Valitse sivu
CBD ja borrelioosi

CBD ja borrelioosi

Borrelioosi on punkkien levittämästä bakteerista johtuva tulehdussairaus, joka saattaa pahimmillaan pitkittyessään kroonistua ja rajoittaa liikkumista. Tässä artikkelissa selvitetään tarkemmin mikä on borrelioosi, miten endokannabinoidijärjestelmän toiminta sen taustalla näkyy ja että voisiko CBD olla avuksi sen oireiden hoidon tukena.

 

Mikä borrelioosi on?

 

Borrelioosi eli Lymen tauti (Lyme disease) on maailmanlaajuisesti tunnettu bakteerin aiheuttama sairaus, joka joissakin tapauksissa saattaa myös kroonistua. Borrelioosi on seurausta pienissä nisäkkäissä, kuten luonnonvaraisissa jyrsijöissä, elävästä Borrelia burgdorferi-bakteerista, jota puutiaiset eli punkit ja taigapunkit kantavat ja levittävät ympäriinsä. Harvoin, mutta joskus kuitenkin, borrelioosin saa jonkin pistiäisen tai paarman puremasta. (1)

Lymen tauti on saanut nimensä pienestä Lyme-nimisestä kaupungista pohjois-Amerikassa, jossa ensimmäiset borrelioosi tapaukset 1970-luvulla havaittiin. Nykyään borrelioosia tavataan kaikkialla maailmassa ja Suomessa se on yleisin Ahvenanmaan alueella, jossa kolmasosa kaikista kotimaan borrelioosi tapauksista havaitaan. Vuosittain punkin pureman saa Suomessa arvioiden mukaan n. 500 000 ihmistä, joista n. 6000 saa borrelioosin. Kuitenkin vain n. 50-80% heistä saa oireita. (1)

Borrelioosin eli lymen taudin oireet

 

Jotta borrelioosi tartunta on mahdollinen, nyrkkisääntönä pidetään, että punkin tulisi olla kiinnittyneenä ihmiseen vähintään 24 tuntia. Toinen edellytys tartunnan saamiselle on, että punkki kantaa borrelia burgdorferi-bakteeria. Todennäköisyys borrelioositartunnalle on erittäin pieni, mutta kuitenkin mahdollinen. 

Borrelioosin selkein oire on punkin tai pistiäisen pistoskohdan ympärille kehittyvä iso, punainen ihottuman kaltainen alue, jonka keskusta usein vaalenee. Tämä punainen alue ei varsinaisesti ole kipeä, turvonnut tai kutita tms., eikä sen ilmaantuminen ole aina merkki borrelioosista. Mikäli ihottuma laajenee vielä useamman päivän jälkeen, se on lähes varma merkki infektiosta. Kaikissa borrelioosi tapauksissa punaista läikkää ei kuitenkaan ilmesty, joten pelkästään sitä ei kannata odotella, vaan tarkkailla rehellisesti omaa oloa muutama viikko punkin pureman jälkeen. 

Yleisimpiä oireita punaisen läikän lisäksi ovat flunssan kaltaiset oireet kuten päänsärky, kuumeilu, väsymys ja lihaskivut

Punainen rengasmainen ihottuma ihmisen jalalla.

Punainen läikkä on selkeä borrelioosi oire, mutta aina sellaista ei tule vaan pureman jälkeen on hyvä tarkkailla muitakin oireita.

 

 

Krooninen borrelioosi eli pitkittynyt lymen tauti

 

Punaisen läikän puuttuessa tai sen parantuessa nopeasti itsestään, borrelioosi saattaa jäädä huomaamatta, jolloin se jää siinä hetkessä myös hoitamatta. Hoitamattomassa borrelioosissa bakteeri leviää punkin puremakohdasta muualle elimistöön aiheuttaen tulehdusta, johon tavallisesti hoidossa käytettävät antibiootit eivät välttämättä enää tehoa. Hoitamaton borrelioosi etenee useimmiten vakavampaan tulehdukseen kuin ensioireena nähtävä iholla punoittava rengas. Yleisimpiä kroonistuneen lymen taudin aiheuttamia tulehduksia ovat mm. niveltulehdus, aivokalvontulehdus, hermojuuritulehdus tai kasvohermohalvaus, mutta nämä eivät varsinaisesti ole lymen taudin oireita, vaan osa sen akuuttia taudin kuvaa. (1,2)

Oireina kroonisessa borrelioosissa yleisimmin ovat kivut nivelissä, flunssan kaltaiset oireet, sekä edellä mainitut tulehdukset. Borrelioosin aiheuttava bakteeri saattaa hoitamattomana edetä jopa keskushermostoon saakka ja sitä pyritään välttämään riittävän aikaisella hoidon aloituksella. (1,2)

 

Punkin pureman ja borrelioosin ennaltaehkäisy 

 

Ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ei oikeastaan ole, mutta punkin puremia voi koettaa välttää. Parhaita keinoja siihen ovat kehon suojaaminen vaatteilla, tehokas punkkitarkastus ulkoilun jälkeen etenkin riskialueilla ja erilaiset yrttivalmisteet, joilla punkkeja voi koettaa häätää ja estää tarttumasta. 

Elimistön vastustuskyvystä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää kaikkien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja siitä saattaa olla apua myös punkkien levittämiä sairauksia ja loisia vastaan. 

Sanotaan, että punkit eivät pidä valkosipulin(3) tai siankärsämön tuoksusta ja yksi keino ehkäistä punkin tarttumista voi olla syödä valkosipulin syönti tai tuoreen siankärsämön hierominen housunlahkeisiin, kenkiin ja nilkkoihin. Markkinoilla on myös muita erilaisia luonnollisia yrtteihin pohjautuvia valmisteita, joita punkkien karkoittamiseen voi käyttää, joko suoraan iholle tai vaatteisiin levitettynä. 

 

Borrelioosin hoito

 

Punkin purema hoituu useimmiten itsestään, mutta mikäli borreliabakteeri siirtyy elimistöön ja aiheuttaa oireita, sitä hoidetaan vahvoilla antibiooteilla. Antibioottihoito ihottumavaiheessa voi estää borrelioosia kroonistumasta. 

Usein borrelioosi on haastava diagnosoida, etenkin jos sitä on syytä epäillä tyypillisen punkkikauden ulkopuolella. Vasta-aineet kehittyvät vereen vasta muutaman viikon kuluessa ja tällöin ihottuma on usein mennyt jo ohi.

Pitkittynyttä borrelioosia eli kroonistunutta Lymen tautia hoidetaan joko vahvalla ja pitkällä antibioottikuurilla tai suonensisäisesti annettavilla antibiooteilla. Suomen hoitokäytännöt poikkeavat hieman muiden maiden tavasta hoitaa borrelioosia ja kroonistunutta borrelioosia. On yleistä, että borrelioosista kärsivät ihmiset matkustavat esimerkiksi Saksaan, jossa on ihan oma, borrelioosin hoitoon keskittynyt sairaala. 

Endokannabinoidijärjestelmä borrelioosissa

 

Koko elimistön tasapainosta huolehtiva endokannabinoidijärjestelmä pitää huolen siitä, että kaikki toimii ja tapahtuu kehossa kuten pitää. Endokannabinoidijärjestelmä ei varsinaisesti ole osallinen Lymen taudin syntyyn tai se kulkuun, mutta kuten lähes kaikissa sairauksissa, myös borrelioosin kohdalla endokannabinoidijärjestelmän toiminnassa on huomattu muutoksia terveeseen järjestelmään verraten. 

 

CBD-öljyä borrelioosiin? 

 

Hampussa esiintyvät lukuisat yhdisteet, etenkin kannabidioli (CBD), ovat laajasti tutkittuja ja positiiviset vaikutukset moneen sairauteen näiden valossa kiistattomia. Borrelioosioireiden lievittämistä CBD-öljyn avulla on tutkittu vasta vähän jos ollenkaan, ja sen terapeuttiseen vaikutukseen perustuvat havainnot ovat lähinnä käyttäjäkokemuksiin pohjaavia. 

CBD tai mikään muukaan hampussa esiintyvä yhdiste ei paranna borrelioosia tai poista sitä aiheuttavaa bakteeria elimistöstä, mutta se saattaa auttaa oireisiin niitä lieventävästi. CBD saattaa lievittää tulehdusta ja vaikuttaa erilaisiin kipuihin kuten lihaskipuun (4,5). CBD-öljy on myös hermostoa suojaava ja näin ollen voisi olla mahdollisesti hyvä myös kroonistuneen borrelioosin hoidossa. 

CBD:n käytöstä borrelioosin hoidossa on kirjoitettu kirja, jonka voi ostaa itselleen paperi- tai e-versiona täältä Expert Guide on Using CBD Oil to Prevent and Cure LYME Disease. Kirjan on kirjoittanut Amerikkalainen Ph.D Daniel Ross. 

Myös kannabiksen, eli THC-pitoisen hampun vaikutuksesta Lymen tautiin on olemassa kirja, jonka voi ostaa joko paperi- tai e-versiona täältä Amazon.com: Cannabis for Lyme Disease & Related Conditions: Scientific Basis and Anecdotal Evidence for Medicinal Use eBook : White, Shelley, McIntyre, Julie: Kindle Store. 

Nurmikolla makaa koira jonka edessä on ihmisen käsi jossa punkki.

Vaikka borrelioosi on eläimillä harvinainen, se on kuitenkin mahdollinen. Myös lemmikin borrelioosioireita saattaa helpottaa CBD-öljy.

 

 

Borrelioosi, punkit ja CBD eläimillä

 

Punkit ovat etenkin kissoilla ja koirilla erittäin yleinen vaiva kesäaikaan, sillä ne kulkevat nenä kiinni heinikossa lähes koko ajan. Borrelioosi saattaa tarttua punkista myös eläimiin, mutta tämä on erittäin harvinaista, varsinkin kun vertaa siihen, että eläimillä saattaa olla jo yhden lenkin jälkeen kiinni useampi punkki. Eläimille on olemassa omia valmisteita punkkien karkoittamiseen aina kaulapannoista yrttivalmisteisiin ja niiden soveltuvuus ja toimivuus omaa eläinlajia kohtaan kannattaa varmistaa omalta eläinlääkäriltä. Esimerkiksi koirille tarkoitettu, kotitekoinen piparminttu-alkoholi valmiste ei sovellu kissoille. Reseptin tähän valmisteeseen löytää täältä

CBD-öljy soveltuu useimmiten eläimille samoihin vaivoihin kuin ihmisille ja voi siis olla kokeilun arvoista käyttää CBD-öljyä myös eläimen borrelioosin hoitoon ja oireiden lievittämiseen. Eläinlääkärillä tulee käydä aina, mikäli epäilee lemmikillään borrelioositartuntaa.  

 

Yhteenveto

 

Borrelioosi on etenkin kroostuessaan erittäin ikävä sairaus, joka onneksi on parannettavissa viimeistään vahvoilla antibiooteilla. Punkin kiinnittyminen on helppo huomata, mutta toisinaan punkki ehtii irrota ennen kuin pureman havaitsee. Puremakohtaan tulee usein punainen, ihottuman kaltainen läiskä, mutta se ei automaattisesti tarkoita borrelioosia. Punkit tarttuvat myös lemmikkeihin ja myös niille saattaa tarttua borrelioosi, joskin se on paljon harvinaisempaa. CBD-öljyllä saattaa olla positiivisia vaikutuksia borrelioosiin ja sen oireisiin, mutta asiaa on tutkittu varsin vähän. 

 

Lähteet

 

  1. Lumio J. 2021. Duodecim terveyskirjasto. Borrelioosi (Lymen tauti). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00063. Viitattu 23.1.2023
  2. Lumio J. 2021. Duodecim terveyskirjasto. Pitkittynyt ja krooninen Lymen tauti. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01188/pitkittynyt-ja-krooninen-lymen-tauti. Viitattu 23.1.2023. 
  3. Siippainen A. 2020. Helsingin uutiset. MT: Tämä joka kodin perusmauste karkottaa punkit tehokkaasti – älä anna koiralle
    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1315828. Viitattu 19.5.2023
  4. Lorena C. ym. 2021. The anti-inflammatory effects of cannabidiol and cannabigerol alone, and in combination. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S1094553921000596. Viitattu 03.03.2023
  5. Mlost, J. ym. 2020. Polish Academy of Sciences.. Cannabidiol for Pain Treatment: Focus on Pharmacology and Mechanism of Action https://www.mdpi.com/1422-0067/21/22/8870/html. Viitattu 03.03.2023
CBD ja stressi

CBD ja stressi

Stressiksi määritellään mikä tahansa ärsyke, joka horjuttaa kehon tasapainoa. Ärsyke voi olla todellinen tai kuvitteellinen ja riippumatta siitä, stressi voi pitkittyä todella helposti ja muodostua elämää hallitsevaksi olotilaksi. Tässä artikkelissa pohdimme stressiä, sen syntymekanismia, yleisimpiä oireita ja sitä, voisiko CBD-öljystä olla apua stressin purkamiseen. 

Mitä stressi on?

 

Aiemmin stressi nähtiin lähinnä kielteisenä distressinä, mutta nykyään tiedetään, että lyhytaikainen stressi on itseasiassa hyväksi ja saa meidät ponnistelemaan asioiden eteen (1). Vaativa työtehtävä joka täytyy saada valmiiksi, myöhässä olevat kirjaston kirjat jotka täytyy palauttaa, tyhjä jääkaappi joka vaatii kaupassa käyntiä. Tämän kaltaiset asiat tulee hoidetuksi nimenomaan stressin avulla ; ihminen ei saa tekemätöntä tehtävää pois mielestä ja ennemmin tarttuu siihen, kuin koko ajan pyörittää samaa ajatusta mielen päällä. Myös selviytymiseen liittyvät tapahtumat kuten uhkaavat tilanteet, laukeavat usein positiivisen stressin aiheuttaman “taistele tai pakene” reaktion myötä. 

 

Krooninen eli pitkittynyt stressi

 

Kun elämässä on haasteita tai kuormittavia asioita liikaa, voi stressiä kokeva ihminen huomata itsessään myös fyysisiä oireita. Uneen liittyvät haasteet, aivosumu, keskittymiseen liittyvät ongelmat, asioiden unohtelu yms. ovat oireita, joista voi päätellä stressin pitkittyneen. Kroonistuneen stressin myötä hormonitoiminta saattaa muuttua ja mennä solmuun ja siitä toipuminen voi kestää pitkään.

Stressistä kärsivä nainen lukee kirjoja.

Stressi voi olla lyhytaikaista ja se voi saada tekemättömät työt tehdyksi. Kroonistunut eli pitkittynyt stressi saattaa sen sijaan aiheuttaa näkyviä haittoja kuten stressivatsaa, ihottumaa ja näppylöitä kasvoissa.

 

Stressi kehon ja mielen tasolla

 

Mikään asia itsessään ei aiheuta suoraan stressiä. Sen kokemiseen vaikuttaa moni asia, kuten ihmisen maailmankuva, sen hetkiset voimavarat, sieto- ja vastustuskyky sekä elämänasenne (1). Kaikki stressi ei myöskään ole pahasta ; merkityksellistä on se, onko stressi lyhyt- vai pitkäkestoista ja onko sen lieventämisen keinoja!

 

Stressi vaikuttaa useisiin kehon järjestelmiin ja saa aikaan nopeasti muutoksia hermokäyttäytymisprosesseissa. Näiden muutosten vaikutuksesta muodostuu stressin oireet kuten hikoilu, päänsärky tai jännittyneisyys.

 

HPA-akseli

 

Stressin ensimmäinen tapahtuma on sympaattisen hermoston aktivoituminen ja heti toisena aktivoituu HPA-akseli. Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais-akseli säätelee stressivastetta kehossa ja vastaa kortisolin tuottamisesta. HPA-akseli osallistuu akuutin, kroonisen, psyykkisen ja fyysisen stressin sääntelyyn. 

 

Kortisoli

 

Stressi aktivoi aivoissa sijaitsevan hypotalamuksen, joka lähettää merkkejä lisämunuaisille. Lisämunaiset tuottavat kortisoliksi kutsuttua steroidihormonia, joka myös stressihormonina tunnetaan. Kortisolin tuottamisesta vastaa HPA-akseli ja sen toimintaa taas säätelee endokannabinoidijärjestelmä. Kortisolin erittyminen stressitilanteessa on normaalia ja tarpeellista, ja sen määrä vaihtelee päivän aikana luontaisesti. Kroonisen, pitkittyneen stressin seurauksena kortisolin tuotanto saattaa kuitenkin häiriintyä ja se voi aiheuttaa mm. unettomuutta, immuunijärjestelmän häiriöitä tai jopa sydänsairauksia ja diabetesta

 

Stressi ja endokannabinoidijärjestelmä

 

Endokannabinoidijärjestelmä, ja järjestelmän signalointi, ulottuu kaikkialle kehon toimintoihin, myös aivoihin jossa stressikin syntyy. Endokannabinoidijärjestelmä on yksi merkittävimmistä stressivasteen säätelijöistä ; se palauttaa HPA-akselia ja helpottaa stressivasteen tottumista toistuviin stressin kokemuksiin  (2,3). Endokannabinoidijärjestelmä säätelee myös välittäjäaineiden kiihdyttäviä ja tasaavia vaikutuksia. Näiden lisäksi, endokannabinoidijärjestelmä vaikuttaa stressiin myös korkeammilla tasoilla kuten emotionaalisilla ja kognitiivisilla tasoilla. (3)

 

Endokannabinoidit stressin näkökulmasta

 

Kehon sisäsyntyisiä kannabinoideja tunnetaan kaksi, anandamidi ja 2-AG (2-arakidonoyyliglyseroli). Tutkimukset osoittavat että kannabinoidi 2-AG:n pitoisuus lisääntyy aivojen hypotalamuksessa stressin aikana, kun taas anandamidin määrä laskee. Anandamidin lasku aktivoi HPA-akselia ja myötävaikuttaa stressin syntymiseen. Vastaavasti 2-AG:n määrän kasvu estää stressiä ja rauhoittaa HPA-akselin toimintaa. (2,4) 

Endokannabidoidien liian vähäisen esiintymisen aiheuttaa kiihtynyt rasvahappoamidihydrolaasin (FAAH) toiminta. FAAH on kannabinoidien hajottaja molekyyli ja sen toiminta kiihtyy mantelitumakkeessa jopa 24 tuntia stressireaktion jälkeen. 

 

Kannabinoidireseptorit stressitilanteessa

 

CB1-reseptorin aktivaatio on oleellinen stressivasteen negatiivisen palautteen antajana sen hermostoa suojaavien ominaisuuksien lisäksi (3,4). On myös esitetty, että CB1 reseptori vastaisi endokannabinoidijärjestelmän kyvystä hillitä HPA-akselia (2). 

 

Stressin oireet

 

Stressin oireet voivat olla oikeastaan mitä vain. Ei ole olemassa mitään selkeää tietynlaista näppylää tai yhtä ja ainoaa tunnetta joka määrittää keho tilan stressiksi, mutta jokainen kroonisesta stressistä kärsivä varmasti tuntee stressin oireet ja huomaa jos se on pitkittynyt. 

Tyypillisimmät keholliset oireet ovat mm. päänsärky, stressivatsa, ihottumat, sydämentykytys, pahoinvointi, flunssakierre ja hikoilu. Psyykkisistä oireista mainittakoon ärtymys, ahdistus, masennus, jännittyneisyys, muistiongelmat, väsymys ja unettomuus. Stressi voi vaikuttaa myös ihmissuhteisiin mm. stressaantuneen erakoitumisena (5). 

 

Stressin aiheuttama päänsärky

 

Päänsärky saattaa olla jopa ehkä yleisin stressiin liittyvä fyysinen oire. Päänsärkyä esiintyy sekä akuutin että kroonisen stressin oireina ja sitä aiheuttaa myös tiedostamaton stressi.

 

Stressivatsasta ja stressin oireista kärsivä ihminen pitää käsiä vatsalla.

Stressivatsa on yleinen stressin oire. Pitkittynyt stressi voi aiheuttaa haasteita vatsan toiminnalle ja se voi näkyä myös ihottumana.

 

Stressivatsa

 

Stressin myötä kehon suojausmekanismit saattavat horjua ja seurauksena voi olla hermoston herkistyminen ja kipuaistin häiriintyminen. Vaikka stressivatsa ei ole mikään elimellinen vaiva, tutkimukset osoittavat, että stressillä todellisia on vaikutuksia suoliston toimintaan ja vatsan kivun tuntemiseen. Stressivatsan oireita ovat mm. turvotus, ilmavaivat, ummetus/ripuli ja vatsan alueen kivut. (5) CBD:llä on positiivisia vaikutuksia suoliston toimintaan ja siitä voi lukea lisää täältä

 

Stressinäppylät ja stressiin liittyvät ihottumat

 

Stressi voi aiheuttaa myös ihottumaa. Jo lyhytkestoinen stressitilanne voi nostaa näppylöitä rintakehälle ja kasvoille. Näppylöitä aiheuttavat stressin aikaansaamat nopeat hormonaaliset muutokset kehossa. Pitkittyneen stressin myöstä ihoon saattaa alkaa muodostua juonteita, aknea ja erilaisia ihottumia. CBD-öljyn vaikutuksesta ihottumaan ja muihin iho-oireisiin voit lukea täältä ja täältä.

 

CBD-öljy voi lieventää stressiä  

 

CBD on monipuolinen kannabinoidi. Sen on todettu vaikuttavan suhteellisen heikosti suoraan tunnettuihin kannabinoidireseptoreihin CB1 ja CB2, mutta se vaikuttaa myös muihin kohteisiin kehossa. CBD vaikuttaisi estävän serotoniinireseptoriin (5-HTA1) liittyviä stressin aiheuttamia muutoksia ja edistävän reseptorin signalointia (2,3,4). CBD vaikuttaa myös stressiin liittyvään hermoston tulehdukseen sitä lieventävästi, ja se näyttää sitovan stressiin, masennukseen ja ahdistukseen myötävaikuttavaa TRPV1-reseptoria. (2,3,4)

On esitetty, että CBD:n yksi merkittävimmistä tehtävistä stressin suhteen olisi lisätä CB1 ja CB2-reseptorien toimintaa estämällä anandamidin hajoamista (2). CBD voi auttaa vähentämään akuuttia stressiin liittyvää ahdistusta, mutta myös normalisoimaan epänormaaleja stressireaktioita. (3,4)

 

Stressin luonnollinen hoito

 

Onneksi on kuitenkin olemassa monia luonnollisia helppoja keinoja, joilla stressiä voi lieventää nopeastikin. Vaikeiden aikojen aikana kannattaa muistaa oma hyvinvointi ja huolehtia monipuolisesta ravintorikkaasta ruuasta sekä riittävän pitkistä rauhallisista yöunista. Älylaitteiden hiljentäminen, sauna ja luonnossa liikkuminen ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita rauhoittumiskeinoja. Olennaista onkin pyrkiä ennaltaehkäisemään stressiä ja sitä voi helpottaa tutustumalla omiin voimavaroihin ja löytämällä itselle sopivia keinoja akuuttien stressitilanteiden selvittämiseen.

CBD öljyn annostelua koiralle.

Koiran stressin oireet ovat samankaltaisia kuin ihmisillä ja niitä voi helpottaa CBD-öljyllä.

 

Myös lemmikkeillä on stressiä

Myös muiden perheenjäsenten, kuten koiran tai muun lemmikin stressi voi huolestuttaa ja aiheuttaa samankaltaisia stressin oireita, mitä henkilökohtaiset haasteetkin voivat saada aikaan. Kotieläimet ja lemmikit stressaavat helposti suuria muutoksia elinympäristössä. Erityisesti matkustelu ja yksinäisyys voi aiheuttaa stressiä. CBD-öljyä annetaan myös koirille, kissoille ja muille kodin lemmikeille. Lue tarkemmin CBD-öljyn annostuksesta lemmikeille

 

Lopuksi

 

Kehon tasapainottava endokannabinoidijärjestelmä on kiehtova monipuolinen kokonaisuus, joka on läsnä kaikkialla, mutta ei yksin vastuussa mistään. Se on mukana jopa stressin syntymisessä ja rauhoittamisessa, kehollistaen tuon voimakkaasti mielenrauhaan vaikuttavan, aistien aiheuttaman reaktion. CBD-öljy on useissa tutkimuksissa, ja tutkimusten yhteydessä noussut esiin tehokkaana ja turvallisena apuna moninaisiin stressin aiheuttamien kehollisten ja mielen tason oireisiin!

 

Lähteet

 

  1. Duodecim ; Stressi. 2022. Mattila A.. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00976. Viitattu 23.5.2022
  2. Functional Interactions between Stress and the Endocannabinoid System: From Synaptic Signaling to Behavioral Output. 2010. Hill M., Patel S., Compolongo P., Tasker J.G., Wotjak C., Bains J.S..
  3. Enhancing Endocannabinoid Control of Stress with Cannabidiol.. Henson J., Viettää L., Quezada M., Hall S.. https://www.mdpi.com/2077-0383/10/24/5852/htm. Viitattu 23.5.2022
  4. Neurobiological Interactions Between Stress and the Endocannabinoid System. 2015. Morena M., Patel S., Bains J.S., Hill M.N.. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Hill%20MN%5BAuthor%5D. Viitattu 23.5.2022
  5. Mehiläinen ; Stressi. https://www.mehilainen.fi/mielenterveys/stressi. Viitattu 23.5.2022
Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved and you'll be given a link. You, or anyone with the link, can use it to retrieve your Cart at any time.
Back Save & Share Cart
Your Shopping Cart will be saved with Product pictures and information, and Cart Totals. Then send it to yourself, or a friend, with a link to retrieve it at any time.
Your cart email sent successfully :)