Sisällysluettelo
MS-tautiin liittyy erilaisia hermostollisia oireita, jotka voivat poiketa paljonkin toisiin diagnoosin saaneisiin verraten. Erilaisia MS-taudin oireita yhdistää niiden systemaattinen eteneminen ja se, että oireet ovat voimakkaasti elämää hallitsevia ja kehon liikkuvuuteen vaikuttavia. CBD-öljyllä on vuosien aikana todettu monia positiivisia vaikutuksia tulehduksiin, mielialaan, lihasten joustavuuteen yms. ja tässä artikkelissa pohditaan voisiko CBD-öljy olla avuksi myös MS-tautiin liittyvien oireiden lievittämiseen.
Hamppu on tuttu vuosituhansien ajalta
Hamppukasvia on käytetty ihmiskunnan historiassa jo pitkään. Sen lisäksi, että se on ollut hyötykasvina viljelyssä n. 10 000 vuotta, sen lääkinnälliset ominaisuudet ovat olleet tiedossa tuhansien vuosien ajan. Hampussa olevat erilaiset yhdisteet kuten kannabinoidit (mm. CBD), ovat vaikutuksiltaan monipuolisia mutta hyvin hellävaraisia, tehokkaita ja turvallisia käyttää. Nykyään hamppu ja sen sisältämät tehoaineet ovat tutkittuja ja niiden hyödyt on myös tieteellisesti osoitettu. MS-tauti on ainoa neurologinen sairaus jonka hoidon mahdollisuutta kannabinoideilla on tutkittu näin intensiivisesti ja laajasti.

MS-taudin oireisiin kuuluu spastisuus, joka voi vaikeuttaa työkykyä ja liikkumista.
MS-tauti vaikuttaa liikkumiskykyyn
Multippeliskleroosi, tuttavallisemmin MS-tauti, on neurodegeneratiivinen häiriö joka vaikuttaa alentavasti liikunta- ja toimintakykyyn. MS-tauti on nuorilla aikuisilla yleisin keskushermostoon liittyvä sairaus, eikä sen pohjimmainen syy ole selvinnyt lukuisista tutkimuksista huolimatta. Arvellaan, että multippeliskleroosi on monen tekijän summa. On esitetty, että sen puhkeamisen taustalla olisi perintötekijöiden lisäksi myös ympäristötekijät. Herpesvirukset, epstein-barr virus ja ympäristöön levitettävät myrkyt kuten kasvinsuojeluaineet, saattavat olla merkittävässä roolissa MS-taudin synnyssä (1). Samoin endokannabinoidijärjestelmän häiriö ja kannabinoidien puutos (5).
Multippeliskleroosin avaintekijöitä ovat aivojen ja selkäytimen tulehdusreaktio ja demyelinaatio. Pohjimmiltaan se on immuunijärjestelmän toimintahäiriö. (1)
Demyelinaatio
Myeliini on pehmeää, rasvaista ainetta, jonka tarkoitus on muodostaa sähköä eristävä kalvo hermosolun viejähaarakkeen ympärille. Hermosolujen lähettämät sähköimpulssit kulkevat nopeammin myeliinikalvon ollessa vahingoittumaton ja tämä on perusedellytys normaalille hermoston toiminnalle. Myeliinikalvo kontrolloi tiedonkulkua aivojen eri osien välillä, ja sen puuttuessa hermoimpulssit altistuvat häiriöille. Tätä tilannetta, jossa myeliinikalvo on vahingoittunut, tai se jopa puuttuu kokonaan, kutsutaan demyelinaatioksi.
Endokannabinoidijärjestelmä immuunipuolustuksessa
Endokannabinoidijärjestelmän normaali toiminta on merkittävä osuus immuunipuolustuksen toimintaa. On havaittu, että endokannabinoidijärjestelmän aktiivisuus ja CB1- ja CB2-reseptoreiden esiintyvyys on suorassa yhteydessä immuunijärjestelmän toimintaan ja tulehdusvasteeseen. (2).
Endokannabinoidijärjestelmä vaikuttaa immuunivasteeseen monella eri tavalla
Järjestelmän tarkoitus itsessään on tasata kaikkia kehontoimintoja, mutta endokannabinoidijärjestelmällä ja endokannabinoideilla on myös muita rooleja. Kannabinoidien on todettu mm. vaikuttavan erilaisten solujen toimintaan ja määrään. Niiden on havaittu säätelevän solusykliä ja säätelevän immuunisolujen toimintaa (3). Kannabinoidit estävät tulehdusta aiheuttavien sytokiinien tuotantoa ja ne estävät antigeenien esittelyä ja kuljetusta tulehtuneisiin kudoksiin (2, 6).
On saatu näyttöä myös siitä että kannabinoidit suojaavat hermostoa vähentämällä stimuloivien aminohappojen määrää ja näin ollen kannabinoidit, tai oikeastaan niiden puute, voisivat olla merkittävä tekijä tulehduksellisten sairauksien synnyssä ja kehityksessä (2, 3).

MS-taudin oireet voivat helpottua CBD-öljyn avulla.
MS-taudin lääkehoitoa tukee lääkkeetön hoito
Multippeliskleroosin hoidossa lääkehoidon rinnalla yhtä tärkeänä pidetään lääkkeetöntä hoitoa. Lääkkeettömään hoitoon kuuluu ravinto, uni, liikunta, lepo ja mielen hyvinvoinnin tukeminen. Useimmiten MS-tautiin liittyvät oireet koetaan voimakkaasti elämää hallitsevina. Lääkehoidolla yhdessä lääkkeettömän hoidon kanssa saadaan yleensä taudin etenemistä hillittyä ja oireita helpotettua, mutta siitä huolimatta monet kaipaavat enemmän hoitavia elementtejä elämään. (4)
Samoin kuin MS-taudin oireet, myös endokannabinoidijärjestelmän toiminta tasapainottuu ja normalisoituu lääkkeettömän hoidon menetelmillä!
CBD-öljy voisi olla osa lääkkeetöntä hoitoa
CBD-öljy ei aiheuta voimakkaita sivuvaikutuksia tai riippuvuutta ja sen on todettu toimivan yhtä tehokkaasti vaikka sitä olisi käytetty jo pitkään. Useimmat keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet aiheuttavat voimakasta riippuvuutta tai ne aiheuttavat elämää hallitsevia sivuoireita. Tämä ollut suuri syy siihen, että kannabiksen käyttöä MS-taudin hoidossa on tutkittu niin laajasti ; on halu ja tarve löytää kevyitä, luonnollisia apukeinoja voimakkaista oireista kärsiville ihmisille. CBD:llä on todettu myös ruokahalua parantavia ja pahoinvointia lievittäviä ominaisuuksia, jotka saattaisivat olla avuksi lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten helpottamiseen.
CBD:n monipuoliset vaikutukset MS-taudin tukena
CBD-öljyn vaikutuksen todentaminen ihmisillä keskittyy pääosin sekä potilaiden itsensä, että heidän hoitajien ja omaisten hyviin kokemuksiin. Vaikka CBD-öljyn koetaan olevan avuksi erilaisiin oireisiin, helpotus ei välttämättä näy kuvissa tai kokeissa. Sen sijaan hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittavissa sellaisia muutoksia kudoksissa, jotka selittävät mahdollisesti CBD:n vaikutusta MS-taudin oireisiin. Esimerkiksi, vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin selvästi, että CBD:llä käsitellyissä hiirissä esiintyi huomattavasti vähemmän T-soluihin liittyvän autoimmuunisairauden oireita, kuin vastaavalla hiiriryhmällä joka ei saanut CBD:tä. CBD vaikutti hidastavan sairauden etenemistä aksonivaurioiden ja immuunisolujen aktivaation ja läpäisykyvyn myötä (3).
CBD-öljyn antioksidanttiset, hermostoa suojelevat ja immuunisoluihin vaikuttavat vaikutukset ovat tärkeimpiä MS-taudin monimutkaisen patologian kannalta. Myös CBG:llä on havaittu tutkimuksissa olevan kipua vähentäviä vaikutuksia.
CBD-öljyä tulehdusreaktioon
MS-tautia tutkiessa on päästy niiden tulehdusviestimien äärelle, jotka ovat keskeisessä roolissa MS-taudin synnyssä ja etenemisessä. Näitä on useita ja CBD:n on todettu vaikuttavan niistä jokaiseen (3). CBD:llä on tulehdusta estäviä vaikutuksia A2AR-aktivaation kautta ja ne näkyvät mm. aktivoimalla solunsisäisiä tulehdusta estäviä reittejä (4). CBD on myös tehokas mikrogliasolujen eri toimintojen estäjä. Vaimentamalla näitä soluja, CBD kykenee estämään keskushermoston tulehdusprosesseja (4).

MS-taudin spastisuutta eli lihasjäykkyyttä voidaan hoitaa CBD-öljyn avulla.
Spastisuus, lihaskouristukset, liikkuuvuus ja kipu. Mikä on CBD-öljyn vaikutus niihin?
CBD-öljyn vaikutus MS-tautiin ja erityisesti spastisuuteen on mielenkiintoinen. Potilaat ja heitä hoitavat henkilöt kokevat selkeää helpotusta spastisuuteen, liikkuvuuteen ja mielialaan, mutta tulokset eivät näy ulkoisella mittapuulla. Tutkimuksiin on raportoitu myös liikkumiseen yhdistettyjen kipujen vähenemistä ja lieventymistä. (3, 4, 5). Virtsarakon hallintaan on saatu helpotusta, samoin kuin lihaskouristusten voimakkuuteen ja määrään (6).
Artikkelista kipu ja CBD-öljy löydät lisää tietoa aiheesta.
CBD-öljy voi helpottaa MS-taudin muita oireita
Edellämainittujen fyysisten oireiden lisäksi, on olemassa joukko muita MS-tautiin liittyviä oireita. Ahdistus ja masennus, jotka ovat monelle tuttuja ja saattavat vaivata myös öisin. CBD:llä on ahdistukseen liittyviä, sitä helpottavia ominaisuuksia. Ahdistus itsessään on kehon reaktio stressiin ja sinänsä luonnollinen tuntemus, mutta kroonistuessaan se on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. CBD helpottaa ahdistusta mm. lieventämällä ehdollistunutta pelkoa ja pitkäaikaista stressiä sekä vähentämällä ”taistele-pakene”- reaktion ilmenemistä.
CBD-öljyn on todettu tasaavan unta, parantavan unen laatua ja helpottavan nukahtamista ja heräämistä. Se on käyttäjäkokemusten mukaan yksi merkittävin CBD:n hyödyistä niin potilaiden kuin omaistenkin näkökulmasta.
Lopuksi
MS-tauti on maailmanlaajuinen nuorilla aikuisilla puhkeva sairaus, johon ei vielä ole keksitty parantavaa lääkehoitoa. Sitä odotellessa, tarjolla on joukko lääkkeitä ja lääkkeettömiä hoitoja, joiden avulla sairauden etenemistä voidaan hillitä ja sen aiheuttamia oireita lieventää. CBD on yllättävän laajasti tutkittu multippeliskleroosin hoidossa ja vaikka tuloksia on haastava havaita ulkoisin keinoin ihmisillä, hiirillä tehdyissä tutkimuksissa selkeät hyödyt on nähtävissä. Käyttäjäkokemukset puhuvat puolestaan ja kannabis onkin ollut MS-tauti potilaiden keskuudessa suosittu hoidon tukimuoto jo 1990-luvulta lähtien.
Lähteet
- Ms-tauti nyt – sivusto. https://www.ms-nyt.fi/fi_FI/home/hyvinvointi.html. Viitattu 27.4.2002
- Clinical Use of Cannabinoids for Symptom Control in Multiple Sclerosis. 2015. Notcutt W.. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26289248/. Viitattu 27.4.2022.
- Cannabidiol inhibits pathogenic T cells, decreases spinal microglial activation and ameliorates multiple sclerosis-like disease in C57BL/6 mice. 2011. Kozela E., Lev N., Kaushansky N., Eilam R., Rimmerman N., Levy R., Ben-Nun A., Juknat A, Vogel Z.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3165959/#b52. Viitattu 27.4.2022.
- Molecular Targets of Cannabidiol in Experimental Models of Neurological Disease. 2020. Silvestro S., Schepici G., Bramanti P., Mazzon E.. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33171772/. Viitattu 27.04.2022.
- Cannabinoid CB1 and CB2 Receptors and Fatty Acid Amide Hydrolase Are Specific Markers of Plaque Cell Subtypes in Human Multiple Sclerosis. 2007. Benito C., Romero J., Tolón R., Clemente D., Docagne F., Hillard C. J., Guaza C., Romero J.. https://www.jneurosci.org/content/27/9/2396. Viitattu 27.4.2022
- Perspectives on Cannabis-Based Therapy of Multiple Sclerosis: A Mini-Review. 2020. Mecha M., Carrilo-Salinas F., Feliu A., Mestre L., Guaza C.. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fncel.2020.00034/full. Viitattu 27.4.2022