Valitse sivu

CBD, sydän- ja aivoinfarktit

Aivoinfarktista toipumista symboloiva pää, jossa sydämen muotoiset aivot sekä lehtiä.

14.2.2023

Tarkoitettu ammattilaisille

Tällä sivulla esitetty tutkimustieto on tarkoitettu vain ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille, eikä sitä ole tarkoitettu välitettäväksi kuluttajille.

Sydämen toimintaan liittyvät sairaudet, infarktit ja erilaiset kohtaukset ovat yleisiä ja aiheuttavat myös runsaasti kuolemia vuosittain. Aivoinfarktit johtuvat pitkälti samoista syistä kuin sydäninfarktit ja niiden vaikutus ihmiseen voi olla fataali. Tässä artikkelissa tutustutaan aivo- ja sydäninfarkteihin, endokannabinoidijärjestelmään näiden taustalla ja siihen, voisiko CBD-öljystä on jotain apua näiden ennaltaehkäisyn tai hoitamisen kannalta. 

 

Mikä on infarkti? 

 

Infarkti on kudoksen kuolio, joka johtuu kudoksessa sijaitsevan verisuonen tukkeumasta. Sellainen voi syntyä sekä aivoihin että sydämeen ja niistä johtuu noin puolet työikäisten kuolemista suomessa. 

Infarktien esiintyvyys on selvästi pienentynyt 1970-luvulta tähän päivän, mutta edelleen ne ovat tilastollisesti suurin yksittäinen kuolinsyy. 

Aivoinfarkti

 

Aivoinfarkti voi syntyä muutamasta eri syystä. Yleisimmin se aiheutuu verisuonten ahtaumasta ja on tällöin sydäninfarktin tapaan sepelvaltimon ahtaumasta aiheutuva sairauskohtaus. Osa tapauksista johtuu sydämessä syntyvästä veritulpasta, emboliasta, joka lähtee liikkeelle ja päätyy pieneen verisuoneen tai suonen haaraan ja näin tukkii ravinnon virtauksen aivoihin. Aivoinfarkti voi johtua myös aivovaltimon repeämästä, joka aiheuttaa verenvuotoa aivoihin. (1)

Oireet 

 

Aivoinfarkti syntyy yleensä äkillisesti. Selkeimmät oireet ovat toispuoleinen raajojen toimintahäiriö ja saman puolen suupielen roikkuminen sekä yläraajojen heikkous. Yleensä oireisiin liittyy myös puutumista, lihasheikkoutta ja vaikeuksia tuottaa puhetta. Aivoinfarktin sijainnista riippuen myös näköhäiriöt, kaksoiskuvat, huimaus ja sekavuus ovat tavallisia, mutta aivoinfarktiin ei liity kipua. (1)

Sydäninfarkti eli sydänkohtaus

 

Sydäninfarkti eli sepelvaltimotautikohtaus on seurausta sydämen sepelvaltimon tukoksesta tai tukosta aiheuttavan plakin irtoamisesta. Sydäninfarkti on aina vakava, hoitoa vaativa tilanne, joka pahimmillaan johtaa sydämen pysähtymiseen ja kuolemaan. 

Infarkti aiheuttaa sydänkudokseen kuolion jopa muutamassa tunnissa ja nopea hoitoon pääsy on erittäin tärkeää. (2,3)

Sydäninfarktin taustalla on lähes aina sepelvaltimotauti, eli ahtautunut sepelvaltimo. Sepelvaltimo on on tärkein sydämessä sijaitseva verisuoni ja se tukkeutuu mm. tupakoinnin, runsaan alkoholin käytön ja epäterveellisen ruokavalion seurauksena. Ahtauma kehittyy hitaasti, mutta sillä hetkellä kun se lopulta, yleensä äkillisesti, tukkeutuu se aiheuttaa infarktin. (2,3)

 

Sydäninfarktin ennakko-oireet

 

Sydäninfarktin oireena on lähes poikkeuksetta äkillinen kova rintakipu, joka voi säteillä käsivarteen, selkään, hampaisiin ja vatsaan. Toisinaan oire voi olla myös enemmänkin puristava, tukahduttava tunne rintakehän alueella, joka aiheuttaa voimakasta hengenahdistusta. (2,3)

Sydäninfarkti, tuttavallisemmin sydänkohtaus, on pikaista hoitoa vaativa hengenvaarallinen tilanne joka on hyvä osata tunnistaa. 

Liikkuminen mahdollisesti pahentaa oireita, tai ainakaan ei helpota niitä. Toisinaan, etenkin esimerkiksi diabeetikoilla, vanhuksilla ja muistisairailla kipua ei välttämättä esiinny ollenkaan, vaan oireilu on lähinnä epämiellyttävää tuntemusta ja hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahoinvointia. Tämä tunnetaan nimellä hiljainen sydäninfarkti. (2,3)

 

Ensiapu ja hoito

 

Sydäninfarktin hoito aloitetaan yleensä jo kotona tai viimeistään ambulanssissa tukoksia estävien ja kipua lievittävien lääkkeiden avulla. Beetasalpaajia käytetään rytmihäiriöiden ehkäisyyn ja verenpaineen alentamiseen. 

Sairaalaan päästyä tehdään tavallisesti joko pallolaajennus tai liuotushoito ja tästä muutaman päivän kuluessa usein myös ohitusleikkaus, jossa tukkeutunut verisuoni ohitetaan. (2,3)

 

Infarktien syyt? 

 

Sekä aivo- että sydäninfarktien taustalla olevat syyt ovat pitkälti samat. Vanhuus, tupakointi, runsas alkoholin käyttö, diabetes, lihavuus, korkea kolesteroli ja korkea verenpaine, mutta myös infarkteille altistavia perintötekijöitä on havaittu. 

 

Toipumisaika infarkteista

 

Aivoinfarktista ja aivohalvauksesta toipuminen voi olla hidas prosessi ja infarktin laajuudesta riippuen, aina ihan entiseen ei ole mahdollista enään palata. Kuntoutus alkaa  yleensä jo sairaalassa moniammatillisen ryhmän kanssa ja se saattaa jatkua vielä vuosia infarktin jälkeen. Kuntoukseen kuuluu yleensä ruokavalion muutos terveellisempään suuntaan, fysioterapia, puheterapia ja loppuelämän lääkitys. (1)

Sydäninfarktista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä parantuminen on yleensä nopeaa. Yleensä kevyeen työhön voi palata jopa viikon päästä leikkauksesta, mutta suositeltavaa on levätä ja ottaa rennommin ainakin muutama kuukausi infarktin ja tehtyjen toimenpiteiden jälkeen. 

Kuntoutukseen ja toipumisaikaan liittyy vahvasti mahdolliset elämäntapojen muutokset kuten terveellisempi ruokavalio, tupakoinnin ja alkoholin käytön lopettaminen ja liikunnan lisääminen. Useimmiten taustalla on korkeaa verenpainetta, ahtaita valtimoita ja korkeat kolesteroliarvot ja näihin huomion kiinnittäminen ja huolellinen hoito on erityisen tärkeää. (2,3)

mies pitelee rintaa auringonlaskussa.

CBD:llä saattaa olla merkittäviä vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen.

 

 

Myokardiitti eli sydänlihastulehdus

 

Sydänlihastulehdus ei varsinaisesti liity infarkteihin tai ole niille altistava tekijä, mutta se on melko yleinen tulehdussairaus, johon CBD-öljystä saattaa myös olla apua. Myokardiitti syntyy elimistössä verenkierron mukana liikkuvasta viruksesta tms. joka pääsee sydämeen ja aiheuttaa siellä infektion. Sydänlihastulehdus (acute myocarditis) on suurin yksittäinen sydämen vajaatoimintaa ja äkillisiä sydänkuolemia aiheuttava syy alle 35-vuotiailla. (4,5)

Sydänlihastulehdus useimmiten paranee itsestään noin viikon kuluessa ja on arveltu että kaikki ihmiset sairastavat sen muutaman kerran elämän aikana ihan huomaamattaan.  Toisinaan tulehdus kroonistuu ja aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. (4,5) 

 

Endokannabinoidijärjestelmä 

 

Endokannabinoidijärjestelmä on kaikkien elimistön prosessien tarkkailujärjestelmä. Se löytyy melkein kaikilta ihmisiltä ja eläinlajeilta, ja sen tehtävä on sekä tasata elimistön toimintoja että huolehtia elämän perusasioista kuten unesta, syömisestä, muistista, rentoutumisesta ja kehon suojaamisesta. 

Endokannabinoidijärjestelmään kuuluvat endokannabinoidit, kannabinoidireseptorit ja niitä hajottavat molekyylit. Näistä mikään ei varastoidu, vaan ne valmistuvat siellä missä tarvitaan, silloin kun tarvitaan. Endokannabinoideja tunnetaan useita ja niistä tutkituimmat ovat anandamidi ja 2-AG. Reseptoreita puolestaan on tunnustettu vain kaksi, CB1 ja CB2- reseptorit. 

Aivoissa esiintyy runsaasti sekä molempia endokannabinoideja että kannabinoidireseptoreita. CB1-reseptori on aivoissa yleisempi ja sillä on lukuisia tehtäviä niissä prosesseissa joita aivoista ohjataan. Esimerkiksi aivotärähdysten osalta on todettu, että CBD saattaa suojata hermoja, lisätä aivojen verenkiertoa ja suojata reaktiivisilta happilajeilta aivotärähdyksen jälkeen! (6)

Endokannabinoidijärjestelmä on mukana säätelemässä myös sydämen ja verenkierron toimintaa ja niiden taustalla olevia toimintoja. (7)

 

Endokannabinoidit

 

Molemmilla kannabinoideilla on lukuisia tehtäviä aivojen toiminnassa ja verenkiertojärjestelmässä, mutta anandamidi saattaa mm. vähentää suolan aiheuttamaa verenpaineen nousua TRPV-reseptoreiden kautta ja 2-AG vaikuttaa verisuonten laajenemiseen. (8)

 

CBD:tä infarktiin? 

 

Hampussa esiintyviä vaikuttavia yhdisteitä on tutkittu laajasti jo vuosikymmeniä. Yksi merkittävä hamppukasvissa esiintyvä yhdisteryhmä on kannabinoidit, joita tunnetaan tällä hetkellä yli sata erilaista. Yksi tunnetuin näistä yhdisteistä on kannabidioli eli CBD

CBD vaikuttaa pääasiassa muita kuin kannabinoidireseptoreita CB1 ja CB2 pitkin, yleisimmin TRPV- ja serotoniinireseptoreiden kautta. 

Aivoissa CBD saattaa lisätä verenkierron läpäisevyyttä ja lisätä verenkiertoa aivohalvauksen aikana. (9)

CBD:n on tutkimuksissa havaittu olevan hyödyllinen sydämelle ja verenkiertojärjestelmälle. Tutkimusten mukaan CBD rentouttaa ja laajentaa verisuonia, suojaa verisuonia matala-asteisen tulehduksen aiheuttamilta vaurioilta ja suojaa diabeteksen aiheuttamalta kardiomyopatialta. (7,8)

CBD voisi toimia kohtauksen aikana ja sen jälkeen annettuna sekä kohtauksia lieventävänä että myös vaurioita vähentävänä kannabinoidina, mutta sen on havaittu myös estävän infarktia ja verenvuodon aiheuttamaa hermovaurioita sekä aivo- että sydäninfarkteissa. (7,8)

Yleisesti CBD-öljy voisi olla hyödyllinen aivo- ja sydänterveyttä ajatellen sillä CBD:llä on tutkimusten mukaan mm. tulehdusta alentavia, antioksidanttisia, unenlaatua parantavia ja ruokahalua tasaavia vaikutuksia. 

 

CBD-öljyä käsissään pitelevä tutkija. CBD:tä käytetään lääkkeenä mm. sydänlihastulehduksen hoidossa.

CBD-öljyllä on tutkimusten mukaan mm. tulehdusta alentava, unen laatua parantava ja ruokahalua tasaava vaikutus.

 

Yhteensopivuus CBD:n ja sydänlääkkeiden välillä? 

 

CBD:llä on vaikutusta joidenkin lääkkeiden hajoamiseen ja sen myötä myös vaikutukseen. Maksassa oleva entsyymi sytokromi P450 hajottaa sekä CBD:n että tietyt lääkkeet, jonka vuoksi näiden yhteisvaikutus saattaa poiketa lääkkeelle ominaisesta vaikutuksesta. Lääkkeet, jotka eivät sovi yhteen CBD:n kanssa ovat pääasiassa reseptillä saatavia lääkkeitä ja näiden joukossa on myös muutamia sydämen, verenpaineen ja verenkierron hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. 

Puhutaan ns. greippitestistä, mikäli lääkäri kehottaa välttämään greipin syömistä jonkin lääkkeen kanssa, lääke ei todennäköisesti sovellu yhteen myöskään CBD:n kanssa. 

Sydämeen liittyvien haasteiden kohdalla CBD:n käyttöä tuskin on syytä välttää ellei käytössä ole lääkitystä, jolla voi olla ei-toivottuja yhteisvaikutuksia CBD:n kanssa. Lääkkeiden yhteensopivuudesta voi lukea lisää täällä. 

 

Yhteenveto 

 

Vielä tänäkin päivänä, yleisin kuolinsyy on pääasiassa elintavoista johtuvat sydäninfarktit. Sekä sydän- että aivoinfarktit saavat yleensä alkunsa valtimoiden ahtaumasta, joko lopullisen tukkeuman tai ahtaumaa aiheuttavan plakin irtoamisesta. Elintavoilla on merkittävä vaikutus ennaltaehkäisyssä, mutta myös CBD-öljyllä saattaa olla vaikutus ainakin kohtauksena aikana lieventämään kohtausta ja kohtauksen jälkeen vaurioiden vähentämiseen. 

Lähteet

 

  1. Atula S.. 2023. Duodecim terveyskirjasto. Aivohalvaus (aivoinfarkti ja aivoverenvuoto). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00001. Viitattu 6.2.2023. 
  2. Kettunen R.. 2020. Duodecim terveyskirjasto. Sydäninfarkti ja sydänkohtaus. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00086. Viitattu 6.2.2023. 
  3. Hekkala A-M.. 2019. Sydänliitto. Sydäninfarkti. https://sydan.fi/fakta/sydaninfarkti/. Viitattu 6.2.2023.
  4. Cardiol therapeutics. Acute myocarditis. https://www.cardiolrx.com/our-focus/acute-myocarditis/. Viitattu 6.2.2023. 
  5. Kettunen R.. 2020. Duodecim terveyskirjasto. Sydänlihastulehdus (myokardiitti). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00635. Viitattu 6.2.2023. 
  6. Singh Jyotpal sekä Neary J.P.. 2020. Neuroprotection Following Concussion: The Potential Role for Cannabidiol. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Neary+JP&cauthor_id=32029015. Viitattu 6.2.2023.
  7. Kicman A. ja Toczek M.. 2020. The Effects of Cannabidiol, a Non-Intoxicating Compound of Cannabis, on the Cardiovascular System in Health and Disease. Viitattu 6.2.2023
  8. Stanley C., Hind W sekä O’Sullivan S.. 2012. Is the cardiovascular system a therapeutic target for cannabidiol?. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=O%27Sullivan%20SE%5BAuthor%5D. Viitattu 6.2.2023. 
  9. Montecucco F. ja Di Marzo V.. Cell press. At the heart of the matter: the endocannabinoid system in cardiovascular function and dysfunction. 

Saatat pitää myös…

CBN, CBG ja CBD erot

CBN, CBG ja CBD erot

Mitä ovat CBN ja CBG? Miten ne eroavat CBD:stä? Tästä artikkelista löydät tietoa näiden kannabinoidien eroista ja ominaisuuksista.   Mitä on CBN ja CBG?    CBN ja CBG ovat kannabinoideja eli kemiallisia yhdisteitä, joita esiintyy hamppukasveissa. CBN...

lue lisää

Tilaa uutiskirje ja hyödy eduista!

🌱 Säästät 10% jokaisesta ostoksestasi.
🌱 Tulet CBD:n mestariksi, kun opit kaiken tarpeellisen hampusta ja CBD:stä.
🌱 Saat ensimmäisenä tietoa uutisista ja tuotteista.

Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved and you'll be given a link. You, or anyone with the link, can use it to retrieve your Cart at any time.
Back Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved with Product pictures and information, and Cart Totals. Then send it to yourself, or a friend, with a link to retrieve it at any time.
Your cart email sent successfully :)