Valitse sivu
CBD-öljy voi helpottaa ahdistusta

CBD-öljy voi helpottaa ahdistusta

CBD-öljy voi helpottaa ahdistusoireita, sillä se vaikuttaa kehossamme mm. niihin CB-reseptoreihin jotka sijaitsevat tunnekokemuksista vastaavilla alueilla. Ahdistus on hyvin yleinen tuntemus, joka kroonistuessaan voi jopa vaikeuttaa elämää. CBD-öljyä ahdistuksen hoidossa on tutkittu viime vuosikymmeninä enemmän, joten aineistoa joka puoltaa tätä näkemystä, on olemassa laajasti. Tässä artikkelissa perehdymme ahdistukseen, ahdistuneisuusshäiriöön  ja siihen miten CBD-öljy voisi helpottaa näihin liitettäviä oireita!

 

Ahdistusoireet

 

Rintaa puristaa, kädet hikoilee, tuskastuttaa ja hermot kiristyy pienimmistäkin asioista. Sydän hakkaa ja ikävät ajatukset kasvavat pään sisällä valtaviin mittasuhteisiin. Puhutaan ahdistuksesta, tunteesta, johon liittyy sekä stressi että fyysiset keholliset reaktiot ja oireet. On arvioitu että n. 20% maailman ihmisistä kohtaa ahdistusoireita elämänsä aikana, mutta luku on varmasti todellisuudessa suurempi.  

 

Ahdistusoireilla on aina viesti

 

Ahdistus voi olla selviytymisen kannalta oleellinen lyhytaikainen reaktio, sillä se saattaa kertoa meille kun olemme menossa elämässä väärään suuntaan tai jos päätös jonka juuri tehtiin, oli väärä. Sen sijaan jatkuvat keholliset ja mielen tason, elämää haittaavat ahdistusoireet eivät ole enään sellaisia, joiden avulla tekisimme oikeita päätöksiä. Päinvastoin. Syvästi ahdistunut ihminen on tilanteessa jossa keskittymiskyky riittää hädin tuskin selviämiseen, CBD-öljy voi monipuolisuudessaan helpottaa tätä tilaa.

 

Ahdistus on monelle tuttu tunne 

 

Ahdistus on epäilemättä kaikille ihmisille tuttu tunne, mutta joskus se saattaa kroonistua ahdistuneisuushäiriöksi asti. Ahdistukseen liittyy aina stressivasteen toimintahäiriö, josta seuraa kehon ja mielen ylireagointi jopa pieniin, mitättömiltä tuntuviin asioihin. Ahdistus voi liittyä yksittäisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, mutta myös henkilökohtaisiin pelkoihin ja tunnetiloihin. Yleisiä ahdistukseen ja ahdistuneisuushäiriöön liitettäviä oireita ovat keholliset tuntemukset yhdistettynä stressiin. Sydämen tykytys, hikoilu, pakonomainen tarve paeta paikalta ja mielenpäällä liikaa pyörivät asiat ovat selkeitä ahdistuskohtauksen oireita. Yhtäläistä näille ahdistuksen oireille on se, että kehossa käynnistyy aina ensin stressireaktio. (1)

Kroonistunut ahdistus, ahdistuneisuushäiriö, on sitä, kun parasympaattinen ja sympaattinen hermosto ja niiden kahdenvälinen yhteistyö menee epätasapainoon ; parasympaattisen hermoston sympaattista hermostoa tasaava toiminta ei toimi enään kunnolla. Ahdistuskohtauksen fyysiset oireet johtuvat sympaattisen hermoston toiminnasta.

Endokannabinoidijärjestelmän ja kannabinoidien reseptoriverkosto.

Ahdistusta on onnistuttu hoitamaan aktivoimalla CB1-reseptoreita. CBD vaikuttaa endokannabinoidijärjestelmän reseptoreihin, jonka ansiosta ahdistus ja siihen liittyvät oireet voivat helpottua.

 

Endokannabinoidijärjestelmä on osallinen ahdistuneisuushäiriöön

 

Kehon tasapainottaja, endokannabinoidijärjestelmä, on oleellinen osa stressivasteen synnyssä. Endokannabinoidijärjestelmä säätelee osaltaan emotionaalista käyttäytymista. Se määrittää oppimiseen ja reagointiin liittyvää hermojen joustavuutta, erityisesti vastenmielisinä koettujen tapahtumien yhteydessä (2,3). CB1-reseptorin aktivaatio on merkittävässä roolissa ahdistukseen liittyvässä kehon toiminnassa. Sen on todettu toimivan anksiolyyttisesti, eli ahdistusta lieventävästi erilaisiin ehdollistuneen pelon malleihin joita liittyy myös ahdistukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. CB1-reseptorin aktivaatio estää pelon lujittumista, sekä tehostaa pelon sammumista ja CB1-reseptorin aktivaatio endokannabinoidi anandamidin (AEA) toimesta on välttämätön hormoniperäisen stressin rauhoittumiseen. Se suojaa myös krooniselta stressiltä. (2,3,4) 

 

Ahdistus alkaa stressistä

 

Ahdistus kehittyy vaiheittain. Ensin laukeaa stressi  jonkin ajatuksen tai tapahtuman seurauksena. Stressi välittyy aivoihin hypotalamukseen, joka edelleen välittää tiedon aiheutuneesta stressistä eteenpäin, kaikkialle kehon järjestelmiin ja toimintoihin. Tästä tapahtumasta seuraa stressihormonien vapautuminen. Stressihormonien vapautuminen käynnistää sympaattisen hermoston toiminnan, joka vastaa stressireaktiosta. Akuutin stressin ollessa ohi, alkaa parasympaattinen hermosto rentouttaa kehoa ja palauttaa meitä taas tasapainon tilaan. Tästä kierteestä muodostuu ahdistus. Ahdistus kroonistuu ahdistushäiriöksi siinä vaiheessa, kun parasympaattinen ja sympaattinen hermosto ei enään tasapainotu normaalisti vaan sympaattinen hermosto ja sen toiminta jää päälle, ON-asentoon. (5)

Stressistä vapautunut nainen kukkaniityllä.

Ahdistusta voidaan onneksi hoitaa monella eri keinolla kuten saunomalla, musiikilla ja luonnossa liikkumalla.

Ahdistuksen lievittämiseen on monia keinoja

 

Paras tapa lievittää ahdistusta, on pureutua sen juuri syyhyn. On oleellisen tärkeää laittaa elämässä järjestykseen niitä asioita jotka vaikuttavat ahdistuksen syntymiseen, vaikka se alkuun vaikealta tuntuisikin. Ahdistuksen taustalla saattaa olla heikko ruokavalio, liian vähäinen liikunta tai traumat, käsittelemättömät asiat menneisyydessä. Näiden osuus ahdistukseen on hyvä sulkea ainakin osittain pois joko ennen tai viimeistään sen aikana, kun aloittaa kokeilemaan josko CBD-öljystä voisi olla apua. CBD-öljy yksistään ei tee tässä asiassa ketään autuaaksi, vaan myös muita ahdistuksen aiheuttajia on karsittava pois. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on stressin lieventäminen, joka ei tietysti ole kovinkaan helppoa tällä kiireen luotsaamalla aikakaudella. On tärkeää löytää omat keinot joilla rauhoittaa mieltä. Meditointi, luonnossa liikkuminen, rauhallinen musiikki ja sauna ovat luontaisia, tutkittuja keinoja stressin lieventämiseen.

 

Ahdistuneisuushäiriö hankaloittaa elämää

Ahdistuneisuushäiriössä stressi ja ahdistusoireet ovat kroonistuneet esimerkiksi julkisten tilojen ja sosiaalisten tilanteiden peloksi, paniikkihäiriöksi ja ahdistushäiriöksi. Ne ovat mielentiloja, jotka todella vaikuttavat elämänlaatuun. Sympaattisen hermoston aktivoituminen aiheuttaa fyysisiä, voimakkaitakin oireita. Vaikka ne menevät itsestään ohi minuuteissa, ne voivat estää tekemästä asioita joita me teemme jokapäiväisessä elämässä. (6)

 

Muut ahdistukseen liittyvät kehon reseptorit

 

Reseptori on solussa esiintyvä molekyyli, joka aktivoituessaan käynnistää soluun liittyvät signaalin välitysmekanismit. Kehossamme on neljää erilaista reseptorityyppiä, joita aktivoivat mm. hormonit ja välittäjäaineet. CB1 ja CB2 reseptorit ovat tunnettuja endokannabinoidijärjestelmän reseptoreita, mutta kehossamme on myös muita reseptoreita joihin vaikuttavat sekä endo- että eksokannabinoidit kuten anandamidi ja CBD

5-HT1A -serotoniinireseptori

 

5-HT1A -serotoniinireseptori säätelee monen välittäjäaineen vapautumista ja nämä reseptorit sijaitsevat ääreis- ja keskushermostossa.  5-HT1A-reseptori on tunnettu ahdistusta lievittävänä kohteena ja sen on todettu mm. estävän stressin haitallisia vaikutuksia sekä edistävän pelon sammumista. Tämän reseptorin toiminta on monimutkaista, mutta sen on todettu toimivan suorana signaloinnin edistäjänä kun se aktivoituu CBD:n toimesta.  Eläinkokeilla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että monet ahdistusta lievittävät toiminnot kehossa tapahtuvat nimenomaan serotoniinireseptorin kautta, jonka vuoksi se on kenties merkittävin ahdistusoireiden helpottamiseen liittyvä reseptori. (2)

 

TRPV1-reseptori

TRPV1-reseptori sen sijaan on aktivoituessaan ahdistusoireita lisäävä. On esitetty, että endokannabinoidijärjestelmän tasapainosta riippuen stressitilanteessa aktivoituu joko CB1- tai TRPV1-reseptori ja sen on arveltu säätelevän emotionaalista käyttäytymistä. CBD aktivoi TRPV1-reseptoria erittäin korkeilla annoksilla, mahdollisesti häiritsemällä anandamidin inaktivaatiota. (2)

CBD öljyä pullossa ja pipetti.

Ahdistuneisuushäiriö ja ahdistuksen oireet voivat helpottua CBD-öljyn avulla.

CBD-öljy ahdistuksen lievittäjänä

 

Lukuisissa tutkimuksissa CBD-öljyn hyödyt ovat kiistattomasti todettu. Sen lisäksi, että CBD on todettu ahdistusta helpottavaksi, se on käyttäjäkokemusten mukaan myös stressiä lieventävä. Tutkimukset osoittavat CBD-öljyn kipua lievittäväksi, unen laatua parantavaksi ja ruokahaluttomuutta korjaavaksi. Nämä ovat ahdistuksen ehkäisyn kannalta avaintekijöitä.

CBD:llä on havaittu olevan vaikutusta myös kehon ja mielen puolustuskykyyn ja siihen, miten ihminen pystyy elämään oman “kaivonsa” ulkopuolella (2,3,4).

Systemaattisen CBD-öljyn käytön on osoitettu vähentävän pelkoreaktion voimakkuutta, sekä ns. jäätymisen vähentymistä. CBD vähentää ehdollisen pelon ilmentymistä ja lieventää pitkäaikaisen stressin oireita. Sen on todettu myös vähentävän “taistele tai pakene”-reaktion ilmenemistä (3,4). 

CBD-öljyn annostus ahdistuksen helpottamiseen 

 

Tutkimuksissa on todettu, että alhaisemmat annostukset vaikuttavat tehokkaimmin ahdistuksen hoitoon. Tämä on mielenkiintoista, sillä helposti ajatellaan että mitä isompi annos, sitä suuremmat vaikutukset. Yksi syy tälle saattaa olla TRPV-1-reseptorin aktivoituminen suuremmilla CBD-annoksilla, sillä TRPV1-reseptori estää ahdistusta lievittävän vaikutuksen. (2) Eläinkokeissa havaittiin, että CBD-öljy vaikutti ahdistusoireisiin lähes yhtähyvin sekä lyhyt- että pitkäaikaisen käytön myötä (3,4). CBD:n on todettu vastaavan ahdistuksen kannalta merkittävässä roolissa olevaan CB1-reseptoriin heikosti, mutta toisaalta, se lisää CB1-reseptorin rakenteellista aktivaatiota sekä lisää anandamidin määrää estämällä kannabinoidien hajottajan, FAAH rasvahappoamidihydsolaasin toimintaa (2).

Terpeeneitä sisältäviä kasveja ja hedelmiä kuten appelsiini.

CBD-öljyyn uutetut terpeenit voivat myös osaltaan helpottaa ahdistusta ja ahdistuneisuushäiriötä.

 

Myös terpeenit vaikuttavat ahdistukseen

 

Kasvikunnassa yleisesti esiintyvillä terpeeneillä on myös todettu olevan ahdistusta ja ahdistushäiriötä lievittäviä vaikutuksia. Hamppukasvissa näitä terpeenejä on erityisen runsaasti ja näin ollen osa CBD-öljyn ahdistusta lieventävistä vaikutuksista tulee myös terpeeneistä. On oletettu, että terpeenien yhdistäminen kannabinoideihin lisää mieltä tasaavia vaikutuksia, huolimatta niiden vähäisestä määrästä suhteessa kannabinoideihin. Terpeenien on arveltu olevan jopa merkittävässä roolissa, kun puhutaan hampun terapeuttisista vaikutuksista. Täyden spektrin CBD-öljyssä nämä terpeenit ovat tallella, joten se on hyvä valinta ahdistuksen hoitamiseen. (7) 

Tunnettu kannabistutkija Ethan Russo on esittänyt teorian kasvien synergisestä vaikutuksesta, joka osoittaa, että koko kasvin käyttö yhden osan hyödyntämisen sijaan, antaa kokonaisvaltaisemman avun (7).

 

Lopuksi

 

CBD-öljy on useissa tutkimuksissa, niin eläin- kuin ihmiskokeissa, todettu tehokkaaksi ahdistuksen lievittäjäksi. Etenkin täyden spektrin öljyt joissa on mukana kaikki hampun vaikuttavat aineet, ovat tehokas ja turvallinen tapa helpottaa ahdistusoireita niin akuutisti kuin pitkällä aikavälilläkin. Ahdistus on kuitenkin itsessään niin monisyinen mielen ja kehon tila, että CBD-öljy ei välttämättä yksin auta, ahdistusta kannattaa ja pitää hoitaa myös muilla keinoilla. 

 

Lähteet

 

  1.  Ahdistuneisuus. 2018. Huttunen M. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00188. Viitattu 30.3.2022
  2.  Cannabidiol as a Potential Treatment for Anxiety Disorders. 2015. Blessing E., Steenkamp M., Manzares J., Marmar C.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4604171/. Viitattu 30.3.2022
  3. Use of Cannabidiol for the Treatment of Anxiety: A Short Synthesis of Pre-Clinical and Clinical Evidence. 2020. Madison Wright M., Di Ciano P., Brands B. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7480724/#!po=16.6667. Viitattu 30.3.2022
  4. Cannabidiol in Anxiety and Sleep: A Large Case Series. 2019. Shannon S., Lewis N., Lee H., Hughes S.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6326553/. Viitattu 30.3.2022.
  5. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. 2018. Huttunen M. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00555. Viitattu 30.3.2022
  6. Ahdistuneisuushäiriö. 2019. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. https://www.kaypahoito.fi/hoi50119. Viitattu 30.3.2022
  7. The “Entourage Effect”: Terpenes Coupled with Cannabinoids for the Treatment of Mood Disorders and Anxiety Disorders. 2020. Goldstein Feber S., Namdar D., Hen-Shoval D., Eger G., Koltai H., Shbiro L., Weller A.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7324885/. Viitattu 30.3.2022.

 

CBD käyttökokemuksia jooga- ja meditaatioharjoituksissa

CBD käyttökokemuksia jooga- ja meditaatioharjoituksissa

Joogaopettaja Irinja oli kuullut CBD-tuotteista paljon hyvää ja halusi saada siitä käyttökokemuksia jooga- ja meditaatioharjoituksissa. Tämän pohjalta Irinja päätti ottaa yhteyttä Hamppumaahan. Yhtiössämme on tapana auttaa ja tarjota wow-elämyksiä, niin päädyimme sitten tekemään yhteistyötä. Me tarjosimme tuotteet kokeiluun ja vastalahjaksi Irinja kertoi meille kokemuksistaan. Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Irinjan kanssa.

 

“Kun aloin käyttää CBD-öljyjä huomasin, että mulla oli tasapainoisempi ja rauhallisempi olo. Tuntui, että hermosto tasapainottui. Huomasin myös, että vatsan toiminta normalisoitui.”

 

Irinjalla on ollut haasteita mm. paniikkikohtausten ja vatsan toiminnan kanssa, joihin hän toivoi saavansa apua CBD-tuotteista. Tämän pohjalta kokeiluun valikoituvat Hamppumaan Jaakon ehdotuksesta CBD-A-Hamppumehukapselit ja CBD-öljyistä Natural CBD-A/CBD-öljyt, joissa on lisäksi hyödyllisiä yrttejä, eli Ashwagandha ja Curcuma. Lisäksi kokeiluun otettiin Activated CBD-öljy.  Jaakko sanoo vallinneensa Irinjalle ensisijaisesti CBD-A-tuotteita, koska ne toimivat hänen omakohtaisten ja asiakkailta saatujen palautteiden perusteella parhaiten ahdistukseen, masennukseen ja paniikkikohtauksiin.

Lisäksi CBD-A-Hamppumehukapseleista saa avun erinomaisesti suolistoon, joten sillä pyrittiin saamaan apua vatsan toiminnan kanssa olleisiin haasteisiin. Iltaiseen rentoutumiseen ja rauhoittumiseen valittiin Activated, joka kokemusten perusteella auttaa parhaiten unen saantiin.

 

Irinjan käyttökokemukset CBD-A- ja CBD-tuotteista

 

Käytän ashwagandhaa muutenkin tasapainoittamaan hermostoa ja hormoonitoimintaa, joten oli kätevää, että se oli yhdessä tuotteessa jo valmiiksi mukana. Ei tarvinnut ottaa sitä erikseen. Kurkumalla höystettyä CBD-öljyä otin erityisesti vahvistamaan immunitettia, kun olin flunssassa. Activated CBD-öljyä otin ohjeistuksen mukaan iltaisin. Tykkäsin erityisesti CBD-öljyistä, koska kaikki näistä oli hyvänmakuisia ja pieni pullo on helppo ottaa mukaan kaikkialle. Tykkään muutenkin öljyistä enemmän kuin kapseleista, koska tuntuu, että ne imeytyy nopeammin ja on helppo käyttää.

 

Käytön annostus ja koetut hyödyt

 

CBD-öljyjä Irinja kertoo ottaneensa 10-12 tippaa aamuisin ennen aamupalaa ja välillä päivällä. Kapseleita olen ottanut yhden iltapäivällä lounaan yhteydessä. Kun aloin käyttämään öljyjä huomasin heti, että mulla oli tasapainoisempi ja rauhallisempi olo. Tuntui että hermosto tasapainottui. Huomasin myös, että vatsan toiminta normalisoitui. Koin saaneeni apua juuri niihin haasteisiin, joihin sitä tarvitsin.

 

Käyttökokemuksia CBD:stä jooga- ja meditaatioharjoituksissa

 

CBD, jooga ja meditaatio sopivat todella hyvin yhteen! Niin kuin mainitsinkin, olen kokenut, että CBD-tuotteet ovat rauhoittaneet ja tasapainottaneet mun kehoa ja mieltä. Tätähän myös joogassa haetaan. Koen, että esim Yin-jooga ja ja CBD-öljyt toimivat todella hyvin yhdessä. Kokemukseni mukaan CBD auttoi rauhoittamaan ja tasapainottamaan mieltä meditaatiossa, jolloin oli helpompi keskittyä itse harjoitukseen.

Kivet tasapainossa kuin joogi meditaatioharjoituksen jälkeen.


 
 
Kivet tasapainossa kuin joogi meditaatioharjoituksen jälkeen.

Samalla tavalla kuin teidän endokannabinoidijärjestelmän tarkoitus -artikkelissa sanotaan: ”Endokannabinoidijärjestelmä on kuin silta kehon ja mielen välissä. Sitä ymmärtämällä voi alkaa nähdä mekanismin, joka vaikuttaa aivojen toimintaan, fyysiseen terveydentilaan ja sairauksien hoitoon.” Samalla tavalla voi ajatella, että jooga on silta kehon ja mielen välissä.

Kiitos CBD-tuotteiden kokeilun mahdollistamisesta. Aion käyttää CBD-öljyjänne jatkossakin. 💚💚💚

PS. Uudet entistä paremmat ja vahvemmat CBD-kapselit on lisätty verkkokauppaan.

CBD-kosmetiikka

CBD-kosmetiikka

CBD-kosmetiikalla on tutkitusti positiivinen vaikutus ihon hyvinvointiin. CBD on hyväksytty kosmetiikan valmistusaineisiin ja listattu EU CosIng tietokantaan. Kannabidiolia eli CBD:tä on siis hyväksyttyä käyttää kosmetiikan valmistusaineena.

CBD:tä sisältävät ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteet kasvavat kovaa vauhtia. CBD:llä onkin useita virallisia terveysväitteitä. Tästä artikkelista löydät lisää tietoa mitä hyötyjä CBD-kosmetiikasta voi olla.

 

Ihosta kannattaa pitää hyvää huolta

 

Ihon helposti ajatellaan olevan vain kuori joka pitää ihmiskehon kasassa, mutta todellisuudessa se on paljon enemmän. Iho on kehon suurin elin, joka uusiutuu nopeasti ja hyvin voivana myös huoltaa itsensä. Iho on elävä, hengittävä kokonaisuus jonka terveydestä on syytä pitää huolta! CBD-tuotteet tekevät siitä helpompaa.

 

CBD-kosmetiikka on luonnollinen valinta iholle

 

Paras tapa hoitaa ihoa, on tukea sen luonnollisia ominaisuuksia. Hyvinvoiva iho hoitaa ja parantaa itse itsensä. Iho on herkkä kokonaisuus, jonka tehtävä on suojata kehoa mm. iskuilta, äärilämpötiloilta, kemikaaleilta, haitallisilta mikrobeilta ja soluvaurioilta. Iho toimii myös aineenvaihdunnan välineenä ja D-vitamiinin tuottajana. Iho on elin, jonka toiminta häiriintyy herkästi, mm. stressistä ja kemikaalien vaikutuksesta. Laadukas, ihon luonnollista toimintaa tukeva CBD-kosmetiikka koostuu vain muutamasta ainesosasta, CBD-öljystä ja hyvin imeytyvästä kuljetinrasvasta.

 

Endokannabinoideja esiintyy myös iholla

 

Endokannabinoidijärjestelmä osallistuu iholla mm. solujen kasvuun, uusiutumiseen ja erikoistumiseen, ihoesteen uusiutumiseen ja muodostumiseen sekä immunologisiin ja tulehdusprosesseihin (1). Endokannabinoideja ja kannabinoidireseptoreita on havaittu ihon eri kerroksilla, lukuunottamatta aivan ulointa kerrosta. Myös iholla, endokannabinoidijärjestelmä toimii tarkkailijana ja tasapainottajana eri toimintojen välillä.

 

CBD:stä apua iho-ongelmiin (psoriasis, ekseema ja akne)

 

CBD on kosmetiikassa vielä varsin vähän tutkittu, mutta erittäin lupaavalta vaikuttava ainesosa. Sitä on tutkittu ja käytetty hyvin tuloksin erilaisiin, jopa haastaviin kroonisiin ihottumiin kuten psoriasikseen (2), ekseemaan (3,4) ja akneen(1,3). CBD-kosmetiikalla on ihon hoitoon samanlaiset hyödyt kuten CBD:llä yleensä ; se on rauhoittava, tasapainottava, hoitava ja hyvin siedetty. Se soveltuu erilaisille ihotyypeille.

Internetin keskustelupalstoilta ja eri valmistajien tuotearvosteluista voi löytää lukemattomia kokemuksia CBD:n positiivista vaikutuksista kuivaan ihoon ja sellaisiin yleisiin iho-ongelmiin kuten psoriasis, akne, atooppinen ihottuma ja ekseema. Monet kertovat saaneensa nopeasti suurta helpotusta CBD-tuotteista.

 

Mihin CBD-kosmetiikan vaikutus perustuu?

 

CBD:n vaikutus iholla perustuu samoihin periaatteisiin, joilla se toimii muuallakin kehossa. CBD vastaa kannabinoidireseptoreihin, joita on havaittu olevan myös ihon kahdessa alemmassa kerroksessa. Sopivan kuljetinrasvan avustuksella CBD-kosmetiikka imeytyy hitaasti ihon läpi suoraan verenkiertoon, josta se kulkeutuu ihon lisäksi kaikkialle kehon CBD-reseptoreihin (1). Ihon tulehdusta alentavien (1,3,5) ja talineritystä vähentävien (3) ominaisuuksien vuoksi CBD:n käyttö kosmetiikassa on erinomainen idea.

Fytokannabinoidien, terpeenien, mineraalien ja hivenaineiden lisäksi CBD-öljy sisältää myös fytoravinteita, joilla on todettu olevan iso merkitys ihon hyvinvointia ajatellen. Fytoravinteet mm. ehkäisevät virusten ja bakteerien aiheuttamia tulehduksia ja niillä on todettu olevan antioksidanttisia vaikutuksia.

Useimmat hankalat iho-oireet kuten atopia, ekseema, psoriasis ja ikääntymiseen liittyvät haasteet ovat yleensä kehon ja ihon tulehdus- ja stressitilasta johtuvia oireita. CBD-öljy kosmetiikassa pureutuu ongelman juurisyyhyn kokonaisvaltaisesti japaikallisesti.

 

CBD tipat tippumassa kämmenelle.

CBD-kosmetiikkaa ja CBD-tipat.

 

CBD:n imeytyvyys

 

Viimeaikoina on tutkittu CBD:n imeytymistä ihon läpi, transdermaalisesti, ja vaikuttaa siltä että hydrofoninen CBD-öljy imeytyisi hyvin verenkiertoon suoraan iholle annosteltuna. Haasteena on kuljettaa vettä hylkivä CBD ihon vesiesteen läpi, ja merkittävässä roolissa onkin oikean kuljetinrasvan valinta. (1)

CBD-kosmetiikassa CBD-pitoisuudet ovat varsin matalia, yleensä n. 1% tuotteen kuivapainosta, joten ulkomaisilla markkinoilla olevan kosmetiikan kautta päivittäinen CBD-annos tuskin tulee täyttymään. Kuitenkin, pienelläkin määrällä CBD:tä on positiivinen vaikutus koko kehoon.

 

CBD-öljyn käyttö iholla ja kosmetiikassa, sopii myös suuhun

 

CBD-öljyn käyttö kosmetiikassa on helppoa. Lisäät muutaman tipan sellaisenaan iholle ja levität, tai sekoitat 1:100 suhteessa muun kosmetiikan joukkoon. Huomaa että tarvitset vain hyvin pienen määrän, sillä vettä hylkivä CBD tarvitsee saada ihon vesiesteen läpi.

Iholle ei kannata laittaa mitään, mitä et laittaisi suuhun, joten CBD-öljyä, jossa on maininta myrkyttömyydestä voi laittaa myös suuhun, jolloin saat sisäisesti CBD-öljyn hyvää tekevät vaikutukset.

 

Loppukaneetti

 

CBD-kosmetiikka on pienilläkin otannoilla tutkittuna varsin lupaavalta vaikuttava, kenties tulevaisuuden ihonhoidon mullistava tuoteryhmä. Euroopan alueella CBD-kosmetiikan valmistus, myynti ja käyttö on sallittua. Laadukkaasti valmistettu CBD-kosmetiikka on jo sen verran käytettyä ja tutkittua maailmalla, että sen voi sanoa olevan hellävaraisen tehokas ihonhoitotuote hankalaankin ihottumaan.

 

Lähteet

 

  1. Therapeutic Potential of Cannabidiol (CBD) for Skin Health and Disorders. 2020. Baswan S., Klosner A., Glynn K., Rajgopal A., Malik K., Yim S., Stern N.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7736837/. Viitattu 26.1.2022
  2. National psoriasis foundation. 2021. https://www.psoriasis.org/advance/cbd-for-psoriasis-and-psa/. Viitattu 26.1.2022
  3. Cannabidiol exerts sebostatic and anti-inflammatory effects on human sebocytes. 2014. Olah A., Toth B., Borbiro I., Sugawara K., Szöllösi A., Czifra G., Pal B., Ambrus L., Kloepper J., Camera E., Ludovici M., Picardo M., Voets T., Zouboulis C., Paus R., Biro T.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4151231/. Viitattu 26.1.2022
  4. Cannabidiol is an effective helper compound in combination with bacitracin to kill Gram-positive bacteria. 2020. Wassmann C., Hojrup P., Kudsk J.. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7057955/. Viitattu 26.1.2022
  5. A therapeutic effect of cbd-enriched ointment in inflammatory skin diseases and cutaneous scars. 2019. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30993303/. Viitattu 26.1.2022

Onko CBD-öljyllä sivuvaikutuksia?

Onko CBD-öljyllä sivuvaikutuksia?

Haluatko tietää onko CBD-öljyllä sivuvaikutuksia? Tähän artikkeliin on koottu yleisimmät tiedot sivuvaikutuksista, joita CBD-öljyn käyttö saattaa joillekin aiheuttaa. Mahdolliset sivuvaikutukset ovat  aina tapauskohtaisia ja siihen vaikuttaa moni tekijä kuten käyttäjän ominaisuudet (paino, aineenvaihdunta, sairaudet), sekä käytettävän CBD-öljyn tai CBD-tuotteiden laatu.

 

Mitä sivuvaikutuksia CBD-öljyn käytöllä on tai voi olla? 


Vaikka CBD:n sivuvaikutuksista on olemassa suuntaa antavia yleistyksiä, niin jokainen käyttäjä reagoi siihen omalla tavallaan ja siitä tilanteesta käsin mikä kulloinkin käyttäjällä on. Yksilön vaikutuksia CBD-tuotteisiin ei voi varmuudella ennustaa ennen kuin sitä on kokeillut. Suosittelemme siis aloittamaan CBD-öljyn käytön aina mahdollisimman matalalla annostuksella ja lisäämään annostusta hiljalleen tarkkailemalla omaa tilannetta parin viikon ajan.

Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan yleisimmin raportoidut haittavaikutukset olivat väsymys, ripuli ja ruokahalun, sekä painon muutokset. Verrattuna muihin lääkkeisiin, joita käytetään näiden sairauksien hoitoon, CBD:llä on vähemmän  sivuvaikutuksia (1).

Alta löydät tarkemman listan ja huomiot yleisimmistä sivuvaikutuksista, joita CBD:n käytöllä saattaa joissain tapauksissa olla.

Väsymys

 

Osa käyttäjistä kokee jonkinasteista väsymystä nautittuaan CBD-tuotteita. Samalla myös moni kokee saavansa apua CBD:stä nukahtamiseen ja unen syventämiseen, joten väsymystä ei voi pitää suoraan haitallisena vaikutuksena.

Mikäli koet CBD:n liian väsyttäväksi voit kokeilla pienentää annostusta hieman ja tarkkailla tilannettasi uudelleen. Väsymyksen kokemus saattaa muuttua käytettyään CBD-tuotteita pidempään. Suosituksena onkin aloittaa käyttö mahdollisimman pienellä annostuksella ja lisäten sitä tarpeen mukaan kun keho on tottunut sen vaikutuksiin.

 

Suun kuivuminen

 

Suun kuivuminen on yksi yleisimpiä CBD:n aiheuttamia sivuvaikutuksia. Kannabidioli eli CBD vaikuttaa reseptoreihin sylkirauhasissa ja saattaa väliaikaisesti vähentää syljeneritystä. Kuiva suu ei kuitenkaan ole haitallinen asia ja sitä voi ehkäistä helposti juomalla tarpeen tullen nesteitä kuten vettä. 

 

Muutokset ruokahalussa

 

Ruokahalun kokemiseen liittyvät sivuvaikutukset ovat kohtalaisen yleisiä CBD-öljyn kohdalla. Ruokahaluun vaikuttavia tekijöitä ovat ennen kaikkea henkinen ja fyysinen hyvinvointi, johon CBD:n käyttö saattaa myös vaikuttaa. CBD-tuotteet saattavat siis tilanteesta riippuen lisätä tai vähentää ruokahalua. Mikäli koet ei-toivottuja vaikutuksia ruokahalussa kannattaa kokeilla vähentää CBD-öljyn annostusta, kunnes ruokahalu normalisoituu takaisin.

 

Muutokset verenpaineessa

 

CBD-öljyn käyttö saattaa aiheuttaa verenpaineen alenemista. Joskus asia voi jäädä kokonaan huomaamatta ja siksi erityisesti terveysongelmista kärsivien kannattaakin seurata verenpainettaan säännöllisesti mikäli haluaa käyttää CBD-tuotteita. Mikäli CBD:n käyttö ja verenpaineen mahdollinen aleneminen huolestuttaa, niin suosittelemme keskustelemaan lääkärisi kanssa asiasta ennen CBD-tuotteiden käyttöä.

 

Ripuli

 

Joissakin tapauksissa CBD-öljyn sivuvaikutuksena on havaittu ripulia. Ripulin saattaa vaikuttaa myös käytettävän CBD-öljyssä oleva kuljetinöljy, johon CBD on uutettu.

Kuljetinöljynä käytetään tavallisesti oliiviöljyä, hamppuöljyä tai kookoksesta saatavaa MCT-öljyä, joiden tehtävä on parantaa kannabinoidien imeytymistä elimistöön ja tuomaan täydentäviä ravintoaineita tuotteeseen. Joillakin tietyt öljyt saattavat ärsyttää vatsalaukun limakalvoja ja siksi annostus kannattaa aloittaa mahdollisimman varovasti ja harkita kuljetinaineen vaihtamista toiseen, mikäli sivuoireena ilmenee toistuvasti ripulointia.

 

Mitä on CBD-öljyn sivuvaikutukset yhdessä lääkkeiden kanssa käytettynä? 

 

CBD: tä käytetään usein täydentävänä hoitona. Siksi tarvitaan enemmän kliinistä tutkimusta CBD:n vaikutuksesta maksaentsyymeihin, lääkkeiden kuljettajiin ja vuorovaikutukseen muiden lääkkeiden kanssa ja sen selvittämiseksi, aiheuttaako se pääasiassa positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia, esimerkiksi vähentämällä tarvittavia klobatsaamiannoksia epilepsiassa ja siten klobatsaamin sivuvaikutuksia. 

Yhdessä tiettyjen lääkeaineaineiden ja CBD:n yhdistelmä saattaa lisätä tai vähentää lääkkeen tehoa merkittävällä tavalla. Mikäli käytät alla tiettyjä lääkeaineryhmään kuuluvia tuotteita suosittelemme keskustelemaan CBD-tuotteiden käytöstä yhdessä lääkärisi kanssa.

​​CBD vaikuttaa käyttäjään kannabinoidireseptorien kautta ja elimistöstä aine poistuu pääasiassa maksan kautta. Sytokromi p450 niminen entsyymi liittyy olennaisesti CBD:n metaboliaan ja CBD:n käyttö voi lisätä näiden entsyymien aktiivisuutta elimistössä. Kyseisiä CYP-entsyymejä on kaikkialla kehossa, erityisesti maksassa. CYP-entsyymit vaikuttavat keskeisesti myös muiden lääkeaineiden käyttäytymiseen kehossa eli CBD ja tietyt lääkeaineet voivat vähentää tai lisätä lääkkeen tehoa joskus vaarallisellakin tavalla (2).

Tutkimuksen mukaan kaikkia yhteisvaikutuksia ei ole vielä tutkittu. Tarvitaan siis lisää kliinisiä tutkimuksia suuremmalla määrällä osallistujia. Lue lisää CBD-öljyn mahdollisia yhteisvaikutuksia Suomessa yleisesti käytettyjen lääkeaineiden kanssa artikkelistamme “CBD-öljyn vaikutus lääkkeiden kanssa”.



Millainen on turvallinen CBD-öljy?

 

Turvallinen CBD-öljy on valmistettu aina  laadukkaista ja puhtaista raaka-aineista ja uutettu turvallisilla menetelmillä kuten hiilidioksidiuuton avulla ilman ylimääräisiä liuottimia. Turvallisuutta lisää merkittävästi myös kolmannen osapuolen laboratorioanalyysit tuotteiden sisällöstä. Tälläisiä analyyseja ovat mm. kannabinoidiprofiili, raskasmetalli- ja kontaminaatioanalyysit.

Jos etsi turvallisia CBD-öljyjä, suosittelemme tutustumaan verkkokauppamme valikoimaan. Verkkokaupasta löydät kolmannen osapuolen analyysit tuotteista ja lisää tietoa CBD:n käytöstä ja valmistuksesta.

 

Lähteet

 

  1. K. Iffland & F. Grotenhermen. 2017. An Update on Safety and Side Effects of Cannabidiol: A Review of Clinical Data and Relevant Animal Studies https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5569602/. Viitattu 31.08.2021

Johns Hopkins University. Clinical Trials. Interactions Between Cannabinoids and Cytochrome P450-Metabolized Drug.  https://clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04201197. Viitattu 01.09.2021

CBD kokemuksia urheilussa – Omran Chaaban

CBD kokemuksia urheilussa – Omran Chaaban

“Se mikä on tärkeintä tässä, on se palautuminen. Jos sä palaudut hyvin, sä voit treenaa lisää.”

 

Kuultuaan CBD-tuotteiden hyödyistä Omran otti yhteyttä Hamppumaahan ja ehdotti yhteistyötä. Asiaan suhtauduttiin yhtiössä avoimin mielin ja yhteistyö aloitettiinkin lähes välittömästi tuotteiden testaamisella. Siitä lähtien Omran on käyttänyt CBD:tä voidakseen paremmin. 1,5 vuotta myöhemmin Hamppumaa haastatteli Omrania hänen CBD kokemuksia ja selvitti mihin kaikkeen hän on tuotteista saanut apua. Koko haastattelun voit katsoa tästä.


 

Pärjätäkseen kilpailuissa vapaaottelijalle tärkeintä on se, että hän pystyy palautumaan nopeasti. Nyt Omran on käyttänyt Sanan CBD-tuotteita pari vuotta. Eniten hän on käyttänyt Cannabis Sativa Öljyä, Hamppumehukapseleita ja Tinktuuraa. Hän käyttää CBD:tä erityisesti palautumiseen. Kilpailu on rankkaa ja pärjätäkseen pitää treenata 2-3 kertaa päivässä.

Kroppa rasittuu niin paljon, et joskus sä et saa ees unta. Tiedätsä kun sydän sykkii koko ajan. Ni yks tapa millä mä oon saanu sen hoidettua on CBD. Mä saan niinku hyvän palautumisen siin ja mun nivelet ei tunnu niin rankoilta mitä ne tuntu ennen. Sä huomaat sen eron heti…. Mä olin alus vähän skeptinen tästä mut sit ku mä aloin käyttää mä huomasin eron.

CBD-Tinktuuraa ja -öljyä – kuinka paljon sitä tarvitsee?


Aloitettuaan Cannabis Sativa Tinktuuran käyttämisen treenien ohella Omran sanoo huomanneensa ison eron heti. Myöhemmin Cannabis Sativa Öljyn käytön aloittamisen jälkeen hän kehuu tuotteen muuttaneen koko pelin. Omranin mielestä öljy oli voimakkaampaa, jonka avulla hän sai myös unta paremmin. Öljystä onkin tullut Omranin suosikkituote. Hän annostelee sitä 15 tippaa kerralla.

 

“Nyt mä nukun ja saan syvän unen.”

 

Öljyn lisäksi Omran ottaa CBD-A Hamppumehukapseleita aamuisin. Kapselit antaa hänelle hyvän startin aamuun, ilman että se rentouttaa liikaa. Treenien jälkeen hän käyttää öljyä palautumiseen ja ottaa sitä myös illalla syventämään unta pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Ennen CBD-tuotteita Omran ei saanut kunnolla nukuttua.

 

“Mä aina heräsin 4-5 kertaa yöllä ihan helposti ja mulla oli se ongelma, että mun sydän sykki koko ajan. Mä en ikinä saanut syvää unta.”. CBD-tuotteet helpottivat hänen mukaan tilannetta todella merkittävästi. Ne auttavat rauhoittumaan eikä hän enää heräile öisin. “Nyt mä nukun. Mä saan syvän unen.”. Elämänsä kunnossa oleva kilpaurheilija korostaakin, miten tärkeää syvä uni on”. “Se on niin vaikeeta treenaa jos kroppa ei kestä. Se mikä tärkeintä tässä on, on se palautuminen. Jos sä palaudut hyvin, sä voit treenaa lisää.”. Omran treenaakin yleensä huikeat 12-13 kertaa viikossa.

 

Aluksi ihmiset Omranin ympärillä ihmettelivät tuotteiden käyttöä. Hetken kuluttua kaikki muutkin alalla halusivat alkaa käyttää CBD-tuotteita voidakseen paremmin ja palautuakseen nopeammin. CBD-tuotteista onkin tullut suosittua erityisesti kilpaurheilijoiden joukossa.

Oletko vielä kokeillut CBD-tuotteita? CBD-öljyn tilaaminen verkkokaupasta on helppoa. Tilaa CBD-öljyä tästä linkistä. Valikoimaan on lisätty myös Hamppumaan vahvat CBD-kapselit.

CBD ja kannabis lemmikkien hoidossa

CBD ja kannabis lemmikkien hoidossa

CBD ja kannabis lemmikkien hoidossa. Tämä on käännösartikkeli, alkuperäinen on luettavissa täältä.

Eläinlääketiede on edennyt merkittävästi viime vuosina ja kiitos tehokkaampien lääkkeiden saatavuuden monet lemmikkieläimet elävät pidempään kuin vuosia aiemmin. Iän myötä kuitenkin syntyy ongelmia, kuten reumatismia tai muita kipu- ja tulehdustiloja. Tavanomaisesti käytettyjen kipulääkkeiden negatiiviset sivuvaikutukset voivat vahingoittaa immuunijärjestelmää, suolen toimintoja sekä munuaisia ja maksaa. Näiden seurausten lisäksi kipulääkkeet eivät aina tehoa kuten toivoisimme – niin ihmisillä kuin eläimillä tehokkuus vaihtelee yksilöittäin. CBD ja kannabis lemmikkien hoidossa yleistyy nopealla tahdilla.

Kaikista kannabiksen käyttötarkoituksista ihmis- ja eläinlääketieteessä, kivunlievitys on parhaiten dokumentoitu. Tutkimukset ovat osoittaneet kannabiksen olevan merkittävä kivun lieventäjä erilaisissa sairauksissa. THC- ja CBD-uutteiden on osoitettu antavan helpotusta ihmisille niin syöpä- kuin hermostoperäisissä kivuissa.

Tutkimukset, joissa arvioidaan kannabiksen tehoa koirien niveltulehduksien hoidossa, on saatu päätökseen. Hiljattain tehty Cornellin yliopiston tutkimus osoitti kiputasojen laskun reumatismia sairastavilla koirilla testiryhmässä jotka saivat CBD:tä, verrattuna lumelääkeryhmään. Kiputasot laskivat ilman negatiivisia sivuvaikutuksia.  

 

Monet eläinlääkärit ja lemmikkieläinten omistajat ovat suoralta kädeltä nähneet lääkekannabiksen positiiviset vaikutukset niveltulehduksien ja kiputilojen hoidossa. Tutkimus vain vahvistaa, mitä monet ovat todenneet käytännössä.

 

 

CBD-tuotteiden vaihtoehdot kotieläimille

 


Eläinten CBD-tuotteet on yleensä nestemäisen öljyn, tablettien, kapselien tai herkkujen muodossa. Nesteet ovat parempia, koska annostelua voidaan tarkasti kontrolloida, ja koska CBD imeytyy paremmin suun kudosten kuin ruoansulatuskanavan kautta.

Höyrystettyä tai savustettua kannabista ei tule koskaan käyttää lemmikkieläinten lääkinnässä. Tämä voi vahingoittaa lemmikin keuhkoja ja johtaa vahingolliseen yliannostukseen.

Samalla periaatteella ihmisravinnoksi tarkoitettuja syötäviä kannabistuotteita ei pidä antaa lemmikille. Niitä on hankala annostella tarkasti ja ne voivat sisältää eläimille myrkyllisiä ainesosia (kuten rusinoita, suklaata jne.).

Lähes kaikki CBD-tuotteet sopivat suoraan myös kotieläimille, kunhan tuotteessa ei ole mitään ylimääräistä kuten esim. säilöntäaineita. Eli CBD-öljyä voi käyttää myös kotielämille, mutta on syytä muistaa, että 2% CBD-öljystä saa jo yhdestä tipasta vahvan annostuksen n. 10 kiloiselle kotieläimelle. Puhumattakaan pienemmistä kotieläimistä.

CBD-A Hamppumehutuotteista kaikki sopii kotieläimille käytettäväksi, paitsi hamppumehu tinktuura, imeskelytabletit ja CBD-A kapselit.

 


Miten valita oikea lääke?

 

CBD ja kannabis voivat olla hyvä vaihtoehto lemmikkien hoidossa. Harkittaessa kannabista lääketieteellisenä vaihtoehtona kivun tai tulehduksen hoidossa, on tärkeää ymmärtää miten kannabisvalmisteen eri komponentit voivat vaikuttaa lemmikkiisi. Seuraavat tärkeät tekijät on hyvä pitää mielessä:

 

Entourage-vaikutus: Kannabiksen kokonaisvaltainen synergistinen hyöty liittyy merkittävien ja vähäisten kannabinoidien, terpeenien ja flavonoidien määrään ja jakautumiseen. Nämä tekijät vaikuttavat biologisen aktiivisuuden asteeseen ja hoidettujen tautien spektriin.

THC:n ja CBD:n sopivan suhteen löytäminen sekä annostus ovat kriittisiä onnistumisen kannalta.

Ota huomioon rinnakkaiset lääkitykset ja lääkkeiden mahdolliset yhteisvaikutukset.

Keskustele aina eläinlääkärisi kanssa ennen kuin aloitat uuden lääkkeen tai ravintolisän lemmikkisi sairauden hoidossa.

THC:CBD suhdeluku vaihtelee niin korkeasta kuin 20:1, tasapainoiseen suhteeseen 1:1 ja 1:2.

 

Annosteluopas

 

Päätös siitä, mitä tuotetta tai suhdetta käyttää lemmikkieläimen kipuihin ja tulehduksiin, riippuu kivun voimakkuudesta ja alkuperästä. Alla on opas eläinten kivun ja tulehduksen hoitoon käytettävien suhteiden valitsemiseksi.

 

Korkea CBD
4:1 – 20:1 / CBD:THC (vähän tai ei ollenkaan THC:tä)
Lievä tai kohtalainen kipu, kuten niveltulehdus ja selkäkipu

Tasapainoinen suhde

1:1 CBD/THC
Kohtalainen kipu, kuten niveltulehdus ja selkäkipu.

 

Korkeat THC- suhteet

4:1 – 20:1 THC/CBD
Vaikea kipu, kuten syöpäkipu, hermokipu ja pitkälle edennyt niveltulehdus.


Kun kannabista käytetään lemmikkieläinten lääkkeeksi, on muistettava, että merkittävät sivuvaikutukset eivät ole hyväksyttäviä. Lemmikkieläinten saaman kannabishoidon tavoite on lievittää oireita ilman muita sivuvaikutuksia. Lemmikkien normaalien käyttäytymismallien tulisi olla muuttumattomia hoidon jälkeen.


Seuraavassa on ohjeita THC:n ja CBD:n annostelemiseksi kissoille ja koirille. Keskustele aina eläinlääkärisi kanssa ennen kuin aloitat lemmikkisi sairauden hoidon kannabispohjaisilla lääkkeillä.



THC-annostelu

THC on aina rajoittava tekijä annostelussa.


0,2 – 0,6 mg THC:tä 5 kiloa kehonpainoa kohden, kahdesti päivässä.
Aloita pienellä määrällä ja lisää annostusta hitaasti 4-7 päivän välein.
Suuremmat annostukset voivat olla mahdollisia / tarpeellisia tapauskohtaisesti.
Seuraa tarkasti onko lemmikissä havaittavissa  tasapainon tai tarkkaavaisuuden menetystä. Pienennä annosta tai lopeta lääkitys välittömästi, jos haittavaikutuksia on havaittavissa.

 

CBD- annostelu

0,5 – 5 mg CBD:tä 5 kiloa kehonpainoa kohden, kahdesti päivässä.
Aloita pienellä määrällä ja lisää annostusta hitaasti 4 – 7 päivän välein.
Usein pienet annokset ovat tehokkaita. Suuremmat CBD-annokset voivat olla hyödyllisiä tietyissä olosuhteissa.

 

Lääkekannabiksesta voi olla valtavaa hyötyä kivuista kärsiville eläimille.  Kannabiksen turvallinen ja tehokas käyttö edellyttää ymmärrystä THC:n ja CBD:n (tai muiden kannabinoidien) milligrammamääristä, kannabinoidien suhteesta sekä lääkkeen eläimille sopivasta annostelusta.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin lemmikkisi turvallisuus. Joten mitä tulee kannabislääkkeiden sisältöön tai annosteluun, älä jätä mitään arvailun varaan tai tee olettamuksia.

Alkuperäisen artikkelin kirjoittaja Gary Richter, yksi projectcbd.org -sivuston kirjoittajista, on Oaklandissa toimiva eläinlääkäri. Voit lukea lisää hänen tekemästään työstään artikkelista CBD for pets.

Lisää sopivast annostelusta eläimille voit lukea täältä.

Suomen parhaat CBD-tuotteet löydät Hamppumaan verkkokaupasta.

 

Noora Peltola, hamppukumppani

Agrologi AMK, luonnontuotekehittäjä & permakulttuurisuunnittelija

www.hamppumaa.fi

CBD ja niveltulehduksien hoito

CBD ja niveltulehduksien hoito

 

CBD ja THC – kaksi kannabiksen aktiivista yhdistettä tekevät ihmeitä niille, jotka kärsivät nivelkivuista. Kannabiksen eri kannabinoidit yllättävät, eivätkä vain nostamalla “pilveen”: ne voivat myös antaa luonnollista kivunhallintaa, lisääntynyttä elinvoimaa ja nostavat näin elämänlaatua.

Jos olet luottanut synteettisiin kipulääkkeisiin ja pillereihin, tämä artikkeli on sinulle: luonnollinen vaihtoehto apteekin reseptilääkkeille. Kerromme miten voit hoitaa itseäsi höyryttämällä, uutteilla ja voiteilla. Teksti on vapaa suomennos, jonka alkuperäisen version voit löytää täältä.

 

CBD tutuksi!

Aloitetaan perusasioista. Olet luultavasti kuullut paljon THC:stä, mutta oletko perehtynyt CBD:hen? Toisin kuin THC, se paljon puhuttu kannabiksen psykoaktiivinen yhdiste, CBD ei tuota psyykkisiä vaikutuksia. CBD rentouttaa ja antaa helpotusta kivusta kärsiville. Kalifornialainen, voittoa tavoittelematon organisaatio Project CBD on omistautunut kannabidiolin lääketieteelliseen käyttöön liittyvän tutkimuksen edistämiseen ja kertoo CBD:n potentiaalin ylittävän pelkän kivunlievityksen:

Tieteellinen ja kliininen tutkimus – suurimmaksi osaksi USA:n hallituksen sponsoroimana – korostaa CBD:n mahdollisuuksia hoitaa monenlaisia ​​vaivoja, kuten niveltulehdus, diabetes, alkoholismi, MS, krooninen kipu, skitsofrenia, PTSD, masennus, antibioottiresistentit infektiot, epilepsia ja muita neurologisia häiriöitä.

 

Miten CBD ja THC helpottavat niveltulehduksia?

CBD vaikuttaa tasapainottavasti ihmisen immuniteettiin endokannabinoidijärjestelmän kautta, joka on avuksi autoimmuunisairauksissa, kuten nivelreumassa. Tieteelliset tutkimukset vahvistavat CBD:n positiiviset vaikutukset. Rheumatology lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (Dr. Sheng Ming Dai of China’s Second Military Medical University) todettiin CB2-reseptoreita löytyvän epätavallisen suurina määrinä reumapotilaiden nivelkudoksista. Sairauden hoidossa kannabiksen on todettu vähentävän nivelissä esiintyvää tulehdusta aktivoimalla CB2-reseptoreita.

CB1- ja CB2-reseptorit ovat solukalvolla esiintyviä proteiineja, joiden tehtävänä on muotonsa puolesta kaapata juuri kannabinoideja. Reseptorit säätelevät monia ihmisen toimintoja vaikuttamalla esimerkiksi keskushermostoon. Endokannabinoidijärjestelmän suurin tehtävä on hidastaa sekä nopeuttaa eri elintoimintoja, näin ylläpitäen kehon tasapainoa. CB2-reseptoreita löytyy eniten immuunijärjestelmästä ja ne vastaavat ihmisen fyysisestä hyvinvoinnista.

CBD on helposti lähestyttävä, tosin ei ainoa hyödyllinen kannabinoidi, joka voi antaa apua niveltulehduksessa:

Krooninen kipu on nivelreuman yleinen oire, ja kun on kyse kroonisesta kivusta, meillä on 9000 potilasvuotta tutkimusdataa, jotka osoittavat, että THC (kannabiksen psyykkisesti vaikuttava aine) hoitaa kipua tehokkaasti.Kannabinoidit pysäyttävät kivun välittymisen ja vähentävät tulehdusta, ja se on erittäin tärkeää ihmisille, joilla on nivelongelmia.

– Jahan Marcu, PHd, tieteellinen johtaja, Americans for Safe Access (organisaatio sitoutunut viemään eteenpäin kannabiksen terapeuttisen käytön laillistamista)

 

THC on tulehdusta ja kipua lieventävä kannabinoidi, ja sen tiedetään myös vähentävän ahdistusta ja masennusta – oireita, jotka liittyvät  liikkuvuuden menetystä aiheuttaviin sairauksiin, kuten nivelreumaan. Oletko koskaan lukenut, miten kannabis rentouttaa epilepsiasta kärsiviä ja vähentää kohtauksia? Samalla periaatteella kannabiksen fysiologiset vaikutukset rentouttavat kehoa luonnollisesti ja auttavat krooniseen kipuun sekä jäykkiin niveliin. THC voi auttaa reumapotilaita niin kehon kuin mielenkin tasolla.

Tieteelliset tutkimukset tukevat yhtä lääketieteellisen kannabiksen keskeisistä periaatteista: molemmat – ei-psykoaktiivinen CBD sekä psykoaktiivinen THC – tekevät ihmeitä niille, jotka kärsivät nivelkivuista.

 

Höyrystäminen, tinktuurat ja voiteet

Kannabis ei ole tulevaisuuden ihmelääke, vaan ihmiskunnan historiassa jo varhain tunnettu apu sairauksiin. Ihmiset ovat käyttäneet kannabista kivunlievityksen lähteenä jo tuhansia vuosia. Gooey Rabinski (Understanding Medical Marijuana) kirjoittaa:

Jopa 20. vuosisadan aamunkoittoon saakka kannabis – erityisesti tinktuura-muodossa, ei poltettuna – oli ensisijainen kipulääke Yhdysvalloissa. Sata vuotta sitten, jos nuori tyttö satutti polvensa, hänelle annettiin kannabiksesta uutettua tinktuuraa, ei Bayer-aspiriinia.

Siinä missä THC on ollut jo pitkään kaikkien huulilla, on CBD pysynyt pimennossa pitkään, myös historiallisesti. Kuitenkin kannabiskulttuurin käsillä olevassa kulta-ajassa (ainakin valtioissa, joissa on jo laillista lääke- tai viihdekäyttö) CBD:tä on helposti saatavilla höyrystettäväksi, poltettavaksi, paikallisesti käytettäväksi, öljynä tai tinktuurana. Tinktuura on ollut kannabiksen rohtokäytön historiallisesti tunnetuin muoto, apteekeista ostettu kipulääke!

Kiinnostuitko CBD:n terveyshyödyistä ja haluat päästä kokeilemaan? Tässä kolme vinkkiä joilla pääset helposti alkuun:

 

CBD:tä nivelkipuihin

 

  • Tinktuura

 

Tinktuuraa saa kasvisglyseriini- ja alkoholiuutoksena. Tinktuurat ovat kätevä, konsentroitunut ja hyvin imeytyvä tapa tutustua CBD:hen, jota pudotetaan toivottu määrä kielen alle. Pitoisuudet vaihtelevat laadun ja lajikkeiden mukaan. Suomessa asuville suosittelemme Cannabis Sativa tinktuuraa.

 

 

  • Salvat ja voiteet

 

Tiesitkö että voit käyttää CBD-voidetta kuten tiikeribalsamia?  CBD-salva voi auttaa lievittämään kipua nivelissä ja lihaksissa. Monissa maissa näitä löytää jo apteekeista.

 

  • Höyrystäminen 

 

Jos nautit jo kannabiksen kulta-ajan toista tulemista maassa, jossa eri lajikkeiden kukinnot ovat laillisesti saatavilla, on höyrystäminen varteenotettava vaihtoehto. Vaikutus on nopeaa sekä helposti arvioitavissa. Lajikkeissa on eroja, joten THC-CBD suhdetta kannattaa tarkkailla. Parhailla CBD-kannoilla pitoisuus on yli 10 % CBD:tä. Tunnusomaista lajikkeille ovat rauhoittava ja rentouttava vaikutus sekä mielelle että keholle. Itselle parhaan ja kipua poistavan lajikkeen löytää samalla tavalla kuin oman lempiviininsä. Maistamalla, sivistyneesti.

 

Krooninen kipu voi tuntua kuin mustalta pilveltä pään päällä. Onneksi luonto ei ole jättänyt meitä yksin kivun kanssa ja kannabistuotteet ovat luonnollinen apu, jotka pysäyttävät kipusignaaleja ja parantavat tulehduksia. Verkkokaupasta löytyvät avut ovat CBD-A tuotteita, jotka muuntuvat kuumennettaessa CBD:ksi. Kerromme siitä lisää tulevissa postauksissa! Olemme erittäin iloisia, jos CBD auttaa sinua ja haluamme tuulettaa sitä kanssasi. Kokemuksistasi voit kertoa meille sähköpostitse info(at)hamppumaa.fi. Lue miten tuotteemme ovat auttaneet ihmisiä tähän mennessä.

 

CBD-kahvin äärestä käännellen,

 

Noora, Hamppukumppani

Agrologi AMK, Luonnontuotekehittäjä

hamppumaa.fi

0
    0
    Sinun ostoskorisi
    Ostoskori on tyhjä.Takaisin kauppaan