Sisällysluettelo
Nuoret sairastuvat syömishäiriöihin yhä herkemmin. On harvoja asioita joista nuori voi lopulta itse päättää ja toisinaan pahoinvointi purkautuu niihin asioihin, jotka ovat hänen käsissään; syömiseen ja liikkumiseen. Tässä artikkelissa käsitellään syömishäiriöitä, katsotaan miten endokannabinoidijärjestelmä niiden taustalla toimii ja selvitetään voisiko CBD-öljystä olla apua syömishäiriöiden hoidon tueksi.
Syömishäiriöt
Erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia naisia koskettavat syömishäiriöt ovat toisinaan jopa hengenvaaraa aiheuttavia ns. kirjohäiriöitä, joiden oireet ovat moninaiset ja usein alkuun huomaamattomia. Oireet liittyvät syömiseen, liikkumiseen ja psyykkisiin haasteisiin joiden olemassaoloa ja vakavuutta sairastunut itse ei aina ole halukas myöntämään. (1)
Arvioiden mukaan aikuisuuteen mennessä joka kuudes nainen ja joka 40. mies on sairastanut jonkin asteisen syömishäiriön. Valtaosa näistä tapauksista paranee itsestään ilman ammattilaisten apua, mutta toisinaan tarvitaan osastohoitoa sairaalassa. (2)
Syömishäiriöihin liittyy voimakas kehonkuvan vääristymä. Sairastavan ajatukset pyörivät hyvin pitkälti ruokaan, kehoon, laihduttamiseen ja liikkumiseen liittyvissä asioissa ja sen seurauksena monet muut tavallisesti arkea täyttävät toimet, kuten harrastukset ja sosiaaliset suhteet jäävät vähemmälle huomiolle. (3)
Yleisimmät syömishäiriöt ovat anoreksia eli laihuushäiriö (anorexia nervosa), ahmimishäiriö (bulimia nervosa) ja ahmintahäiriö (binge-eating disorder).
Syömishäiriön laukaisevat monet tekijät
Syömishäiriö on monen tekijän summa. Sen puhkeamista edistävät sekä perinnöllisyys että myös itsetunto ja traumat. Myös yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät haasteet ja paineet ovat sairauden syntymisen taustalla. (2,3,4,5)
Syömishäiriöiden oireet
Syömishäiriöt ovat kaikki toisistaan poikkeavia, mutta aiheuttavat kunkin sairauden sisällä yhteneviä oireita, joiden perusteella taudinkuva muodostuu. Yhtäläistä kaikille syömishäiriöille on kehonkuvan liiallinen arvostelu ja sen aiheuttamat syömiseen ja liikuntaan liittyvät haasteet.
Syömishäiriötesti
Aina kun epäillään itsellään tai läheisellä olevan syömishäiriö, on hyvä mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Mielenterveystalo.fi sivustolla on kuitenkin myös testi (syömishäiriöseula), jonka avulla omaa syömis- ja liikuntakäyttäytymistä voi matalalla kynnyksellä arvioida suhteessa omaan kehonkuvaan ja painoon.
Syömishäiriöön liittyvä testi löytyy tämän linkin takaa ; Syömishäiriöseula (SCOFF) | Mielenterveystalo.fi.
Anoreksia
Laihuushäiriö eli anoreksia (anoreksia nervosa) on yksi yleisimmistä syömishäiriöistä. Sitä sairastaa arviolta noin prosentti nuorista ja se voi johtaa vakaviin aliravitsemusongelmiin, joskus jopa kuolemaan. Anoreksia on pohjimmiltaan psyykkinen sairaus, joka on helppo diagnosoida, mutta haastava huomata. Harmillisen usein taudinkuvaan kuuluu salailua ja oireiden peittelyä, joka hankaloittaa sekä diagnoosia että myös sairauden havaitsemista. (4)
Anoreksiaan liittyy voimakasta kehoinhoa, jolla ei useimmiten ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Lisäksi sairauteen liittyy painon äärimmäistä kontrollointia ja tarkkailua, sekä jopa täydellistä syömättömyyttä, josta aliravitsemukseen liittyvät fyysiset ja psyykkiset oireet kuten voimakas laihtuminen, keskittymiskyvyn puute, aivosumu yms. johtuvat. Usein laihuushäiriöstä kärsivät ovat menestyneitä nuoria, jotka vaativat itseltään täydellisyyttä!
Pahimmillaan anoreksia voi aiheuttaa, osteoporoosia, aliravitsemuksesta johtuvia sairauksia ja joskus jopa kuoleman.
Anoreksia on vakava mielenterveyshaaste, josta toipuminen vie pitkään. Sitä sairastava kaipaa ymmärrystä, tukea, läsnäoloa ja pysähtymistä. Kokemusasiantuntijan kanssa keskustelu voi olla käänteentekevää ja sellaisen tapaamista suositellaan niin sairastavalle kuin hänen lähipiirilleen. Aina on toivoa.
Bulimia
Ahmimis häiriöllä (bulimia nervosa) tarkoitetaan syömishäiriötä, jonka selkein oire on epäterveellisten ruokien ahmiminen kohtauksen omaisesti ja oksentaminen tai rankka liikunta hyvin pian syömisen jälkeen.
Bulimiasta kärsivä menettää hetkeksi hallinnan tunteen omaa syömistä kohtaan ja yrittää korjata tilannetta oksentamisen tai liikunnan avulla, toisinaan molempien. Kohtaus on usein seurausta tunteista, jotka liittyvät häpeään, epäonnistumiseen tms., eikä näillä tunteilla ole välttämättä mitään tekemistä ruokaan liittyvien asioiden kanssa.
Ahmimishäiriö alkaa yleensä laihuushäiriöön verraten myöhemmin, mutta on myös sitä yleisempi. Bulimia on enemmän nuorten naisten sairaus, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös nuorten miesten keskuudessa. (5)

Syömishäiriöt eivät koske vain nuoria, vaan se voi puhjeta myös aikuiselle aiheuttaen voimakasta häpeää ja turvattomuutta.
Aikuisen syömishäiriö
Valitettavan usein aikuisen syömishäiriö jää huomaamatta, etenkin jos sairaus puhkeaa vasta vanhemmalla iällä. On totta, että syömishäiriöt ovat pitkälti nuorten sairauksia, mutta toisinaan aikuisillakin ilmenee vääristyneeseen kehonkuvaan liittyviä oireita, jotka aiheuttavat haasteita syömiseen. Aikuisilla huomattavasti yleisempiä ovat bulimian ja ahmintahäiriön tyyppiset syömishäiriöt, ja näihin oireisiin liittyy usein voimakasta häpeää, jonka vuoksi asiaa peitellään jopa omalta perheeltä.
Syömishäiriön hoito
Syömishäiriöstä paraneminen on pitkällinen prosessi. Mitä vakavampi tila on, sitä pidempään toipuminen kestää ja yleensä hoito on hyvin pitkälti terapiaan ja kuntoutukseen keskittyvää. Hoidossa tulisi olla mukana moniammatillinen ryhmä sen lisäksi, että potilaan oma hoitotahto ja halu parantua tulisi saada heräämään. Yleisin syy hoidon epäonnistumiselle on sairastuneen oma haluttomuus ottaa apua vastaan.
Endokannabinoidijärjestelmä syömishäiriöiden taustalla
Endokannabinoidijärjestelmä on kaikkien elimistön prosessien taustalla tarkkailemassa, että kaikki toimii moitteettomasti. Kaikkinensa endokannabinoidijärjestelmän tehtävä on huolehtia selviytymisestä eli elämän ns. perusasioista kuten nukkumisesta, syömisestä ja niiden taustalla vaikuttavista prosesseista. Endokannabinoidijärjestelmän yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarkkailla energian saantiin liittyviä toimintoja, kuten energian varastointia.
Syömishäiriöiden taustalla on osatekijänä ruokahaluun ja energiatasapainoon vaikuttavan, leptiini-nimisen hormonin signaloinnin epätasapainoa. Tämän hormonin toimintaa säätelee aivojen hypotalamus, jonka endokannabinoidit ovat osa leptiinin energiaa ja kontrolloivaa hermostoa. (6,7)
Elimistön omat kannabinoidit
Elimistö valmistaa itse tarpeen tullen kannabinoideja sinne missä niitä tarvitaan, eivätkä ne ole varastotavaraa. Elimistössä toimii useita endokannabinoideja, joista paremmin tunnetaan kaksi, anandamidi ja 2-AG.
Endokannabinoidien on havaittu säätelevän ruokahalua monin eri tavoin (6,7) ja ne vaikuttavat syömishäiriöiden taustalla vasteeseen, jonka tarkoitus on lisätä ruokahalua (8). Toisaalta ahmimisesta kärsivien keskuudessa endokannabinoidit saattavat olla mukana myös syömistä lisäävien tekijöiden taustalla.
Tutkimusten mukaan anoreksiaa sairastavien veressä anandamiditasot ovat hieman koholla kun 2-AG tasot ovat normaalit, mutta bulimiaa sairastavien veren endokannabinoiditasot ovat normaalit terveen vereen verraten. (7)
Kannabinoidireseptorit
Kannabinoidireseptoreita tunnetaan tällä hetkellä kaksi, mutta ehdolla näiden reseptorien joukkoon on muutamia muitakin, joista saamme lisää tietoa tutkimusten edetessä. Tunnetuimmat, CB1 ja CB2-reseptorit ovat kaikkialta elimistöstä tavattuja reseptoreita, joihin endokannabinoidit vastaavat.
Syömishäiriöissä reseptorien toiminnassa ei ole merkittävää poikkeamaa, mutta CB1-reseptorin lievää nousua on havaittu sekä anoreksian että bulimian kohdalla. (7)

Syömishäiriöstä parantuminen on pitkä taival ja mm. terapia, CBD-öljy ja perheen tuki ovat merkittävä edistäjä paranemisprosessissa.
CBD:tä syömishäiriöön
CBD (kannabidioli) on hamppukasvissa esiintyvä luontainen yhdiste, kannabinoidi, jolla on tutkimusten mukaan lukuisia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Hamppua ja sen sisältämiä yhdisteitä on tutkittu pitkään ja niitä on tunnistettu jo aikamoinen määrä. Pelkästään kannabinoideja, joista tunnetuimmat ovat THC ja CBD, on tavattu yli 120 erilaista ja muita yhdisteitä kuten terpeenejä, flavonoideja yms. yli 450. CBD:tä on tutkittu laajasti jo vuosikymmeniä ja se on todettu useissa tutkimuksissa turvalliseksi ja hyvin siedetyksi luonnontuotteeksi.
Syömishäiriöiden hoidon tukena CBD-öljyä käytetään pääosin ruokahalua tasaavien vaikutusten vuoksi, mutta CBD:llä on muitakin ominaisuuksia, jotka saattavat olla potilaalle hyödyllisiä. CBD tutkitusti lievittää ahdistuksen ja masennuksen oireita, auttaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja myös parantaa ruokahalua. Sillä saattaa olla positiivinen vaikutus unenlaatuun ja se rauhoittaa sekä hermostoa että elimistön tulehdustilaa.
Syömishäiriöihin liittyy vahvasti vallan tunne, joka kumpuaa oman syömisen ja ruokahalun kontrolloinnista. CBD vaikuttaa myös palkitsemiskäyttäytymiseen, joka on taustalla liittyen prosesseihin, jotka vastaavat syömiseen liittyvien perustarpeiden tyydyttämiseen.
Kannabigeroli (CBG) on ruokahalua lisäävä kannabinoidi
Yksi lukuisista kannabinoideista on CBG (kannabigeroli) ja sen on huomattu eläinkokeissa lisäävän ruokahalua yhtä tehokkaasti kuin THC:n, mutta ilman minkäänlaista psykoaktiivista vaikutusta. CBG:n käyttöä anoreksian ja muiden syömishäiriöiden hoitoon on tutkittu jonkin verran ja vaikuttaa siltä että se on potentiaalinen kannabinoidi sekä ehkäisemään anoreksiaa että jopa edistämään toipumisprosessia. (8)
Yhteenveto
Syömishäiriöt ovat vakava mielenterveyteen pohjaava sairaus joukko joista paraneminen voi olla vuosien, jopa loppuelämän taistelu. Nämä sairaudet ovat pitkälti täysin hoidettavissa ja mitä aikaisemmin sairaus huomataan, sen helpompaa on palauttaa fyysinen terveys. CBD on tutkimusten mukaan lukuisten terveyttä tukevien ominaisuuksien luonnontuote ja sillä saattaa olla hyödyllinen vaikutus myös erilaisiin syömishäiriöihin erilaisten toimintamekanismien kautta. Tutkimuksia kaivataan lisää, mutta vaikuttaa siltä että CBD-öljy voisi hyvinkin olla tulevaisuuden syömishäiriö hoitojen tukimuoto!
Lähteet
- Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. 2014. Käypä hoito-suositus. Syömishäiriöt. https://www.kaypahoito.fi/hoi50101. Viitattu 19.12.2022.
- Ruuska J.. 2022. Lääkärikirja Duodecim. Syömishäiriöt. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01320. Viitattu 19.12.2022
- Tietoa syömishäiriöistä. Syömishäiriöliitto. https://syomishairioliitto.fi/tietoa/tietoa-syomishairioista. Viitattu 19.12.2022.
- Ruuska J.. 2021. Duodecim terveyskirjasto. Laihuushäiriö (Anoreksia nervosa). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00111. Viitattu 19.12.2022.
- Ruuska J.. 2021. Duodecim terveyskirjasto. Ahmimishäiriö (Bulimia nervosa).
- Monteleone P., Matias I., Martiadis V., De Petrocelis L., Maj M. sekä Di Marzo V.. 2005. Neuropsychopharmacology. Blood Levels of the Endocannabinoid Anandamide are Increased in Anorexia Nervosa and in Binge-Eating Disorder, but not in Bulimia Nervosa. https://www.nature.com/articles/1300695#auth-Palmiero-Monteleone. Viitattu 19.12.2022.
- Marco M.E., Romero-Zerbo S.Y., Vivero M-P. ja Bermudez-Silva F.J.. 2012. Behavioural Pharmacology. The role of the endocannabinoid system in eating disorders: pharmacological implications. https://www.bloomble.com/wp-content/uploads/2018/04/The-role-of-the-endocannabinoid-system-in-eating-disorders-pharmacological-implications.pdf. Viitattu 19.12.2022.
- https://fi.cannabis-mag.com/cbg-tehokas-luonnollinen-korjaus-lanorexiaa-vastaan/. Viitattu 19.12.2022