa aikaan tulehduksen ja iho voi olla kutiseva, sekä tuntua karhealta. Kuivan ihon oireisiin kuuluu usein myös ihon hilseily. (2)

Kuivan ihon syy on usein se, että ihon syvissä kerroksissa oleva vesi haihtuu normaalia nopeammin. Tavallisesti sarveiskerroksessa olevat rasvat (keramidit) hilitsevät veden liiallista haihtumista, mutta mikäli tarvittavaa rasvaa ei ole riittävästi, nesteitä poistuu liikaa. Tiedetään, että mm. perimä vaikuttaa iholla olevien pitkäketjuisten keramidien määrään. (2)

Ikääntyessä ihon keramidien tuotto heikkenee, joka saa aikaan tulehdusta, ihon kutinaa, hilseilyä ja halkeilua. Kuivasta ihosta kärsivien taustalla on myös usein taipumusta atooppiseen ihottumaan. (3)

 

Kuivan ihon hoito

 

Kuivan ihon hoidossa olennaista on, että hikoilun jälkeen hiki ja kaikki lika suositellaan pesemään iholta. Ihon pesua ei siis kannata vältellä. Kuitenkin voimakkaiden pesuaineiden ja harjan käyttämistä kannattaa välttää, koska ne voivat pahentaa kuivumista. (3)

Yleensä kevyet vesipohjaiset perusvoiteet riittävät pitämään kuivan ihon oireet poissa. Perusvoidetta suositellaan levitettäväksi puhtaalle iholle välittömästi pesun jälkeen, sillä se kosteuttaa ihoa ja vähentää sen kuivumista. Sopivan voiteen valitseminen riippuu ihotyypistä ja yksilöllisistä tekijöistä ja hyvä yleissääntö onkin, että jos yksi tai kaksi voitelua päivässä ei auta ylläpitämään ihon kosteutta, niin tulehdusta kannattaa hoitaa myös muilla keinoilla. (3)

Auringosta voi olla myös apua, sillä UV-säteily tekee ihon pintakerroksesta paksumman, joka hidastaa nesteen haihtumista. Lisäksi asianmukaisen ravitsemustilan ylläpitäminen auttaa pitämää ihon kosteustasapainon paremmassa kunnossa. (3)

Tutkimusten mukaan myös CBD:n ja kannabinoidien käyttö voi auttaa kuivan ihon oireisiin. CBD:stä voi olla apua kuivaan ihoon niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä. (4)

 

CBD:n avulla Ihottumasta vapaat ja terveet kädet koskettavat toisia.

Erilaisia ihottumia esiintyy yleisimmin käsissä, jaloissa, kasvoissa, vartalossa ja päänahassa.

Ihottumien erilaiset muodot

 

Ihottumat jaetaan monenlaisia muotoihin ja alakategorioihin. Seuraavaksi tarkastellaan erilaisten yleisten ihottumien tyypillisiä oireita ja hoitovinkkejä.

 

Allerginen ihottuma (kosketusihottumat)

 

Allerginen ihottuma eli kosketusihottuma on yleinen vaiva ja se jaotellaan kahteen päätyyppiin, hitaaseen ja nopeaan allergiaan.

 

Nopea allerginen ihottuma

 

Nopea allerginen ihottuma havaitaan yleensä noin 20 minuutissa kosketuksesta allergiaa aiheuttavaan asiaan ja siihen liittyy usein punoitus, kutina ja ns. nokkospaukamat. Tavallisesti paukamat katoavat puolen tunnin sisällä niiden ilmestymisestä. Mikäli paukamia ilmestyy jatkuvasti voidaan puhua pitkäaikaisesta ihottumasta. Yleensä nopeaa allergiaa aiheuttavat tietyt juurekset ja vihannekset, lateksi, sekä kotieläimien kuten koirien ja kissojen hilse ja karvat. Nopea kosketusallergia todetaan ihopistokokeen avulla. (5)

 

Hidas allerginen ihottuma

 

Hitaan allergisen ihottuman oireet muistuttavat pitkälti muita yleisiä ihottuman eli ekseeman oireita. Hitaalle allergiselle kosketusihottumalle on ominaista, että keho reagoi allergeeneihin näkyvästi vasta vuorokauden tai jopa viikon kuluttua kosketuksesta. Hitaan kosketusallergian toteaminen tapahtuu lappustestien avulla. (5)

Tyypillisesti oireisiin kuuluu visvan vuotaminen, joka kirkasta tai kellertävää kudosten tulehduseritettä. Alueelle voi lisäksi muodostua rupia. Kosketusihottuma saattaa levitä myös muualle kehoon. Usein oireet uusiutuvat ja katoavat itsekseen. (5)

Yleisiä hitaan allergian aiheuttajia ovat nikkeli, kromi ja kobolttiyhdisteet, sekä kosmetiikkatuotteissa olevat säilöntäaineet ja tietyt hajusteet. Myös kumissa, liimoissa ja muoveissa käytetyt aineet voivat saada aikaan allergisen reaktion. (5)

 

Ilmateitse tuleva allergia

 

Allergisen reaktion voi saada myös ilmateitse ja todennäköisesti silloin allergeeni on aiheuttanut kosketuksen kautta jo aiempaa herkistymistä. Ilmateitse tulevan ihottuman oireet muistuttavat ns. valoihottumaa ja sitä esiintyy siellä missä iho on paljaana. (5)

Yleisiä ilman kautta allergiaa aiheuttavia asioita ovat kemikaalit, tekohartsit, sekä mykerökukkaiset kasvit kuten sikuri- ja asterikasvit. Kemikaaleista allergiaa aiheuttavat erityisesti seskviterpeenilaktonit. (5)

 

Yleisiä syitä allergiseen kosketusihottumaan sijainnin perusteella

 

Ihottuma käsissä ja ranteissa
-> voi johtua esim. kemikaaleista, työvälineistä, metallista ja nahasta.
Ihottuma jaloissa
-> voi johtua kumista, liimasta, nahasta, metallista, kromista ja lääkkeistä.
Ihottuma säärissä tai reisissä
-> voi johtua sukista ja kumisaappaista.
Ihottuma kainalossa
-> johtuu usein deodoranttien kemikaaleista.
Ihottuma kaulassa
-> johtuu usein hoitoaineista ja meikeistä (kosmetiikkatuotteista).
Ihottuma pakaravaossa
-> voi johtua peräpuikoista tai voiteista. (5)

 

Allergiasta ihottumaa aiheuttavaa siitepölyä ilmassa.

Allergista ihottumaa ja kutinaa voi aiheuttaa ilmateitse myös siitepöly ja mykerökukkaisten kasvien sisältämät allergeenit.

Allergisen ihottuman hoito

 

Tehokkain tapa välttää allergista kosketusihottumaa on allergeenille altistumisen välttäminen. Mikäli se ei onnistu, niin on hyvä ainakin suojata iho asianmukaisella tavalla.

Allergiaoireiden ilmetessä miedot kortisonivoiteet voivat auttaa pahimman yli. Kortisonia tulisi käyttää vain tarvittaessa ja lyhytkestoisesti esimerkiksi 2 viikkoa kerrallaan. (5)

Mikäli jokin aine tai työhön liittyvät tekijät saavat aikaan ihottumaa tai pahentavat sitä, niin on suositeltavaa keskustella asiasta lääkärin kanssa. Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä allerginen ihottuma voi muuttua krooniseksi ihottumaksi jo 3 kuukauden aikana. (5)

Allergiaan liittyvistä asioista ja kysymyksistä kannattaa keskustella allergioihin erikoistuneiden toimijoiden kuten allergiayhdistysten kanssa. Asiantuntijoilla saattaa olla kokemuksia juuri niistä oireista ja sen aiheuttajista joihin apua kaipaakin.

 

Auringonpolttama iho

 

Toiset palavat auringossa helpommin kuin toiset. Palamisen ja ruskettumisen saa aikaan auringon UV-säteily. Yksilön palamisherkkyys riippuu ihotyypistä ja ultraviolettisäteilyn voimakkuudesta. Yleisesti auringossa palaneen ihon hoitoon auttavat samat konstit kuin muihinkin lieviin palovammoihin. (6)

Auringon UV-säteily vaurioittaa ihosoluja ja puolustautuakseen keho lisää pigmenttituotantoa, joka saa aikaa ruskettumisen. Yleisin ihotyyppi Suomessa on sellainen, että se ruskettuu helposti ja palaa toisinaan. Ihon palamisen ja vaurioitumisen lisäksi auringon ultraviolettisäteily voi lisätä riskiä ihosyövälle ja aiheuttaa ihon vanhenemista. Vaikka auringonvaloa hyödynnetään tiettyjen ihotautien hoidossa, niin siitä voi olla myös haittaa esimerkiksi huuliherpekseen tai ruusufinniin. (6)

 

Auringon polttaman ihon hoito

 

Auringon polttaman ihon ensihoidossa voi olla avuksi ihon kosteuttaminen, kylmä vesi, jääpalat tai muu viilennystä aikaansaava asia. On tärkeää myös juoda nestettä riittävästi. Palamisen jälkeen iho voi olla herkkä ja punoittaa. Näitä oireita voi vähentää tulehdusta hillitsemällä.

Kosteuttavien ja tulehduksia hillitsevien ominaisuuksien ansiosta CBD-öljystä on saatu apua myös auringossa palaneeseen ihoon paikallisesti käytettynä. Levitä CBD-öljyä suoraan palaneelle iholle tai halutessasi voit sekoittaa öljyä johonkin toiseen haluamaasi kosmetiikkatuotteeseen.

 

Sieni-ihottumat

 

Sienistä johtuvat ihottumat eli sieni-infektiot ovat yleisiä ja niitä esiintyy useimmiten päänahassa, jaloissa ja käsissä, erityisesti kynsissä. Sieni-ihottumat luokitellaan sijainnin ja oireiden perusteella jalkasieneen, kynsisieneen, hiuspohjan silsaan, nivussilsaan, vartalon silsaan. Tarkastellaan seuraavaksi lähemmin yleisimpiä sieni-ihottumia, niiden oireita ja hoitovinkkejä.

 

Jalkasieni

 

Jalkasieni eli jalkasilsa on sieni-ihottumien eniten tavattu muoto. Jalkasienen saa aikaan silsasienet eli dermatofyytit kuten Trichophyton rubrum. Jalkasientä esiintyy enemmän miehillä, urheilijoilla, iäkkäämmillä ihmisillä ja erityisesti diabetestä sairastavilla. (7)

Jalkasienelle voi altistua suihkutiloissa ja yleisten tilojen kuten kuntosalin lattioilla. Lapsiin jalkasieni tarttuu vain harvoin. Tiiviit jalkineet ja jalkojen hikoaminen voi lisätä todennäköisyyttä saada sieni-infektio. (7)

 

Jalkasieni oireet

 

Tyypillisesti jalkasieni ilmestyy pikkuvarpaan väliin ja sen oireet ovat punoitus, rakkulat, hilseily, sekä rikkinäinen iho. Jalkasilsa saattaa siirtyä varvasväleistä myös muualle jalkaan. Jos koko jalkapohjan paksuimmat alueet ovat hilseen peitossa niin silloin puhutaan mokkasiinisilsasta. Tyypillisiä paikkoja sille ovat isovarvas, kantapää ja päkiä. Myös sormissa ja kämmenissä voi esiintyä kutinaa ja rakkuloita. Pahimmillaan jalkasilsasta voi muodostua vaikea sekainfektio tiettyjen bakteerien vaikuttaessa yhdessä sienen kanssa. (7)

 

Jalkasieni hoito

 

Jalkasientä hoidetaan yleensä sienivoiteilla, jota käytetään kuuriluontoisesti viikosta kahteen viikkoon kuivalle ja puhdistetulle iholle levitettynä. Sen sijaan mokkasiinisilsan hoito vaatii usein sisäisesti käytettäviä sienilääkkeitä kuuriluontoisesti. Jalkasienen hoitamista suositellaan, koska rikkinäinen iho varpaissa lisää infektioriskiä haastavemmille bakteerien aiheuttamille tulehduksille. (7)

Useimmiten jalkasilsa on herkästi uusiutuva ja siksi on kannattavaa pitää hyvää huolta hygieniasta ja pestä, sekä kuivata jalat joka päivä huolellisesti. On myös suositeltavaa vaihtaa sukkia päivittäin ja pestä ne 60 C asteessa. Yleisissä suihkuissa ja kuntosaleilla suositellaan jalkojen suojaamista tartunnoilta. Jos jalkasieni tulee ajan myötä aina takaisin on syytä miettiä tarkemmin mikä sen aiheuttaa. (7)

Internetistä löytyy eri keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia, jossa jalkasieni on saatu hoidettua luontaisesti osterivinokaskapselien avulla. Osterivinokas saattaa olla siis kokeilemisen arvoinen luontaistuote jalkasienen hoitoon.

 

Kynsisieni eli kynsisilsa

 

Kynsisieni on yleinen sieni-infektio kynnessä ja sitä aiheuttaa silsasienet. Kynsisientä tavataan useammin miehillä ja se on yleisempää vanhemmilla ihmisillä. (8)

 

Kynsisieni oireet

 

Kynsisieni muodostuu useammin varpaiden kynsiin kuin sormiin ja sille on ominaista keltainen ja ruskea väri. Kynsisilsa tekee kynsistä normaalia paksummat, juostemaiset ja heikkorakenteiset. Oireisiin voi kuulua kynnen irtoaminen ja koko kynnen tuhoutuminen. (8)

Tutkimusten mukaan erilaiset sairaudet (mm. diabetes) ja traumat saattavat lisätä altistusta kynsisienelle. Kynsisieni aiheuttaa ihon rikkoutumista ja se voi saada altistaa myös muille bakteeriperäisille tartunnoille, joten on suositeltavaa pitää hyvää huolta hygieniasta. Kynsisienen esiintymiseen voi liittyä häiriöt ääreisverenkierrossa ja immuunijärjestelmässä. (8)

Terveet kädet, jossa ei kynsisieni kasva.

Kynsien hyvinvoinnista huolehtiminen voi auttaa pitämään kynsisieni poissa.

Kynsisieni hoito

 

Ennen hoidon aloittamista on suositeltavaa tehdä tutkimus saadakseen varmistuksen mahdollisesta kynsisieni-infektiosta. Kynsisieni voidaan todeta sieniviljelyn tai geenitekniikan avulla. (8)

Yleensä kynsisientä hoidetaan sisäisesti nautittavalla sienilääkkeellä useamman kuukauden kestävänä kuurina. Sienilääkkeet tehoavat noin 50 prosentilla kynsisienestä kärsivillä. Myös muilla jalkahoidon ammattilaisten keinoilla voidaan lisätä mahdollisuutta parantua kynsisienestä. Tällaisia keinoja ovat kynnen hiominen, liottaminen ureassa ja lakkahoito. Kynsisilsaa voidaan ennaltaehkäistä samoilla keinoin kuin jalkasientäkin eli riittävällä perushuollolla ja hygienialla. (8)

 

Stressi ja ihottuma

 

Stressiä on lähes mahdotonta välttää, mutta siinä on tärkeää löytää sopiva tasapaino. Stressi ei ole pelkästää huono asia. Pitkäkestoinen stressi voi olla kuitenkin vaarallista ja keho saattaa oireilla monella tapaan kuten ihottumana iholla.

 

Stressin aiheuttamat iho-oireet

 

Yleisiä stressin aiheuttamia iho-oireita ovat finnit, kutina, punaiset läiskät, ihon hilseily ja vilkastunut talintuotanto. Stressiin liittyvä ihottuma ilmestyy jännityksen hetkellä usein kaulaan ja rintojen väliin. Ihottuman saavat aikaan adrenaliini ja stressihormoni. (9)

Yleisiä stressin oireita ovat ihottumien lisäksi stressivatsa (IBS) ja päänsärky. Suoliston merkitystä hyvinvointiin, ihottumaan ja mieleen on tutkittu paljon. Vaikuttaisi siltä, että pitämällä hyvää huolta suoliston hyvinvoinnista, voidaan hoitaa kokonaisvaltaisesti ihmisen fyysistä ja henkistä puolta, mukaan lukien stressiä ja ihottumia. Pelkästään suomessa yli 500 000 ihmistä kamppailee stressivatsan kanssa ja se on myös maailmanlaajuinen ilmiö. (9)

Lue lisää miten CBD:llä voi vaikuttaa suoliston hyvinvointiin.

 

Tee stressitesti

 

Omia stressitasoja voi testata erilaisilla stressitesteillä, joita löytyy myös internetistä. Tee nopea ilmainen stressitesti.

 

Psoriasis

 

Psoriasis on yleinen ja todella ikävä ihottuman muoto. Vuonna 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 7,5 miljoonaa amerikkalaisista aikuisista kärsii psoriasiksesta. Tilastojen mukaan psoriasis on yleisintä valkoihoisilla ihmisillä. Noin 3,6 % kaikista valkoihoisista sairastaa psoriasista. (10)

Tutkimusten mukaan psoriasis on liitoksissa myös seuraaviin terveysongelmiin:

  • Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS)
  • 2. tyypin diabetes
  • Sydänvika
  • Ahdistus
  • Masennus

Psoriasiksen eri muodot

 

Läiskäpsoriasis

 

Läiskäpsoriasis on yleisin psoriasiksen muoto ja sille on ominaista erilaiset paksut hilseilevät läiskät, jotka esiintyvät yleensä käsissä, polvissa, selässä ja hiuspohjassa (päänahassa). Läiskät voivat olla eri kokoisia aina puolesta sentistä nyrkinkokoisiin tai isompiin alueisiin. (11)

 

Taivepsoriasis

 

Taipeissa esiintyvä taivepsoriasis kuuluu läiskäpsoriasiksen alamuotoon ja se ilmestyy useimmiten ihopoimuihin ja taipeisiin kuten nivusiin, korvalehtiin, napaan, sukupuolielimiin, pakaravakoon ja rintojen alle. Läiskät ovat usein punertavia ja ohuita, eivätkä ne hilseile samalla tavalla kuin läiskäpsoriasis. Taivepsoriasis voi esiintyä myös kosteana, jonka takia sitä saattaa olla hankala erottaa taipeissa ilmenevästä sieni-infektiosta. (11)

 

Märkärakkulainen psoriasis

 

Märkärakkulainen psoriasis muodostaa iholle pieniä pienikokoisia märkärakkuloita, jotka ovat kellertävän värisiä ja kutisevat voimakkaasti. Rakkuloita esiintyy jaloissa ja käsissä, mutta toisinaan vaikeissa tapauksissa myös muissa kohdin kehoa. (11)

 

Pisarapsoriasis

 

Pisarapsoriasikselle on ominaista läpimitaltaan alle 1 cm kokoiset läiskät ympäri kehoa. Onkin tyypillistä, että pisarapsoriasis puhkeaa angiinan sairastamisen jälkeen. (11)

 

Kynsipsoriasis

 

Kynsipsoriasis on yleinen ja tyypillisesti sen oireisiin kuuluvat epämuodostuneet kynnet kuten kynsien paksuuntuminen, kynsien irtoaminen, sekä pistemäiset kuopat ja öljyläiskämäiset muutokset iholla. Kynsipsoriasis on erityisen yleistä niillä, jotka kärsivät nivelpsoriasiksesta tai ihopsoriasiksesta. Apua vaivaan voi saada ihan kynsien perushoidosta. (11)

Erytroderminen psoriasis

 

Harvinaisin psoriasiksen muodoista on erytroderminen psoriasis, joka aiheuttaa laajaa ihon punoitusta joka puolella kehoa. Oireisiin kuuluu lisäksi usein myös yleisen hyvinvoinnin heikkenemistä, vilunväristystä ja kuumetta. Erytroderminen psoriasis on vakava psoriasiksen muoto, jota suositellaan hoitamaan yhdessä ihotautilääkärien kanssa. (11)

 

Nivelpsoriasis

 

Keskimäärin 10 – 30 prosenttia psoriasiksesta kärsivistä sairastavat juurikin nivelpsoriasista. Pitkäaikaiseen tulehdukselliseen nivelsairauteen luokiteltava nivelpsoriasis muodostuu usein niveliin kuten pikkuniveliin raajoissa. Nivelpsoriasista voidaan tavata myös selkärangassa. Nivelpsoriasikseen ei aina kuulu näkyvää ihottumaa, vaan pelkästää niveloireet. (11)

 

Psoriasis hoito

 

Vaikka psoriasista ei voida täysin parantaa, niin siihen kuuluvia oireita voidaan helpottaa ja vähentää jopa kokonaan. Tehokas hoitokeino kohdistetaan tulehdusten hillitsemiseen ja lisääntyneen solunjakautumisen vähentämiseen. (12)

D-vitamiinilla on havaittu olevan suotuisia vaikutuksia psoriasiksen hoidossa, sillä D-vitamiini hillitsee ihon solunjakautumista ja se on tärkeä ainesosa solujen normaalin toiminnan kannalta. D-vitamiini edistää myös solujen erilaistumista ja apoptoosia ihon okasolukerroksessa. (12)

Asianmukaisen ja säännöllisen paikallishoidon avulla suurin osa psoriasista sairastavista pystyy pitämään oireet kurissa. Vakavimmissa tapauksissa suositellaan kääntymistä sairaalahoidon ja asiantuntijoiden puoleen. (12)

Hoitojen ensisijaisena tavoitteena on saada minimoitua oireet, parantaa elämänlaatua ja ylläpitää toiminta- ja työkykyä. Hyvien tulosten saaminen voi vaatia monenlaisia kokeiluja ja pitkäjänteisyyttä, jonka takia onkin tärkeää, että psoriasiksesta kärsivä itse osallistuu aktiivisesti hoitosuunnitelman tekemiseen ja sen noudattamiseen. Hoito tulisi sovittaa psoriaatikon elämäntilanteen kanssa sujuvasti yhteen, ettei siitä tule lisää stressiä ja haittaa. Onkin huomattu, että hoidon onnistumisen kannalta merkityksellistä on löytää hyvä luotettava hoitosuhde potilaan, hoitajan ja lääkärin välillä. (13)

Psoriasis ihottuma kädessä ja sen hoito luonnontuotteilla kuten CBD:llä voi helpottaa oireita.

Kuiva iho ja kutina on yleisiä ihottumien oireita (esim. atooppinen ihottuma ja psoriasis)

Atooppinen ihottuma

 

Mikäli sinulla on atooppinen ihottuma, olet mitä luultavimmin jo kokeillut erilaisia voiteita ja rasvoja sen hoitamiseen. Mikäli niistä ei ole ollut merkittävää hyötyä kannattaa miettiä asiaa uudesta näkökulmasta.

Atooppinen ihottuma voi olla ikävä vaiva, joka saattaa vaikuttaa myös ihmisen itsetuntoon. Esimerkiksi atooppinen ihottuma kasvoissa ja käsissä saattaa aiheuttaa häpeää ja vaikeuttaa siten elämää merkittävästi, sillä useimmiten kasvot ja kädet ovat juuri se alue joka ihmisistä näkyy ulospäin. Onkin hyvin yleistä, että atooppista ihottumaa sairastava kärsii myös ahdistuksesta ja masennuksesta, joka vaikeuttaa tilannetta entisestään. Tästäkin syystä ihottuman hoito kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja vaalia tasapainoisia terveitä elämäntapoja. (14)

 

Atooppisen ihottuman syyt

 

Syyt atooppisen ihottuman ilmenemiseen liitetään ihon rakenteeseen ja kehon immuunijärjestelmän ominaisuuksiin, sekä perimään. Myös ympäristötekijöiden merkitys kuten ilmasto voi vaikuttaa atopian puhkeamiseen. (14)

Ihon yksi tärkeä tehtävä onkin suojata elimistöä ei-toivotuilta ärsykkeiltä. Ärsykkeet voidaan jakaa fysikaalisiin, kemiallisiin, taudinaiheuttajiin ja allergeeneihin. Fysikaalisia ärsykkeitä voivat olla mm. ihon raapiminen tai hankaus. Kemiallisia ärsykkeitä ovat erilaiset aineet kuten pesuaineet ja saippuat. Taudinaiheuttajat luokitellaan viruksiin, bakteereihin, sieniin ja pieneliöihin. Allergeenejä sisältävät aineet voivat aiheuttaa yliherkkyyttä. (14)

Useimmiten atooppisesta ihottumasta kärsivien ihon läpäisyeste ei toimi niin kuin sen on tarkoitus. Mikäli ihon läpäisyeste ei toimi normaalisti toivotulla tavalla, niin eri ärsykkeet vaikuttavat koko elimistöön ja siten ihon hyvinvointiin. Mikäli ärsykkeet läpäisevät läpäisyesteen elimistön solut heräävät puolustautumaan ärsykkeiltä, joka saattaa käynnistää tulehdusreaktion. Tulehdusreaktio saattaa saada aikaan ihottumia, sillä tulehdukset pahentavat ihon puutteellista läpäisyestettä ja lisäävät iho-oireita synnyttäen ikävän kierteen. Tutkimuksien mukaan läpäisyesteen tärkein rakennusaine on flaggriini ja yleisin atooppisesta ihottumasta kärsivien ihmisten flaggriinigeenistä on löydetty ihottumalle altistava geenivirhe. (14)

Aurinko voi auttaa atooppisen ihottuman hoidossa. Lapsi ja äiti rannalla.

Auringon UV-valosta voi olla apua sellaisissa ihottuman muodoissa kuten psoriasis ja atooppinen ihottuma.

Atooppisen ihottuman hoito

 

Atooppisesta ihottumasta kärsivät saattavat haluta peittää ihonsa, mutta aina se ei kuitenkaan ole hyvä idea. Tutkimusten mukaan aurigon ultraviolettisäteilyllä voi olla suotuisia vaikutuksia atooppisen ihottuman hoidossa. UV-säteilyn hyödyt vaikuttaa olevan yksilöllisiä sillä tiedetään myös, että joillakin atoopikoilla auringon valo voi myös pahentaa ihottumaa ja oireita. (14)

UV-säteilyn mahdolliset hyödyt saattavat myös jäädä varjoon lämmöstä ja auringosta johtuvan hikoilun lisääntymisen takia, sillä hikoileminen saattaa ärsyttää ihon tulehdusta entisestään. Myös talven kylmyys, kuiva ilma, stressi ja tietyt pesuaineet saattavat aiheuttaa atooppisen ihottuman oireiden pahentumista. (14)

 

Punajäkälä (ihottuma)

 

Punajäkälä on ihottuma, joka on hyvin yleinen autoimmuunitauteihin luokiteltava ihotauti ja siihen liitetään tulehdus iholla tai limakalvoilla. Punajäkälä ihottuma jaotellaan ns. tavalliseen ihon punajäkälään ja limakalvojen punajäkälään. Sen syytä ei vielä tunneta. (15)

Punajäkälää esiintyy keskimäärin 30-60-vuotiailla ihmisillä ja se on yleisempää naisilla. Harvinaisemmat muodot ovat karvatuppien punajäkälä ja paksukarstainen punajäkälä. Autoimmuunitauti on elämää haastava tauti, jossa sitä sairastavien elimistö hyökkää kehon omia kudoksia vastaan (15).

Oireet näkyvät usein pieninä (n. 1 cm) hieman koholla olevina sinipunaisina ja kutiavina läiskinä iholla. Näiden lisäksi myös limakalvoilla voi näkyä muutoksia. Punajäkälä esiintyy useimmiten alaselässä, ranteissa ja nilkkojen alueella symmetrisesti samaan aikaan molemmilla puolilla kehoa tai raajoja ja ne ovat muodoltaan kulmikkaita. Toisinaan läiskien yhteydessä saattaa esiintyä myös rakkuloita. (16)

Syytä punajäkälälle ei vielä tunneta, joten sitä on haastava ennaltaehkäistä. Limakalvoissa esiintyvä punajäkälä luetaan autoimmuunisairauteen, missä keho hyökkää omia kudoksia vastaan. Punajäkälän puhkeaminen liitetään stressiin ja tiedetään, että ainakin lisääntynyt stressi saattaa viedä sitä huonompaan suuntaa. Punajäkälä ei ole tarttuva tauti. (16)

Yleensä punajäkälää hoidetaan kortisonilla ja sen hoito vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä oireiden häviäminen saattaa kestää kuukausista vuosiin riippuen tilanteesta. Ihottuman oireet voivat helpottaa tulehduksia hillitsemällä. Punajäkälä saattaa kadota itsekseenkin parissa vuodessa ja se voi tulla myös takaisin. (16)

 

Ihonhoito ja kosmetiikkatuotteet

 

Ihonhoidolla tarkoitetaan ihon hyvinvoinnista huolehtimista sekä sisäisesti että ulkoisesti. Onhan iho ihmisen suurin elin ja siitä on tärkeää pitää hyvä huolta.

Kokonaisvaltainen ihonhoito perustuu sopivaan ruokavalioon, kestäviin elämäntapoihin ja ihon huoltamiseen sisäisesti ja ulkoisesti. Tukea ihonhoitoon ja ihottumaan voi saada erilaisista öljyistä, voiteista, rasvoista, kasvon puhdistusaineista ja ihon kuorinnasta. Ruokavalioon kannattaakin lisätä hyvälaatuisia omega-rasvahappoja, joista monet ihottumasta kärsivät ovat saaneet apua.

Suurin osa markkinoilla olevista ihonhoitotuotteista sisältää monenlaista lisäaineita ja suoraan sanoen täysin ylimääräisiä ainesosia, jotka voivat jopa pahentaa ihon kuntoa ja lisätä ihottumaa. Apuaineita lisätään kosmetiikkatuotteisiin koostumuksen ja säilyvyyden parantamiseksi, mutta se ei saisi tapahtua hyvinvoinnin kustannuksella. Tuote saattaa siis helpottaa tilannetta väliaikaisesti, mutta pahentaa asiaa pitkällä käytöllä synnyttäen näin ikävän kierteen.

Paras ihonhoitotuote on monesti yksinkertaisin, josta esimerkkinä kahden ainesosan CBD-öljy, joka sisältää yleensä CBD-uutteen lisäksi hyvälaatuista öljyä kuten hampunsiemenöljyä tai kookoksesta saatavaa MCT-öljyä.

CBD kosmetiikkatuotteita, jotka voivat helpottaa kuivaa atoppista ihottumaa ja psoriasista.

CBD-öljystä voi olla merkittävää hyötyä ihottuman hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.

 

Miten CBD voi auttaa ihon hoidossa?

 

Lähes jokaisella meistä on jossain elämänvaiheessa haasteita ihon kanssa. Toisilla ne ovat lyhyitä ja toisia ne varjostavat läpi koko elämän. Nyt monet ihonhoidon ammattilaiset ovat kääntäneet katseensa CBD-tuotteisiin, sillä monipuolisesti vaikuttava CBD on ilahduttava ja helpotusta monelle tarjoava vaihtoehto. CBD:n terveyshyödyistä kerrotaan jatkuvasti enemmän positiivisia kokemuksia ja tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

Maista joissa CBD-tuotteiden käyttö on yleistynyt valtavirtaan asti kuulee paljon kokemuksia siitä, kuinka CBD:tä sisältävistä tuotteista on saatu tehokkaasti helpotusta erilaisten ihottumien ja oireiden hoitoon. Näistä yleisimpiä ovat psoriasis, atooppinen ihottuma, kuiva hilseilevä iho, ihon kutina, punoitus, akne ja erilaiset näpyt.

CBD-tuotteet voivat tukea ihon hyvinvointia niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä. Paikallisesti käytettynä CBD-öljy vaikuttaa suoraan ihon kerroksissa oleviin kannabinoidireseptoreihin, joka saattaa olla paras tapa lähteä liikkeelle. CBD:tä voi annostella myös sisäisesti esimerkiksi kapseleina tai öljyn muodossa.

CBD:llä on suoliston hyvinvointia tukevia vaikutuksia ja uusimpien tutkimusten mukaan suoliston hyvinvoinnilla on suora vaikutus ihon kuntoon ja yleiseen hyvinvointiin. Lue lisää CBD:n vaikutuksesta suoliston hyvinvointiin.

 

CBD:n hyödyt ihonhoidossa

 

CBD-kosmetiikalle saadaan koko ajan lisää virallisesti hyväksyttyjä terveysväitteitä. Tällä hetkellä CBD:n hyödyistä ihonhoidossa on tarjolla paljon tieteellisiä tutkimuksia.

 

CBD:n on havaittu auttavan ainakin seuraavilla tavoilla:

 

  • Rauhoittaa ärtynyttä ihoa (4).
  • Hillitsee kutinaa (4).
  • Hidastaa ihon vanhenemista ja ehkäisee ryppyjä ja juonteita (17)
  • Vähentää ihon punoitusta (18).
  • Hillitsee tulehduksia (18).
  • Ehkäisee näppylöiden syntymistä kuten aknea (19).
  • Edesauttaa vaurioituneen ihon eheytymistä (4).
  • Hoitaa kuivaa ihoa (20).

CBD-tuotteita voi käyttää vaikka iho olisikin herkkä, kuiva ja helposti tukkeutuva. CBD tasapainottaa öljyntuotantoa iholla ja auttaa ihoa pysymään sopivan kosteana.

 

Hyvä paha kortisoni

 

Olet varmasti kuullut kortisonivoiteista paljon hyvää ja pahaa. Kortisonia sisältävät tuotteet voivat helpottaa akuuteissa iho-ongelmissa kuten ihottuman ja tulehduksien hoidossa lyhyellä käytöllä, mutta jatkuvassa käytössä sen haitat lisääntyvät ja hyödyt voivat jäädä haittojen alle (21).

Kortisonin avulla voidaan hillitä ihotulehdusta sen inflammatoristen ominaisuuksien ansiosta. Virusten aiheuttamiin tulehduksiin kortisonista ei kuitenkaan ole hyötyä ja bakteeriperäisiiin tulehduksiin kortisonin käyttö on jopa haitallista ja tilannetta pahentavaa.

Myös CBD:llä on tutkitusti tulehdusta vähentäviä vaikutuksia ja CBD-kosmetiikassa se on virallisesti hyväksytty terveysväite. CBD:tä voi sen sijaan käyttää kaikenlaisiin ihottumiin ja iho-ongelmien hoidossa riippumatta siitä onko se virus- tai bakteeriperäinen.

 

Miten valita paras tuote ihonhoitoon?

 

Hyvä lähtökohta luonnollisen ihonhoitotuotteen valinnalle on käyttää sellaista tuotetta, jota voisi teoriassa käyttää myös sisäisesti. Myös ihon kautta ainesosat imeytyvät kehoon ja päätyvät verenkiertoon samalla tavalla kuin syötynä. Et varmastikaan halua verenkiertoosi mitään ylimääräistä. Hyvänä nyrkkisääntönä on pohtia asiaa niin, että se mitä et söisi, niin sitä et välttämättä halua laittaa ihollesikaan.

Valinnassa kannattaa olla tarkkana, sillä kosmetiikkavalmistajat saattavat kertoa tuotteestaan kaikenlaisia terveysväittämiä liittyen yksittäisiin ainesosiin, mutta valmisteen muu sisältö ja kokonaisuus saattaa olla kuitenkin epäsopiva ihonhoitoon.

Suosi 100 % luonnollisia valmisteita ja kokeile tarvittaessa lisätä CBD-öljyä sen joukkoon lisätäksesi sen tehoa ja tulehdusta alentavia vaikutuksia. CBD-öljyjä voit tilata verkkokaupasta.

 

Lähteet

 

  1. Kristiina Airola. 2021. Lääkärilehti Duodecim. Ihottuma (ekseema). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00233. Viitattu 15.03.2022.
  2. Sanna Poikonen. Pihljalalinna. Kuivan ihon hoitovinkit. https://www.pihlajalinna.fi/palvelut/yksityisasiakkaat/laakarien-vastaanotot/ihotautien-erikoislaakari/kuivan-ihon-hoitovinkit. Viitattu 24.03.2022
  3. Kristiina Airola. 2019. Lääkärikirja Duodecim. Kuiva iho. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00246. Viitattu 23.04.2022
  4. Kinga Fanni Tóth ym. 2019. Molecules. Cannabinoid Signaling in the Skin: Therapeutic Potential of the “C(ut)annabinoid” System. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6429381/. Viitattu 23.03.2022
  5. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry. Allergia.fi. 2020. Kosketusihottumat. https://www.allergia.fi/allergia/allergiset-iho-oireet/kosketusihottumat/. Viitattu 23.03.2022
  6. Terveyskylä. 2021. Auringon polttama iho. https://www.terveyskyla.fi/paivystystalo/p%C3%A4ivystykseen/itsehoito-ohjeet-%C3%A4killisiss%C3%A4-terveysongelmissa/auringon-polttama-iho. Viitattu 23.03.2022
  7. Terveyskylä. 2018. Jalkasilsa. https://www.terveyskyla.fi/ihotautitalo/ihoinfektiot/sienen-aiheuttamat-ihoinfektiot/jalkasilsa. Viitattu 24.03.2022
  8. Terveyskylä. 2018. Kynsisilsa. https://www.terveyskyla.fi/ihotautitalo/ihoinfektiot/sienen-aiheuttamat-ihoinfektiot/kynsisilsa. Viitattu 24.03.2022
  9. Mehiläinen.fi. Stressi. https://www.mehilainen.fi/hyvinvointi/stressi. Viitattu 23.03.2022
  10. April W. Armstrong ym. 2021. Jamanetwork. Psoriasis Prevalence in Adults in the United States. https://jamanetwork.com/journals/jamadermatology/article-abstract/2781378. Viitattu 23.03.2022
  11. Psori.fi. Psoriasiksen eri muodot. https://psori.fi/tietoa-psoriasiksesta/psoriasiksen-eri-muodot/. Viitattu 22.03.2022
  12. Käypä hoito. 2012. Psoriaasi ja nivelpsoriaasi. Suomalainen lääkäriseura Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/hoi50062. Viitattu 22.03.2022
  13. Psori.fi. Psoriaksen hoito. https://psori.fi/tietoa-psoriasiksesta/psoriasiksen-hoito/. Viitattu 22.03.2022
  14. Allergia.fi. 2021. Mistä atooppinen ihottuma johtuu. https://www.allergia.fi/iho/ihosairaudet/atooppinen-iho/mista-atooppinen-ihottuma-johtuu/. Viitattu 15.03.2022.
  15. Kristiina Airola. 2021. Lääkärilehti Duodecim. Punajäkälä. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00476. Viitattu 15.03.2022.
  16. Terhi Mäkinen. 2015. Tehy.fi. Punajäkälän syy on tuntematon. https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/punajakalan-syy-tuntematon. Viitattu 23.03.2022
  17. Kerstin Iffland ja Franjo Grotenhermen. 2017. Cannabis Cannabinoid Res. An Update on Safety and Side Effects of Cannabidiol: A Review of Clinical Data and Relevant Animal Studies. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5569602/. Viitattu 23.03.2022
  18. Christelle M. Andre. 2016. Front Plant Sci. Cannabis sativa: The Plant of the Thousand and One Molecules. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4740396/. Viitattu 23.03.2022
  19. Attila Oláh ym. 2014. J Clin Invest. Cannabidiol exerts sebostatic and antiinflammatory effects on human sebocytes. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4151231/. Viitattu 23.03.2022
  20. Tamás Bíró ym. 2019. Trends Pharmacol Sci. The endocannabinoid system of the skin in health and disease: novel perspectives and therapeutic opportunities. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2757311/. Viitattu 23.03.2022
  21. Aki Rovasalo. 2006. Duodecim. Kortikosteroidien psyykkiset haittavaikutukset. https://www.duodecimlehti.fi/duo95770. Viitattu 24.03.2022

 

Saatat pitää myös…

CBN, CBG ja CBD erot

CBN, CBG ja CBD erot

Mitä ovat CBN ja CBG? Miten ne eroavat CBD:stä? Tästä artikkelista löydät tietoa näiden kannabinoidien eroista ja ominaisuuksista.   Mitä on CBN ja CBG?    CBN ja CBG ovat kannabinoideja eli kemiallisia yhdisteitä, joita esiintyy hamppukasveissa. CBN...

lue lisää

Tilaa uutiskirje ja hyödy eduista!

🌱 Säästät 10% jokaisesta ostoksestasi.
🌱 Tulet CBD:n mestariksi, kun opit kaiken tarpeellisen hampusta ja CBD:stä.
🌱 Saat ensimmäisenä tietoa uutisista ja tuotteista.

Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved and you'll be given a link. You, or anyone with the link, can use it to retrieve your Cart at any time.
Back Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved with Product pictures and information, and Cart Totals. Then send it to yourself, or a friend, with a link to retrieve it at any time.
Your cart email sent successfully :)