Valitse sivu
Rasvamaksa ja CBD

Rasvamaksa ja CBD

Säännöllisesti iltapäivälehtien otsikoissa vilahteleva sairaus, rasvamaksa, on todellinen uhka kansanterveydelle ja sitä sairastaa arvioiden mukaan jopa neljäsosa suomalaisista aikuisista. Rasvamaksa on täysin mahdollista parantaa ja tässä artikkelissa tutustummekin siihen, voisiko CBD-öljystä olla jotain apua tilanteen palauttamiseksi ennalleen. Katsomme myös endokannabinoidijärjestelmän tehtäviä rasvamaksan taustalla ja selvitämme mikä rasvamaksa oikeastaan edes on!

 

Mikä on rasvamaksa? 

 

Rasvamaksa on yleisin maksasairaus ja sitä esiintyy erityisesti ns. hyvinvointivaltioissa. Ennen se diagnosoitiin vasta 40-60-vuotiaille ja enimmäkseen alkoholisteille, mutta ylipainon yleistyessä sitä tavataan yhä useammalla ja yhä nuoremmilla, eikä siihen ole enään syynä alkoholi vaan epäterveellinen ruokavalio. (1,2)

Suomalaisista aikuisista arvioiden mukaan jopa joka neljännellä on rasvamaksa. Alkoholista johtuvat rasvamaksatapaukset ovat tästä vain murto-osa, sillä n. 75% prosenttia rasvamaksa diagnooseista annetaan ruokavalion vuoksi. Diabeetikoilla rasvamaksa on erittäin yleinen, mutta sen taustalla ovat usein tekijät, joihin ei ole niin helppo vaikuttaa (1). 

Rasvamaksassa maksan solujen sisään, rasvasoluihin ja vatsaonteloon kerääntyy liikaa rasvaa. Tämä ylimääräinen rasva johtuu laajoista aineenvaihduntahäiriöistä, joiden syyt ovat moninaiset ja yksilölliset. (1,2)

 

Syyt rasvamaksalle

 

Rasvamaksaa aiheuttavat pääasiassa epäterveelliset elämäntavat. Runsas alkoholin käyttö ja ylipaino ovat merkittävimmät tekijät, mutta aina siitä ei ole kyse vaan joskus myös geenit altistavat maksaa rasvoittumiselle. Erittäin harvoin, mutta joskus kuitenkin, jotkut lääkkeet saattavat aiheuttaa rasvamaksan. 

Maksan rasvoittumiseen vaikuttavat elintapojen lisäksi myös ikä ja insuliiniresistenssi. Insuliiniresistenssi on elimistön tila joka edesauttaa erilaisten sairauksien puhkeamista, siitä voi lukea lisää mm. täältä

 

Rasvamaksan oireet

 

Rasvamaksa itsessään ei aiheuta mitään selkeitä tuntuvia tai näkyviä oireita, mutta se edesauttaa eri sairauksien kuten diabeteksen ja verenpainetaudin puhkeamista. (1)

Rasvamaksan diagnosointi lääkärissä.

Rasvamaksa lisää verenpainetaudin puhkeamisriskiä.

 

Diagnoosi

 

Rasvamaksaan ei liity kipua tai muita tuntemuksia, joten sen havaitseminen voi olla haastavaa ennenkuin on liian myöhäistä. Vaikka yleensä selkeät viitteet rasvamaksan mahdollisuuteen on runsas alkoholin käyttö ja lihavuus, aina ylipainoa tai alkoholiongelmaa ei esiinny ja maksa-arvotkin saattavat olla sairaudesta huolimatta viitearvoissa.  

Diagnoosi varmistetaan verenkuvalla ja maksan kaikukuvauksella. 

 

Rasvamaksan ennaltaehkäisy ja hoito 

 

Terveelliset elämäntavat ovat sekä rasvamaksan ennaltaehkäisyn että hoidon taustalla. 

Mitään lääkehoitoa ei suoraan rasvamaksaan ole tarjolla, mutta elämäntaparemontilla rasvoittunut maksa onnistutaan useimmiten parantamaan kokonaan. 

Tehokkain tapa hoitaa rasvamaksaa on alkoholin käytön vähentäminen ja liiallisesta ylipainosta eroon pääseminen. On todettu, että jo muutaman prosentin painon aleneminen pudottaa maksan rasvaprosenttia jopa kymmenellä. Alkoholin vähentäminen, säännöllinen liikunta ja optimaalinen ruokavalio yhdessä on tehokkain ja nopein tapa päästä rasvamaksasta eroon, mutta mihin tahansa niistä panostaminen on jo askel parempaan suuntaan! (1)

Ruokavalioon kannattaa lisätä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja hitaiden hiilihydraattien tilalle ja ja ottaa laajempi valikoima erilaisia rasvanlähteitä käyttöön. 

Rasvojen valintaan on olemassa monia näkökulmia, mutta yleisohjeena voisi pitää monipuolisuuteen ja laatuun huomion kiinnittämistä. Monessa ruuassa on jo itsessään runsaasti rasvaa kuten lihassa, kananmunissa, avocadossa, pähkinöissä jne. ja aina lisärasvalle (leivänpäällinen, paistorasva jne.) ei aterialla ole tarvetta. 

Sokeria ja piilosokeria on myös syytä välttää runsaissa määrin etenkin rasvamaksaa hoidettaessa. Pakkausselosteisiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä jopa jogurteissa voi olla valtavia määriä sokeria. Tavallisesta valkoisesta sokerista yli puolet sisältää rasvamaksaa edistävää fruktoosia. 

Rasvamaksaa on jo pitkään pidetty hyvälaatuisena sairautena, josta on mahdollisuus parantua kokonaan, mutta mikäli sitä ei hoideta ajoissa, se voi edetä tulehdukseen, fibroosiin tai jopa maksakirroosiin saakka. Arpeutunutta maksaa ei voi enään parantaa ja Suomessa kuolleisuus maksakirroosiin onkin Euroopan kärkitasolla.

 

Endokannabinoidijärjestelmä rasvamaksan taustalla

 

Kehon tasapainoa ylläpitävä endokannabinoidijärjestelmä löytyy kaikilta nisäkkäiltä ja se tarkkailee kaikkia elimistössä meneillään olevia prosesseja. Ruokahalu ja painonhallinta ovat molemmat  hyvinpitkälle endokannabinoidijärjestelmän säätelemiä. Näiden yksinkertaisilta tuntuvien toimintojen taustalla on lukuisia prosesseja ja tapahtumia, jotka karkeasti ajatellen kaikki toimivat endokannabinoidi 2-AG:n aktivoiman CB1-reseptorin ansiosta. 

Maksasolut on osoitettu molempia tunnettuja kannabinoideja, anandamidia ja 2-AG:ta, tuottavaksi ja maksa on omavarainen niiden suhteen. Eläinkokeiden mukaan 2-AG tasot maksassa nousevat alkoholin vaikutuksesta ja anadamiditasot taas rasvaisen ruuan myötä. Maksan arpeutumista estävät vaikutukset on huomattu sekä anandamidilla että 2-AG:lla. (3,4,5)

Kannabinoidireseptoreista ainoastaan CB1 ilmentyy terveessä maksassa. Sekä alkoholista, että rasvaisesta ruuasta johtuvissa tapauksissa on huomattu nousseet CB1-reseptoritasot, mutta CB2-reseptori ilmestyy maksaan vasta sitten, kun maksassa on maksakirroosi. (5)

 

CBD öljyä ja hampunlehti. Rasvamaksan hoitamiseen.

CBD-öljy saattaa ennalta ehkäistä rasvamaksan syntymistä vaikuttamalla lipidien kertymiseen kudoksissa.

 

CBD-öljyä rasvamaksaan 

 

CBD-öljyn vaikutusta rasvamaksaan on tutkittu sellaisenaan varsin vähän, mutta CBD:n tulehdusta vähentävät vaikutukset, samoin kuin antioksidanttisuus ovat ominaisuuksia joiden myötä jotain helpotusta saattaa olla luvassa. Rasvamaksan ollessa täysin parannettavissa oleva sairaus, sen ensisijainen ja tärkein hoito on ehdottomasti alkoholin käytön vähentäminen ja kehopainon alentaminen ruokavalion ja liikunnan avulla, riippuen kummasta on alunperin kysymys.

CBD:llä on todettu vaikutusta ruokavalion aiheuttaman maksavaurion estämiseen vähentämällä lipidien kertymistä kudoksiin. CBD vähentää myös tulehduksen aktivoitumista sekä tulehdusta aiheuttavien sytokiinien esiintymistä (6). 

CBD:llä on myös antioksidatiivisia ominaisuuksia, jotka lieventävät tutkitusti oksidatiivista stressiä. Alkoholi ja runsasrasvainen ruoka lisäävät reaktiivisten happilajien tuotantoa ja CBD:n antioksidatiiviset ominaisuudet estävät sekä näitä tapahtumia että myös aktivoivat autofagisia eli solun sisäisiä solun siivoukseen liittyviä reittejä. (6)

 

Lopuksi

Rasvamaksa on erittäin yleinen sairaus, joka on parannettavissa mikäli se havaitaan tarpeeksi ajoissa. Maksan terveydestä on geeneistä riippuen hyvin helppoa pitää huolta, sillä sen hyvinvoinnin taustalla ovat lähinnä terveelliset elämäntavat. 

Endokannabinoidijärjestelmällä on omia rooleja maksassa ja myös maksan terveyden taustalla ja se on huomattu olevan täysin omavarainen endokannabinoidituotannon suhteen. CBD-öljyn käyttö rasvamaksan hoidon tukena on vielä varsin harmaata aluetta, mutta todennäköisesti tulevaisuudessa etenkin tutkimuksia suunnataan kannabinoidien hyvödyntämiseen niiden monipuolisten hoitavien vaikutusten vuoksi. 

 

Liitteet

 

  1. Mustajoki P.. 2021. Terveyskirjasto Duodecim. Rasvamaksa. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00070. Viitattu 14.11.2022. 
  2. Mervaala E., Tarnanen K. ja Yki-järvinen H.. 2020.  Rasvamaksatauti (Ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti). https://www.kaypahoito.fi/khp00132. Viitattu 14.11.2022. 
  3. Purohit V., Rapaka R. ja Shurtleff D..  2010. Role of Cannabinoids in the Development of Fatty Liver (Steatosis). https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2844512/. Viitattu 14.11.2022
  4. Alswat K.D.. 2010. The Role of Endocannabinoids System in Fatty Liver Disease and Therapeutic Potentials. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Alswat%20KA%5BAuthor%5D. Viitattu 14.11.2022. 
  5. Tam J., Liu J., Mukhopadhyay S., Cinar R., Godlewski G. sekä Kunos G.. 2011.  Endocannabinoids in Liver Disease. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Tam%20J%5BAuthor%5D. Viitattu 14.11.2022.
  6. Jiang X., Gu Y., Huang Y., Zhou Y., Pang N., Luo J., Tang Z., Zhang Z. ja Yang L.. 2021. Frontiers of pharmacology. CBD Alleviates Liver Injuries in Alcoholics With High-Fat High-Cholesterol Diet Through Regulating NLRP3 Inflammasome–Pyroptosis Pathway. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fphar.2021.724747/full. Viitattu 14.11.2022.
Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved and you'll be given a link. You, or anyone with the link, can use it to retrieve your Cart at any time.
Back Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved with Product pictures and information, and Cart Totals. Then send it to yourself, or a friend, with a link to retrieve it at any time.
Your cart email sent successfully :)