Sisällysluettelo
Mustat pisteet ihon alla yhdistettynä voimakkaaseen kutinaan, saattaa olla merkki syyhypunkista. Viime vuosina voimakkaasti yleistynyt, häpeääkin aiheuttava syyhy, on ikävä, mutta parannettavissa oleva vaiva. Tässä artikkelissa tutustutaan syyhyyn, syyhypunkkiin ja sen oireiden hoitoon CBD-öljyn avulla.
Mikä syyhy on?
Syyhyn aiheuttaa syyhypunkki (Sarcoptes scabiei var. hominis), joka on hämähäkkieläimiin kuuluva pieni musta punkki. Ne elävät ihon sarveiskerroksessa ihmisillä, sekä ainakin koirilla ja kissoilla. Syyhypunkkinaaras voi elää jopa 2 kuukautta, jonka aikana se munii munia kaivamiinsa käytäviin heti ihon alla. Syyhyn oireet aiheuttavat punkkien erittämät eritteet, joita vastaan elimistö kehittää vastareaktion. (1,2)
Syyhy on nykyään yleinen vaiva ja sitä esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä. Sen esiintyminen on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana Suomessa, sekä koko Euroopassa. Syytä sen yleistymiseen ei vielä tiedetä.
Tarttuuko syyhy aina ja mistä syyhy tulee?
Syyhypunkki tarttuu läheisessä ihokontaktissa, mutta vaatii kättelyä pidemmän kosketuksen. Se leviää helposti ja sen saa todennäköisimmin hoivatyössä, armeijassa ja päiväkodissa. Syyhypunkki tarttuu ihokontaktin lisäksi myös lakanoista ja vaatteista, jotka ovat olleet kosketuksessa tartunnan saaneet ihoon. (1,2)
Eläimistä ihmisiin tai toisinpäin syyhypunkki ei tartu.
Syyhyn oireet
Oireet alkavat n. 3-6 viikon kuluttua tartunnasta. Usein puhutaan syyhypunkin puremasta, mutta todellisuudessa oireet aiheutuvat elimistön herkistymisestä punkeille ja niiden erittämille eritteille, josta seuraa elimistön vastareaktio.
Oireet ovat voimakas iltaan painottuva kutina, ihon punoitus, märkärakkulat ja pienet punaiset näppylät jopa koko kehon alueella. Kutina on yleensä voimakkainta käsissä, (sormien väleissä ja kämmenissä), kasvoissa, jaloissa, alavatsassa, sekä lapsilla usein myös jalkapohjissa. Raapimisen seurauksena iho saattaa tulehtua ja muodostaa märkärakkuloita. Pitkittynyt syyhy lisää usein stressiä ja aiheuttaa häpeää. (1,2)

Syyhypunkki (Sarcoptes scabiei var. hominis) on hämähäkkieläimiin kuuluva pieni 0,3–0,5 mm kokoinen punkki.
Syyhyn diagnoosi
Syyhyn toteaminen saattaa olla joskus vaikeaa, sillä punkkien määrä voi olla voimakkaasta kutinasta huolimatta todella vähäinen. Ihon raapimisesta johtuva ihon tulehdus ja rakkulointi saattavat osaltaan hankaloittaa diagnosointia, sillä punoittavan ja rikkinäisen ihon alta punkkeja on vaikea havaita. Diagnoosia varten lääkäri yrittää etsiä ihon alta punkin, joka yhdistettynä muihin oireisiin varmistaa tartunnan syyhyksi. (2)
Syyhyn hoito
Syyhyn hoidossa tärkeää on hyvä hygienia. Lakanat ja vaatteet tulisi vaihtaa päivittäin ja pestä ne vähintään 50-60 C asteessa, jotta munat ja punkit kuolevat. Punkki elää ihmisen ulkopuolella vain joitakin päiviä, joten tiukasti solmittuun muovipussiin viikon ajaksi suljetut tekstiilit pitäisi olla pesua vaille turvalliset myös. Tästä syystä neuroottinen siivous ei hyödytä, vaan lakanoiden ja tekstiilien vaihto, sekä ihon peseminen päivittäin riittävät. Hoidon aikana ihokontaktia muihin ihmisiin tulee välttää. (2)
Syyhypunkin hoito voi viedä aikaa ja se vaatii hermoja ja kärsivällisyyttä. Hyvä hygienia ei itsessään riitä punkkeja häätämään, joten hoidossa käytetään myös lääkevoiteita ja luonnonmukaisia teepuu- ja neemöljyjä.
Syyhyn lääkehoito
Syyhyn hoidossa käytettävä voide (mm. Nix emulsiovoide) sisältää permetriiniä ja sellaista saa apteekista ilman reseptiä. Suositellaan, että kaikki lähipiiriin kuuluvat hoidetaan yhtä aikaa ja hoito uusitaan 7-10 pv:n kuluttua ensimmäisestä hoitokerrasta (1). Kokemusten mukaan lääkevoiteet voivat tulla kalliiksi ja tehottomuudesta johtuen punkkien häätö saattaa olla pitkän tien takana.
Toinen lääkkeellinen hoito on sisäisesti otettava tablettimuotoinen imervektiiniä sisältävä lääke, jota saa vain respetillä. Tartunnan pitkittyessä tai ollessa paha saattaa lääkäri määrätä sekä oraalisen että ulkoisen lääkkeen. (1,2)
Syyhypunkin lääkeresistenttisyys on tunnustettu ja sitä on myös tutkittu. Epäselvää on onko hoidon epäonnistumisten taustalla yksin punkin vastustuskyky lääkkeille vai myös hoidon huono toteutus. (3)
Punaiset näppylät saattavat kutista jopa kuukauden hoidon jälkeen, mutta mikäli kutina on selkeästi vain paranevissa näppylöissä, ei välttämättä uudelle lääkärin konsultaatiolle ole tarvetta.
Neem- ja teepuuöljyt
Neempuun (Azadirachta indica) hedelmistä saatava öljy on tunnettu erityisesti kasvituholaisten torjunnassa, mutta laadukasta öljyä pienissä määrin voi käyttää myös ihon hoidossa. Neem-öljyllä on antibakteerisia, tulehdusta lievittäviä ja syväpuhdistavia ominaisuuksia. Neem-öljyn on todettu rauhoittavan ihoa, vähentävän punoitusta ja lieventävän sen kutinaa. (4,5)
Jo vuonna 1992 saatiin lupaavia tuloksia tutkimuksissa, jossa kokeiltiin kurkumaa ja neem-öljyä syyhyn hoitoon. Neem-öljystä ja kurkumasta tehtyä tahnaa käytettiin syyhyn hoitoon 814 ihmisellä, joista 97 %:ssa tapauksista paranivat 3–15 päivän kuluessa hoidon aloittamisesta. (6)
Teepuuöljy on australialaisen teepuun (Melaleuca alternifolia) lehdistä ja oksista puristettava öljy, jonka käyttö lääkinnässä ja tuholaistorjunnassa tunnetaan jo vuosituhansien takaa. Teepuuöljyllä on antiseptisiä ja antibakteerisia vaikutuksia. Sitä on käytetty monenlaisiin ihon haasteisiin aina aknesta hyönteisten pistoksiin ja sen on havaittu olevan tehokas hoitamaan syyhypunkin aiheuttamia oireita iholla. Teepuuöljyä voi käyttää iholle, mutta koska se on myös erittäin voimakas öljy, se on ehdottomasti aina laimennettava käyttöohjeen mukaan. (7)
Myös muilla eteerisillä öljyillä saattaa olla vaikutus sekä itse punkkeihin, että niistä johtuviin oireisiin iholla. (5) Kaikki nämä öljyt, neem, teepuu ja muut, ovat erittäin voimakkaita ja ne on aina laimennettava ennen iholle laittamista. Laimennuksen voi tehdä sekoittamalla öljyä muutaman tipan toiseen, iholle soveltuvaan öljyyn kuten jojoba-, kookos- tai hampunsiemenöljyyn. Laimennettu öljy levitetään iholle aina pesun jälkeen ja toistetaan kunnes oireet alkavat olla ohi.

Tutkimuksessa neem-öljystä ja kurkumasta tehtyä tahnaa käytettiin syyhyn hoitoon 814 ihmisellä, joista 97% paranivat 3–15 päivän kuluessa hoidon aloittamisesta.
Itsehoito-ohjeita internetin syövereistä
Keskustelupalstoilla ja somessa saattaa joskus törmätä mitä erikoisimpiin ohjeisiin sairauksien itsehoitoon liittyen. Syyhypunkin hävittämiseen mm. käsidesi, sauna ja valkaisuaine saavat kannatusta, mutta lienee sanomattakin selvää, että vaikka näistä olisi apua, on turvallisempiakin vaihtoehtoja tarjolla.
Saunassa punkit ja niiden munat tuhoutuvat kahdessa tunnissa lämpötilan ollessa vähintään 80 C astetta, mutta ihon alla eläviin se ei pure sillä lämpötila ei nouse riittävän korkeaksi riittävän pitkäksi aikaa.
Endokannabinoidit iholla
Elimistöä tasapainottaa endokannabinoidijärjestelmä. Se on sisäsyntyisistä kannabinoideista, kannabinoidireseptoreista ja niiden hajottajamolekyyleistä koostuva systeemi, jonka tärkein tehtävä on tarkkailla elimistön toimintoja ja ohjailla niitä tarvittaessa kohti tasapainoa. Tämä kyseinen järjestelmä löytyy kaikilta ihmisiltä ja lähes kaikilta eläinlajeilta.
Endokannabinoidijärjestelmä ei valitettavasti meitä syyhyltä suojaa, mutta se on osallinen elimistön aiheuttamaan vastareaktioon, sekä iholla tapahtuvaan oireiluun.
Iholla esiintyy molempia reseptoreita CB1 ja CB2, kuin myös tunnetuimpia endokannabinoideja anandamidi ja 2-AG. Niiden toiminta liittyy mm. ihosolujen uusiutumiseen ja kasvuun, ihoesteen muodostumiseen ja ihon tulehdusprosesseihin. (8)
CBD-öljy syyhyn hoidossa
Hampussa esiintyvä kannabinoidi CBD (kannabidioli) ei välttämättä ole syyhypunkkia tappava, mutta niiden aiheuttamiin iho-oireisiin ja stressiin se saattaa olla hyödyllinen. CBD-öljy on lempeä ja turvallinen luonnontuote, joka ei aiheuta päihtymystä, riippuvuutta tai ikäviä sivuvaikutuksia. Kannabinoidit ovat viisaita ja kehon reseptoreita hyödyntäen ne toimivat siellä missä apua tarvitaan ja voivat hoitaa yhtäaikaisesti sekä ihoa että stressiä.
CBD:llä on valtavasti hyviä ominaisuuksia, joista syyhyn hoidon kannalta hyödyllisiä ovat mm. antibakteeriset, antiseptiset ja sekä tulehdusta että stressiä lievittävät vaikutukset. CBD saattaa rauhoittaa ärtynyttä ihoa, tulehduksen aiheuttamaa punoitusta, rakkuloita ja kutinaa. (8)
Yhteenveto
Syyhy on kiusallinen vaiva, jonka hoito voi olla pahimmillaan pitkä ja raskas tie. Toisinaan voiteita saattaa mennä useampi ennen kuin tartunta on täysin ohi. Usein syyhyn saa kuitenkin katoamaan myös luonnollisilla menetelmillä, mikäli sen hoitoon sitoutuu tarpeeksi vahvasti. Hyvä hygienia ja kohtuullinen siivous ovat hyvä pohja syyhypunkin hävittämiselle, mutta myös järeämpiä keinoja tarvitaan. Luontaisesti syyhyä voi hoitaa tutkimusten mukaan tehokkaasti neem- ja teepuuöljyillä. Lisäksi CBD öljy saattaa tehokas iho-oireiden lievittäjä ja parantaja.
Lähteet
- Airola K.. 2022. Terveyskirjasto duodecim. Syyhy (scabies). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00507. Viitattu 28.10.2023.
- Tays. Potilasohje. Syyhy. https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Ihotaudit/Syyhy(11146). Viitattu 28.10.2023
- Kankaanpää J.. 2023. Helsingin lääketieteellinen tiedekunta. Lääketieteen tutkielma. Syyhypunkin lääkeresistenssi – todellinen uhka hoidon onnistumiselle?. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/b5a75e95-5fbe-4516-81cd-575d359599d6/content. Viitattu 28.10.2023
- Putriana N. ja Husni P.. 2018. Department of Pharmaceutics and Pharmaceutical Technology. Effectiveness test of neem oil cream (Azadirachta indica A. Juss) as antiscabies in New Zealand Rabbits. https://www.jpsr.pharmainfo.in/Documents/Volumes/ispst2018/jpsr112018con21.pdf. Viitattu 28.10.2023
- Nardoni S. ja Manciati F.. 2022. Essential Oils against Sarcoptes scabiei. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9788335/. Viitattu 28.10.2023
- Charles V. & Charles S.X. 1992. Tropical and geographical medicine. The use and efficacy of Azadirachta indica ADR (’Neem’) and Curcuma longa (’Turmeric’) in scabies. A pilot study. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/1496714/. Viitattu 14.11.2023.
- Thoma J., Carson C., Peterson G. et al.. 2016. Therapeutic Potential of Tea Tree Oil for Scabies. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4751955/. Viitattu 28.10.2023.
- Therapeutic Potential of Cannabidiol (CBD) for Skin Health and Disorders. 2020. Baswan S., Klosner A., Glynn K., Rajgopal A., Malik K., Yim S., Stern N.. 2020. Therapeutic Potential of Cannabidiol (CBD) for Skin Health and Disorders. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7736837/. Viitattu 28.10.2023