Valitse sivu
ADHD ja CBD

ADHD ja CBD

ADHD on etenkin lasten keskuudessa esiintyvä neurologinen häiriö, joka aiheuttaa ylivilkkautta. Se yleistyy vauhdilla, eikä oireet välttämättä rauhoitu aikuistuessakaan. Tässä artikkelissa selvitämme mikä ADHD on ja voisiko CBD-öljystä olla apua oireiden lieventämiseen.

 

Mikä on ADHD?

 

ADHD on lyhenne aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöstä. Nykyisin lähes joka kymmenes lapsi kärsii siitä. Aikuisilla ADHD:ta esiintyy vajaalla viidellä prosentilla, sen ollessa yleisempi miehillä ja pojilla naisväestöön verraten. Lapsuusiän ADHD joskus rauhoittuu aikuisuuteen mennessä, mutta n. 70%:lla jonkin asteinen oireilu jatkuu läpi elämän. (1)

ADHD:n taustalla on häiriö aivojen tarkkaavaisuutta ja vireystilaa säätelevien hermoverkkojen kehityksessä. Se on osittain perinnöllinen oireyhtymä, jonka syntyyn vaikuttavat tietyt geenit, joista sen puhkeaminen ei kuitenkaan ole riippuvainen (1). Myös dopamiinituotannossa on huomattu olevan jonkin asteinen häiriö. 

Vaikka ruokavalio on tuskin yksin syynä ADHD:n puhkeamiseen, on diagnosoiduilla lapsilla havaittu tiettyjen ravintoaineiden puutoksia. Tyyppillisiä ovat sinkin, raudan, magnesiumin ja B6-vitamiinin puutokset ja epätasapainotila omega-rasvahapoissa. (2,3)

Huminiqum-valmiste on tutkitusti laadukas ja hyvin imeytyvä lisäravinne, joka monipuolisen vitamiinipitoisuuden lisäksi sisältää fulvo- ja humushappoja. Tuotteeseen ja tarkempaan ravintoainesisältöön voit tutustua paremmin täältä

 

ADHD:n oireet

 

ADHD:n oireet ovat tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen ja vilkkauteen liittyviä. Toisten on hankala keskittyä opetukseen, satukirjaan tai leikkeihin, toiset eivät opi asioita, kuten lukemista ja toisilla haasteet liittyvät impulsiiviseen tapaan reagoida asioihin. Oireet voivat olla todella voimakkaita ja aidosti hankaloittaa niistä kärsivän elämää. Monesti näitä oireita on vähän joka osa-alueelta ja toisinaan niistä esiintyy vain joitakin. Oireiden kirjo on laaja ja jokainen ADHD-potilas on yksilöllinen kokonaisuus. (1)

Lapsella haasteet ilmenevät usein päiväkodissa tai viimeistään koulussa, jossa pitäisi pysyä paikallaan hiljaa opetuksen ajan, kuunnella ohjeita ja vielä toimia niiden mukaisesti. Olematon keskittymiskyky näkyy kouluarvosanoissa ja levottoman häirikön käytöksenä oppitunneilla. 

Aikuisella ADHD ilmenee sisäisenä levottomuutena, ehkäpä haasteena muistissa, keskittymisessä ja suunnitelmallisuudessa, ei niinkään ylivilkkautena ja käytöshäiriöinä kuten lapsilla. Maarit Virta ja Anita Salakari ovat kirjoittaneet ADHD-aikuisen selviytymisoppaan joka on lukijoiden mukaan hyödyllinen opas ADHD:n oireista kärsiville aikuisille! 

 

Sivuoireet

 

Tyypillisten ADHD:n oireiden lisäksi sekä aikuisilla että lapsilla esiintyy sivuoireina mm. unettomuutta, ahdistusta ja haasteita sosiaalisissa suhteissa. Aikuisilla ja nuorilla aikuisilla ongelmallinen päihteiden käyttö on tyypillistä. 

CBD-öljyllä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia tavallisimpiin ADHD:n sivuoireisiin. CBD:n vaikutuksesta unihaasteisiin voi lukea täältä. Ahdistuksesta, masennuksesta ja CBD-öljyn vaikutuksesta niihin voi lukea täältä. Riippuvuuksista ja CBD:stä löytyy artikkeli täältä

 

ADHD diagnoosin tekeminen testin ja tutkimusten avulla.

ADHD-diagnoosi tehdään erilaisten testien ja tutkimusten avulla niin aikuisille kuin lapsillekin.

 

ADHD-testi, tutkimus ja diagnoosi

 

Lapsilla ADHD-tutkimukset alkavat yleensä vanhempien tai kasvatukseen osallistuvien henkilöiden, kuten opettajien, havaintojen pohjalta. Aikuiset voivat tehdä netissä suuntaa antavan ADHD-testin, sekä hakeutua tulosten ja oireiden perusteella lääkärin vastaanotolle jatkotutkimuksia varten. Internetissä tehtävän ADHD-testin löydät täältä (4).

Diagnoosin saaminen on pitkällinen prosessi, jossa varmistetaan, että oireita on riittävästi ja että ne vastaavat tarpeeksi suurilta osin ADHD:n monimuotoista oirekuvaa. Koska ADHD ei näy verikokeissa tai millään muulla fyysisellä mittarilla, pohjautuu diagnoosin tekeminen erilaisiin käyttäytymiseen liittyviin testeihin, tehtäviin ja keskusteluihin terveyshistoriaa silmällä pitäen. (1)

 

ADHD:n hoito ja lääkkeet

 

Valviran mukaan lasten ADHD:ta hoidetaan aina ensin ei-lääketieteellisesti ja myös aikuisia pyritään auttamaan lääketieteen ulkopuolelta. ADHD:n hoitoon käytettävät lääkkeet ovat todella vahvoja ja aiheuttavat usein voimakkaita sivuvaikutuksia, ja siksi niitä pyritään käyttämään lähinnä hankalimpien oireiden hallintaan. (5) ADHD ei ole lääkkein parannettavissa, mutta luonnolliset hoitomuodot kuten ruokavalio, CBD-öljy ja toimintaterapia voivat yhdessä, tai ilman lääkkeitä saada oireet hyvin hallintaan.  

ADHD:ta hoidetaan siis myös ruokavalion avulla. Funktionaalinen ravitsemusterapia keskittyy ADHD:n kohdalla suoliston ja ruuansulatuksen hyvinvointiin ja siihen, että elimistö saa kaikki tarvitsemansa rasva- ja aminohapot sekä ravintoaineet. Terve elinvoimainen keho pystyy itse parantamaan vaikeitakin sairauksia ja siksi yleisen hyvinvoinnin tukeminen kaikkien sairauksien ja oireyhtymien kohdalla on ensisijaisen tärkeää! 

 

Endokannabinoidijärjestelmä ja ADHD

 

Kaikkien nisäkkäiden elimistöä tasapainottaa lähes yhteneväinen järjestelmä. Endokannabinoidijärjestelmä on nerokas systeemi, joka vaikuttaa kaikkien kehon toimintojen taustalla. Se ohjaa ja tarkkailee yksittäisiä tapahtumia sisäsyntyisten kannabinoidien, eli endokannabinoidien avulla. Nämä endokannabinoidit, sekä kehon ulkopuolelta tulevat eksokannabinoidit vastaavat elimistön eri reseptoreihin. Tällä järjestelmällä on omat reseptorit, joista tutkituimmat ovat CB1 ja CB2, mutta ne vastaavat myös muihin elimistön reseptoreihin. 

Endokannabinoidijärjestelmä on tiiviissä vuorovaikutuksessa dopamiinituotannon kanssa, joka on yksi tekijä ADHD:n taustalla (6). Dopamiini vaikuttaa mm. palkitsemisjärjestelmään ja motivaation tuntemukseen ja haasteet näiden tunteiden kokemisessa laskevat merkittävästi ihmisen halukkuutta tehdä tehtäviä, oppia uusia asioita jne., joista tavallisesti seuraa onnistumisen ja mielihyvän tunteita. 

Endokannabinoidijärjestelmä on myös merkittävässä roolissa stressireaktioissa, hermoston toiminnassa, oppimisessa ja muistamisessa.

 

Endokannabinoidit

 

Endokannabinoidit valmistuvat elimistössä tarpeen mukaan ja niitä on kaikkialla kehossa. Endokannabinoidit ovat siitä erikoisia, että niitä voi olla toisaalla kehossa liian vähän ja toisaalla liikaa. ADHD:n kohdalla veren anandamidipitoisuus on terveeseen verraten korkea, mutta aivoissa, joissa dopamiinin tuotanto tapahtuu, anandamidia on liian vähän (6). 

Anandamidi on toinen tunnetuimmista endokannabinoideista ja yksi sen tehtävistä on vapauttaa dopamiinia ja tehostaa sen tuotantoa. Dopamiinijärjestelmän toimintahäiriön taustalla arvellaan olevan liian matala anandamidipitoisuus aivoissa. Tietyt kasveista saatavat fytokannabinoidit kuten CBD lisäävät anandamidin tuotantoa ja estävät niiden hajoamista. 

Kliininen endokannabinoidijärjestelmän toimintahäiriö, jonka arvellaan olevan kaikkien sairauksien taustalla, voi olla juuri tämän kaltainen järjestelmän häiriö, jossa elimistön sisäiset kannabinoidipitoisuudet eivät ole tasapainossa. 

 

Reseptorit

 

CB-reseptoreita on havaittu kehon joka kolkasta, mutta niillä on omia erityisiä toiminta-alueita. CB1-reseptoria on pääosin aivoissa ja hermostossa ja näin ollen se on myös suuremmilta osin osallinen ADHD:n taustalla vaikuttaviin toimintoihin. 

 

Auttaako CBD ADHD-diagnoosin saaneita?

 

Asiasta ollaan vielä montaa mieltä ilman konsensusta. Vaikuttaa siltä, että kannabinoideihin liittyy vaikutuksia, jotka joidenkin kohdalla voivat pahentaa oireilua. Toisaalla CBD-öljy rauhoittaa ja on tehokas etenkin sivuoireiden hallintaan.

Hampussa on valtava määrä erilaisia tehoaineita. Kannabinoideja tunnetaan yli 120 erilaista ja kaikkiaan vaikuttavia yhdisteitä on yli 450. Hampun vaikutus perustuu synergiaan, eli siihen että kun käytössä on kaikki hampun vaikuttavat tehoaineet, hyöty on täydellisempi kuin pelkkää isolaattia eli yhtä tai muutamaa eristettyä kannabinoidia käyttämällä. Lisää yhteisvaikutuksista eli ns. entourage effectistä voi lukea täältä

ADHD:n kohdalla on huomattu, että CBD-öljyn positiivinen vaikutus oireisiin on seurausta useamman kannabinoidin toiminnasta. Myös hampun terpeeneillä on havaittu olevan vaikutus ADHD oireiden lieventämiseen. CBD (kannabidioli), CBN (kannabinoli) ja CBG (kannabigeroli) vaikuttavat dopamiinin tuotantoon ja CBD puolestaan auttaa serotoniinin tuotantoa. (6,7)

Osa CBD-öljyn tehokkuudesta ADHD:n hoitamisessa liittyy hermostojen tasapainottamiseen. Sympaattinen hermosto vastaa mm. stressireaktion syntymisestä kun taas parasympaattinen hermosto palauttaa kehoa tasapainoon stressireaktion jälkeen. CBD tasapainottaa näitä kahta hermostoa vähentäen hyperaktiivisuutta ja sympaattisen hermoston ylivireystilaa rauhoittamalla ja  lieventämällä  impulsiivisuutta. 

Käyttäjäkokemusten mukaan CBD-öljyä käytetään hyvin tuloksin ADHD:n sivuoireiden hallintaan kuten unettomuuteen, päihderiippuvuuksiin ja masennuksen hoitoon. 

Maapähkinöitä, jotka sisältävät Biochanin A:ta, joka voi auttaa ADHD:n oireisiin.

ADHD-potilaiden dopamiinituotannossa on havaittu häiriöitä. Biochanin A flavonin saaminen ruuasta voi optimoida dopamiinin tuotantoa ja auttaa ADHD:n oireisiin. Kyseistä flavonia löytyy erityisesti maapähkinöistä, kikherneistä ja soijapavuista.

 

Muu terveyttä tasapainottava hoito

 

Koska ADHD on neurologinen haaste, sen oireita voi ja kannattaa lievittää myös ihan tavallisilla terveyttä tukevilla keinoilla. Sekä aikuiset, että ADHD-lasten vanhemmat ovat huomanneet, että ruutuajan minimointi lievittää oireita. Tietokonepelit ja väkivaltaiset ohjelmat vaikuttavat lisäävän hankalaa käytöstä kun taas liikunta, metsässä oleskelu ja hyvät pitkät yöunet parantavat keskittymistä ja rauhoittavat levotonta mieltä. 

Ruokavaliolla hoidetaan suoliston ja ruuansulatuksen kuntoa ja parannetaan ravinnetasoja elimistössä, jotta keho voisi toimia mahdollisimman optimaalisesti. Biochanin A niminen isoflavoni on luonnollinen FAAH-estäjä, joka puolestaan on endokannabinoidi anandamidin hajottajamolekyyli. Tämän flavonin lisääminen ruokavalioon saattaa parantaa dopamiinin tuotantoa estämällä anandamidin hajoamista. Biochanin A:ta on erityisesti maapähkinöissä, kikherneissä, puna-apilassa ja sinimailasen (alfalfa) iduissa (8). 

Kotona kannattaa karsia kaikki haitalliset kemikaalit kuten pyykinpesuaineet, pesuaineet ja kosmetiikka ja vaihtaa ne luonnollisiin myrkyttömiin vaihtoehtoihin. Kemikaaleissa olevat aineet ovat haitallisia niin ihmisille kuin ympäristöllekin, ja niiden negatiivisia vaikutuksia terveydelle on tutkittu jo pitkään.

 

Lopuksi

 

ADHD on yleistyvä oireyhtymä, johon toistaiseksi ei ole parantavaa lääkettä. Oireilu jatkuu herkästi aikuistuuteen saakka ja lääkehoidon ollessa viimesijainen hoitomuoto, tai näin ainakin suositellaan, on lääkehoidon rinnalle suositeltu tavallisia terveyttä tukevia keinoja kuten ruokavalio, ulkoilu ja ruutuajan minimointi. CBD-öljyn hyödyntämisestä ADHD oireisiin kaivataan vielä lisää tutkimuksia, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan CBD-öljy voi olla tehokas ainakin muutamien ADHD:n taustalla vaikuttavien syiden hoitoon, kuten dopamiinituotannon tehostamiseen ja hermostojen tasapainottamiseen. 

 

Lähteet

 

  1. Huttunen M. ja Socada L.. 2019. Duodecim terveyskirjasto. ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00353. Viitattu 9.8.2022.
  2. Riikka Torniainen ja Noora Holopainen. 2014. Jamk. Opinnäytetyö. Ravitsemuksen huomiointi ADHD-oireita omaavien lasten toimintaterapiassa.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/79515/Holopainen_Noora%20Torniainen_Riina.pdf;jsessionid=2F2CB6A7E31F41925E6E9A6199C34623?sequence=1. Viitattu 9.8.2022
  3. https://suomenravintoterapia.fi/adhdn-paras-vaihtoehtoinen-hoito-ravitsemus/. Viitattu 9.8.2022
  4. Klaus Karkia. ADHD-testi. http://karkia.me/adhd/. Viitattu 9.8.2022
  5. Valvira. Terveydenhuolto. ADHD ja lääkkeiden määräminen. https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakehoidon-erityistilanteita/adhd-ja-laakkeiden-maaraaminen. Viitattu 9.8.2022
  6. Dawson D. ja Persad C.. Targeting the Endocannabinoid System in the Treatment of ADHD. https://scivisionpub.com/pdfs/targeting-the-endocannabinoid-system-in-the-treatment-of-adhd-1604.pdf.  Viitattu 9.8.2022
  7. Hergenrather J.Y., Aviram J., Vyotski Y., Campisi-pinto S., Lewitus G.M. sekä Meiri D.. 2020. Rambam Maimonides Medical Journal. Cannabinoid and Terpenoid Doses are Associated with Adult ADHD Status of Medical Cannabis Patients. https://www.rmmj.org.il/userimages/1036/1/PublishFiles/1038Article.pdf. Viitattu 9.8.2022
  8. Manach C. 2018. FoodComex. Biochanin A (PC001057). https://foodcomex.org/foodcomex_compounds/PC001057. Viitattu 28.08.2022
Rauhoittaako CBD levottomat jalat?

Rauhoittaako CBD levottomat jalat?

Joka kymmenes ihminen maailmassa kärsii joko säännöllisesti tai silloin tällöin levottomien jalkojen oireista. Se on unenlaatuun ja mielialaan vaikuttava sairaus johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Tässä artikkelissa selvitämme mitkä ovat levottomat jalat ja voisiko CBD-öljy rauhoittaa ne!

 

Levottomat jalat 

 

Levottomat jalat (RLS eli Restless Legs Syndrome) luokitellaan neurologiseksi, sensomotoriseksi sairaudeksi, joka on yleistynyt vasta viime vuosikymmeninä. Usein diagnoosia tehdessä käy ilmi, että levottomista jaloista kärsivillä on ollut oireilua lapsesta saakka ja yleensä sairaudelle löytyy myös sukurasite. (1) Sairauden nimi, levottomat jalat, on siinä mielessä virheellinen, että oireilu ei välttämättä rajoitu vain jalkoihin, vaan usein tuntemuksia on myös käsivarsissa.  

 

Levottomien jalkojen oireet

 

Oireet ilmenevät voimakkaana tarpeena liikuttaa raajoja, etenkin jalkoja. Tuntemuksia on ilmeisen vaikea kuvailla, mutta puhutaan pakotuksesta, pistelystä, poltteesta, kutinasta ja epämiellyttävästä tunteesta syvällä jalan sisällä. Oireet alkavat iltaisin nukkumaan mennessä ja joillakin myös jo silloin, kun päivän päätteeksi istuu alas rauhoittumaan. Herkästi ajattelisi, että levottomat jalat tarvitsee lepoa ja rauhaa, mutta vaikuttaa siltä että sopiva rasitus helpottaa oireita tai jopa lopettaa ne tilapäisesti. Kevyt jalkojen liikuttelu oireiden alkaessa saattaa lievittää niitä  ja helpottaa oloa sen verran että saa unen päästä kiinni. (1,2,3)

Nainen makaa nurmikolla ja heiluttelee levottomia jalkoja.

Levottomien jalkojen oireet esiintyvät usein öisin ja iltaisin kun jalat ovat lepotilassa. Levottomuus jaloissa saattaa pakottaa ylös heiluttamaan jalkoja, vaikka ihminen olisi muuten väsynyt ja valmis nukkumaan.

Sivuoireena esiintyvää ahdistusta helpottaa CBD-öljy

 

Levottomat jalat saattaa aiheuttaa sivuoireina unettomuutta ja päiväväsymystä huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Liikuttelun tarve ja voimakas pakotus jaloissa herättelee pitkin yötä ja vaatii joskus nousemaan jopa sängystä ylös. (1,2) Myös ahdistus ja stressi ovat yleisesti mainittuja sivuoireita. Ahdistuksen helpotuksesta CBD-öljyllä voi lukea täältä ja CBD-öljyn vaikutuksesta stressiin täältä.  CBD-öljy on hoitavuudessaan monipuolinen ja sen kehon toimintoja tukevat vaikutukset auttavat vähintään epäsuorasti myös levottomiin jalkoihin. CBD-öljy saattaa auttaa myös uneen liittyvissä haasteissa ja siitä voi lukea lisää täältä

 

Syyt levottomien jalkojen taustalla

 

Levottomien jalkojen syntyä ei täysin tunneta, mutta puhkeamista edistää perintötekijöiden lisäksi raudanpuuteanemia ja häiriö dopamiinin tuotannossa (1,3). Myös liikunnan puute, kahvi, tupakka, alkoholi ja jotkut lääkkeet saattavat lisätä ja ylläpitää oireilua (1). 

 

Raudanpuute oireiden taustalla

 

Raudanpuute aivojen mustakalvolla vaikuttaa tutkimusten mukaan olevan levottomien jalkojen taustalla (3). Veren rautapitoisuus ei vielä kerro siitä onko kudoksissa ja aivoissa riittävästi rautaa, ja onkin havaittu, että aivojen mustakalvolla esiintyvä raudanpuute voi aiheuttaa levottomien jalkojen oireita.

 

Häiriö dopamiinin tuotannossa

 

Keskushermoston välittäjäaine hormoni dopamiini on monessa mukana ja osallinen myös kehon liikkeisiin. Sen puute aiheuttaa mm. dystoniaa eli kehon tahatonta liikehdintää. 

Dopamiinitasot hermostossa laskevat luonnollisesti iltaa kohden, ja ovat yöaikaan matalimmalla. Dopamiinin osallisuus kehon liikkeen tuottamisessa ja sen luonnollinen tuotannon rytmi on suoraan yhteydessä siihen milloin levottomat jalat alkavat oireilla. 

Tutkimuksissa on havaittu dopamiinin tuotannon kiihtymistä liittyen levottomiin jalkoihin ja se tulkitaan häiriöksi dopamiinin tuotannossa. Tuotannon lisäys voi olla merkki aivojen huonosta signaloinnista ja huolimatta ylituotannosta dopamiinin vaikutus heikkenee tiettyjen aivosolujen kohdalla tiettyinä vuorokauden aikoina tavallista enemmän.

Dopamiini tuotetaan aivojen mustakalvolla ja juuri dopamiinisolujen raudanpuute levottomista jaloista kärsivillä ihmisillä tukee teoriaa dopamiinihäiriön ja raudanpuutteen yhteisvaikutuksesta oireyhtymän syntyyn. On vielä epäselvää miten aivoissa voi olla liian vähän rautaa veren rautatasojen ollessa normaalit. (3)

 

Levottomat jalat raskauden aikana

 

Raskauden aikana naisen keho sopeutuu toimimaan normaalia ahtaammissa olosuhteissa. Sen lisäksi, että hermoradat ovat pinteessä ja verisuonisto sumpussa, jaloille kohdistuu yhtäkkisesti enemmän painoa kuin ne ovat tottuneet kantamaan. Raskauden aikaiset levottomien jalkojen oireet ovat 3 kertaa yleisempiä kuin muulla väestöllä, ja yleensä ne loppuvat pian raskauden jälkeen. Riskiä sairastua levottomiin jalkoihin raskauden aikana lisää ylipaino ja odottajan korkea ikä. (4) 

 

Levottomat jalat oireyhtymän hoito

 

Toimivan hoitomuodon puuttuessa edelleen, levottomien jalkojen hoito koostuu tällä hetkellä pienistä palasista, jotka jokainen oireileva kasaa itse tarpeisiinsa sopivasti. Useimmilla auttaa riittävä liikunta kunhan se ei ajoitu liian myöhään iltaan. Myös kofeiinin, alkoholin ja tupakan nauttimista liian lähellä nukkumaanmenoaikaa kannattaa välttää. Levottomat jalat vaikuttavat useimmilla voimakkaasti unen laatuun, joten kannattaa huolehtia nukkumiseen sopivista olosuhteista kuten hyvästä sängystä, sopivasta lämpötilasta ja rauhoittumisesta ennen unille asettumista.

 

Magnesium ja muut mineraalit lievittävät oireita

 

Levottomia jalkoja hoidetaan myös rautavarannoista ja raudan imeytymisestä huolehtimalla. Tärkeää olisi saada etenkin kudosten ja aivojen rautatasot hyvälle tasolle ja siksi on oleellista huomioida myös muut mineraalit jotka vaikuttavat raudan imeytymiseen ja kulkeutumiseen oikeille paikoille. Erityisesti kupari ja magnesium ovat tärkeitä mineraaleja raudan imeytymisessä, ja niiden riittävästä saannista tulee huolehtia monipuolisen ruokavalion ja mahdollisesti myös lisäravinteen muodossa. Hyvin imeytyvää rautaa ja muita mineraaleja elimistön tueksi on mm. humus- ja fulvahappokapseleissa, jotka löytyvät täältä.  

 

Laiturilla levottomat jalat rentoutuvat CBD öljyn ansiosta.

CBD:stä voi olla apua levottomien jalkojen oireisiin, sillä CBD vaikuttaa hermotoimintaan optimoimalla ja tasapainottamalla sitä tarpeen mukaan.

 

CBD-öljyä oireiden rauhoittamiseen?

 

CBD-öljyn teho levottomien jalkojen oireyhtymää sairastavilla saattaa perustua CBD:n kykyyn estää liiallista dopamiinin vapautumista palauttamalla hermotoimintaa normaalimmaksi (5). 

CBD-öljyn on osoitettu olevan tehokas apu erilaisten neurologisten sairauksien, kuten epilepsian ja MS-taudin hoidon tukena. Myös Parkinsonin taudin oireiden lievitystä CBD-öljyllä on tutkittu hyvin tuloksin, samoin fibromyalgian. Näille kaikille sairauksille fibromyalgiaa lukuunottamatta,  yhtäläistä on kehon tahattomat, elämään vaikuttavat liikkeet ja juuri näihin oireisiin CBD-öljyn on todettu tuovan helpotusta tai jopa vapautusta. 

Epilepsian oireiden lievittämisestä CBD-öljyn avulla voi lukea lisää täältä. Myös MS-taudin hoidosta CBD:llä on kirjoitettu artikkeli, jonka voi lukea täältä. Fibromyalgiaan liittyvä jalkojen levottomuus on hyvin yleistä ja CBD:n vaikutuksesta fibromyalgiaan voi lukea täältä.

Levottomien jalkojen hoitoa CBD-öljyllä on tutkittu valitettavan vähän, mutta ne vähäiset tutkimukset ja käyttäjien lukuisat kokemukset antavat hyviä lupauksia positiivisesta hoitovasteesta. Ranskassa tehtiin kuuden osallistujan tutkimus joista 5/6  totesi saaneensa apua levottomiin jalkoihin (6) ja Kanadassa erään tutkimuksen yhteydessä todettiin, että yli puolet mukana olleista, joilla yksi oireista oli levottomat jalat, sai CBD-öljystä apua oireisiin (7). 

 

CBD-jalkavoide

 

Vaikka levottomiin jalkoihin ei ole suoranaista lääkettä, niin sen oireiden hoitoon voi kokeilla erityisesti väsyneille jaloille tarkoitettua 100% luonnollista CBD-jalkavoidetta, jossa on mukana useita aktiivisia aineita. CBD-jalkavoide vähentää turvotusta, lämmittää ja rentouttaa jalkoja. Samalla se myös stimuloi ääreisverenkiertoa ja saa jalat tuntumaan raikkailta ja kevyiltä. Tuote ei sisällä parabeeneja, keinotekoisia väri-, aromi- tai säilöntäaineita CBD-jalkavoidetta voi tilata Hamppumaan verkkokaupasta.

 

Lopuksi

Levottomat jalat on sairaus joka esiintyy joko itsekseen tai jonkin toisen sairauden ohessa. Sen hoitamista CBD-öljyllä on tutkittu vielä vähän, mutta endokannabinoidijärjestelmän ollessa niin merkityksellinen kehon toimintojen takana, on mahdollista että vielä tullaan kehittämään kannabispohjaisia lääkkeitä, myös levottomiin jalkoihin. 

 

Lähteet

 

  1. Saarelma O.. 2022. Duodecim terveyskirjasto. Levottomat jalat-oireyhtymä. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00294. Viitattu 30.6.2022. 
  2. Partinen M.. 2006. Duodecim aikakausikirja. Levottomat jalat. https://www.duodecimlehti.fi/duo96142. Viitattu 30.6.2022. 
  3. Johns Hopkins Medicine. Causes of restless legs syndrome. https://www.hopkinsmedicine.org/neurology_neurosurgery/centers_clinics/restless-legs-syndrome/what-is-rls/causes.html. Viitattu 30.6.2022.
  4. Jansson M.. 2017. Potilaan lääkärilehti. Levottomat jalat valvottavat raskausaikana. https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/levottomat-jalat-valvottavat-raskausaikana/. Viitattu 30.6.2022. 
  5. Wenk G.. 2020. Psychology today. Cannabis for restless legs syndrome. https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-brain-food/202007/cannabis-restless-leg-syndrome. Viitattu 30.6.2022.
  6. Megelin T. ja Ghorayeb I.. 2020. More evidence of cannabis efficacy in restless legs syndrome. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31820197/. Viitattu 30.6.2022.  
  7. Samaha D., Kandiah T. ja Zimmermann D.. 2020. Cannabis Use for Restless Legs Syndrome and Uremic Pruritus in patients treated with maintenance dialysis: A Survey. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7488602/. Viitattu 30.6.2022.
CBD:n vaikutus hyvinvointiin

CBD:n vaikutus hyvinvointiin

CBD:n vaikutus hyvinvointiin on monipuolinen. Tältä sivulta löydät tutkimuksia kannabinoidien kuten CBD:n vaikutuksista mm. masennuksen, ahdistuksen, stressin, unettomuuden ja kiputilojen hoitoon.

Viime vuosikymmenien aikana tutkimuksia eri kannabinoidien vaikutuksista on tehty merkittäviä määriä. Erityisesti CBD:tä on tutkittu monipuolisesti erilaisia testejä ja menetelmiä hyödyntäen. Useassa tutkimuksessa on otettu huomioon kannabinoidien suhteet toisiinsa, sekä niiden vaikutus yhdessä ja erikseen. Tutkimus on kuitenkin vasta alkutaipaleelle ja yleisesti tiedetään, ettei endokannabinoidijärjestelmään vaikuttavia tekijöitä tunneta vielä täysin. Kuitenkin on voitu näyttää todeksi, että ulkoisista kannabinoideista voi olla hyötyä monenlaiseen elimistön epätasapainotilaan niin ihmisillä kuin muillakin nisäkkäillä.

Masennus

Vaikuttaa siltä, että endokannabinoidijärjestelmä on osaltaan mukana masennuksen hoidossa, vaikka sen roolia ei ole vielä kokonaan ymmärretty. Julkaistun tiedon perusteella endokannabinoidijärjestelmä antaa uusia ideoita ja vaihtoehtoja masennuksen hoidossa, mutta lisätutkimuksia tarvitaan kuitenkin sen määrittämiseksi, mikä potilasryhmä voisi hyötyä tällaisesta hoidosta (1).

Vuonna 2018 Molecular Neurobiology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että CBD on lupaava nopeavaikutteinen masennuslääkke. Vaikka perinteisillä masennuslääkkeillä kestää tyypillisesti jonkin aikaa vaikuttaa, jyrsijöiden tutkimus osoitti, että CBD: llä oli nopeita ja kestäviä masennuslääkkeiden kaltaisia vaikutuksia (2).

Maailmalla on paljon yksittäisiä tapauksia, joissa kannabis on auttanut tutkittavia potilaita masennuksen hoidossa. Lisäksi on tehty uusia tutkimuksia, jotka kertovat endokannabinoidijärjestelmän roolin tärkeyden masennuksessa, mikä osoittaa, että endokannabinoidihäiriön ja masennuksen välillä on yhteys. TGA:n (Therapeutic Goods Administration) tiedetään hyväksyvän kannabiksen masennusta sairastaville potilaille, joka viittaa siihen, että kannabiksella on merkitystä masennuksen hoidossa (3).

Meiltä puuttuu vielä laadukkaat kliiniset tutkimukset, joissa painotettaisiin erityisesti masennusta tai masennuksen parantamista tärkeimpänä lopputuloksena. On kuitenkin olemassa hiirikokeita, jotka osoittavat, että kannabis voi auttaa masennuksessa. Muut tutkimukset, kuten Sativex-tutkimukset, ovat osoittaneet kannabislääkkeitä käyttävien ihmisten hyvinvoinnin parantuneen merkittävästi (4).

Kannabiksen masennusta vähentävistä vaikutuksista, sekä masennuslääkkeiden ja endokannabinoidijärjestelmän välisestä vuorovaikutuksesta on raportoitu tutkimuksessa 2010. Kyseinen tutkimus tehtiin arvioimaan delta9-THC: n ja muiden kannabinoidien masennuslääkkeiden kaltaisista vaikutuksista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että delta9-THC ja muut kannabinoidit vaikuttavat masennuslääkkeen kaltaisesti ja voivat siten vaikuttaa kannabiksen mielialaa kohottaviin ominaisuuksiin (4).

Ahdistus

Tutkimukset, jotka tehtiin eläimillä ja joissa suoritettiin erilaisia kokeita, kuten pakotettu uintitesti (FST),  Kohotetun ristikko-sokkelon (EPM) ja Vogel-konfliktitesti (VCT), viittaavat siihen, että CBD: llä on ahdistusta ja masennusta ehkäiseviä vaikutuksia tutkimuksessa käytettyihin eläimiin (5).

Kaiken kaikkiaan olemassa olevat prekliiniset todisteet tukevat vahvasti CBD: n potentiaalia ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. CBD:llä on monipuolisia vaikutuksia, jotka ovat merkityksellisiä useilla eri alueilla, jotka ovat yhteydessä ahdistukseen (6).

Koska endokannabinoideilla näyttää olevan tärkeä rooli vakavassa masennuksessa, yleisessä ahdistuksessa ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, niiden hoitoon ehdotetaan Cannabis sativa kasvia. Endokannabinoidijärjestelmä kattaa laajasti koko kehon, mukaan lukien aivot ja se vastaa monipuolisesti eri kehon toiminnoista. Kyseinen järjestelmä on liitettty mielialaan ja siihen liittyviin häiriöihin. Ulkoiset kannabinoidit voivat muuttaa sen aktiivisuutta. CB1- ja CB2-reseptorit toimivat pääasiassa kannabiksen kukintojen tuottamien endokannabinoidien sekä fytokannabinoidien sitoutumiskohteina. Kannabis ei kuitenkaan ole yksittäinen yhdiste, vaan se tunnetaan monimutkaisesta molekyyliprofiilistaan, joka tuottaa lukuisia fytokannabinoideja sekä paljon erilaisia terpeeneitä. Siten yhteisvaikutuksilla on positiivinen vaikutus, joka johtuu terpeenien lisäämisestä kannabinoideihin (7).

Lue lisää artikkelista CBD-öljy voi helpottaa ahdistusta.

Stressi

Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että CBD: llä on stressiä vähentäviä vaikutuksia, jotka voivat vähentää stressiin liittyvää masennusta. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kroonisesti stressaantuneissa hiirissä CBD estää stressin aiheuttaman vähentyneen hippokampuksen neurogeneesin ja stressin aiheuttaman angiogeneesin eli verisuonten uudismuodostuksen (8). Lue lisää artikkelista CBD ja stressi.

Hermoperäinen kipu

Tutkimuksen mukaan kannabidiolilla (CBD) eli kannabiksen merkittävällä ei-psykoaktiivisella komponentilla on tulehdusta estäviä ja immunomodulatorisia vaikutuksia. Tämä tutkimus tutki sen terapeuttista potentiaalia rottien neuropaattisten ja tulehduksellisten kipujen hoidossa. Tutkimuksen tulokset osoittavat CBD:llä olevan potentiaalia terapeuttiseen käyttöön tuskallisissa kroonisissa kiputiloissa (9).

Kipu

Vuonna 2018 tehty katsaus Cannabinoids and Pain: New Insights From Old Molecules arvioi kuinka hyvin CBD toimii kroonisen kivun lievittämisessä. Katsauksessa tarkasteltiin vuosien 1975 ja maaliskuun 2018 välisenä aikana tehtyjä tutkimuksia. Näissä tutkimuksissa tarkasteltiin erilaisia kipuja, mukaan lukien syöpäkipu, hermoperäinen kipu ja fibromyalgia. Näiden tutkimusten perusteella tutkijat päättelivät, että CBD oli tehokas yleisessä kivunhallinnassa eikä aiheuttanut kielteisiä sivuvaikutuksia (10).

Tulehdukset

Eräässä vuoden 2017 katsauksessa todettiin, että CBD:n tulehdusta estävät ominaisuudet voivat auttaa seuraavissa olosuhteissa (11):

Vuonna 2016 tehdystä tutkimuksessa tarkasteltiin CBD:n vaikutusta rotilla, joilla oli niveltulehdus. Tutkijat havaitsivat, että paikallisesti käytettävä CBD-geeli vähensi rottien nivelten turvotusta ja kipua. Kokeesta ei seurannut mitään merkittäviä sivuvaikutuksia. Tutkimus osoittaa, että CBD-kosmetiikalla on terapeuttista potentiaalia niveltulehduskipuihin liittyvän käyttäytymiseen ja tulehduksen lievittämiseen ilman ilmeisiä sivuvaikutuksia (12).

Unettomuus

Useissa CBD:tä, ahdistusta ja unta koskevissa tutkimuksissa on todettu, että monet potilaat eivät huomaa eroa välittömästi. Vuoden 2019 tutkimuksessa todettiin, että koehenkilöillä kesti noin kuukausi huomata ero (13). Ole siis kärsivällinen ja muista, että toivotut tulokset saattavat viedä aikaa.

Lopullinen näyte koostui 72 aikuisesta, joilla oli ensisijaisia huolia ahdistuksesta (n = 47) tai huonosta unesta (n = 25). Ahdistuneisuuspisteet laskivat ensimmäisen kuukauden aikana 57 potilaalla (79,2%) ja pysyivät pieninä tutkimuksen keston aikana. Unen laatu parani ensimmäisen kuukauden aikana 48 potilaalla (66,7%), mutta vaihtelivat ajan myötä. Tässä kaavion tarkastelussa CBD oli hyvin siedetty kaikilla kolmella potilaalla lukuun ottamatta (13).

CBD voi olla lupaava myös REM-unihäiriöistä ja liiallisesta uneliaisuudesta päivällä kärsiville. Synteettinen kannabinoidi nabiloni voi vähentää PTSD: hen (eli traumaperäiseen stressihäitiöön) liittyviä painajaisia ja parantaa unta kroonista kipua sairastavien potilaiden keskuudessa (14).

Lue lisää artikkelista CBD-öljy ja unettomuus.

CBD:n vaikutukset keskittymiseen

CBD: llä on useita ominaisuuksia, jotka paitsi parantavat yleistä hyvinvointiamme, myös lisäävät keskittymiskykyä ja energiaa. Se stimuloi endokannabinoidijärjestelmää, jonka yhtenä tehtävänä on säätää huomiota, muistia, keskittymistä ja energiaa. Auttaen endokannabinoidijärjestelmää toimimaan paremmin, CBD auttaa myös lisäämään tuottavuuttamme (15).

Jos huomaamattomuutesi ja kyvyttömyytesi keskittyä johtuvat terveysongelmista, suosittelemme vahvasti, että otat yhteyttä lääkäriisi diagnoosin ja hoidon saamiseksi. Vaikka CBD voi auttaa parantamaan keskittymistä, keskittymistä ja energiaa, on silti välttämätöntä löytää ongelmiesi perimmäinen syy, jotta siihen voidaan puuttua oikein. Lääkäri voi myös auttaa sinua löytämään parhaat CBD-tuotteet keskittymiseen tai energiaan sekä annosteluun.

Terpeenit masennuksen, ahdistuksen ja stressin hoidossa

Tutkimuskohteena on ollut myös hampusta löytyvät terpeenit ja niiden vaikutus ahdistukseen, masennukseen ja stressiin. Terpeeneitä löytyy erityisesti hampun eteerisistä öljyistä, mutta myös kasvien pihkasta. Terpeenit antavat hampulle ominaisen aromin. Allaolevassa luettelossa 4 yleistä terpeeniä ja niiden vaikutukset. Huom. suurin osa kokeista on tehty hiirillä ja lisätutkimuksia tarvitaan.

  • Limoneeni – tutkimuksen mukaan limoneeni terpeeni voi lievittää stressiä ja ahdistusta (16).
  • Pineeni – tutkimus osoittaa pineeni terpeenillä olevan ahdistusta vähentäviä vaikutuksia (17).
  • Linaloli – tutkimus osoittaa, että linalolin tuoksulla voi olla ahdistusta vähentäviä vaikutuksia (18).
  • Myrseeni – tutkimuksen mukaan myrseenillä on rauhoittava vaikutus (19).

CBD:n mahdolliset sivuvaikutukset

Vaikka monet tutkimukset osoittavat CBD:n olevan yleisesti turvallinen, on syytä huomioida se tosiasia, että ihmiset ovat erilaisia ja toisilla erilaiset vaikuttavat aineet saavat aikaan erilaisen reaktion kuin toisilla. Täältä löydät tietoa mahdollisista sivuvaikutuksista, joita joissakin harvoissa tapauksissa CBD saattaa aiheuttaa.

Sivuvaikutukset ovat suhteellisen harvinaisia. Osa käyttäjistä saattaa kuitenkin kokea mahdollista pieniä sivuvaikutuksia kuten. Alla luettelo sivuvaikutuksista joita on saatu vuoden 2019 tutkimuksen hiirikokeissa (20).

  • Väsymys
  • Ripuli
  • Ruokahalun muuttuminen
  • Painonvaihtelu
  • Mielialan vaihtelu
  • Mahdolliset interaktiot lääkkeiden kanssa voi vähentää tai voimistaa lääkkeen vaikutusta.

Tämän sivun tekstiä ei ole tarkoitettu tuotteiden markkinointia varten. Sivuston ylläpitäjä ei ole myöskään vastuussa tekstin oikeellisuudesta ja siinä mahdollisesti esiintyvistä virheistä. Lukijan on syytä tarkistaa huolella kaikki tekstissä esiintyvät lähteet. Sivun sisältöä ei ole tarkoitettu minkään sairauden tai tilanteen itsehoito-ohjeiksi. Suosittelemme keskustelemaan mahdollisista elämäntilanteen muutoksista ensin yhdessä asiantuntevan lääkärin kanssa.

Lähteet

  1. Ewa Poleszak ym. Cannabinoids in depressive disorders, Life Sciences, Volume 213, 2018
    https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0024320518306040
  2. Sales AJ, Fogaça MV, Sartim AG, et al. Cannabidiol induces rapid and sustained antidepressant-like effects through increased BDNF signaling and synaptogenesis in the prefrontal cortex. Mol Neurobiol 56, 1070–1081 (2019). doi:10.1007/s12035-018-1143-4
  3. Wen-Juan Huang ym. Endocannabinoid system: Role in depression, reward and pain control, Mol Med Rep. 2016. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5042796/
  4. Abir T.El-Alfy ym. Antidepressant-like effect of Δ9-tetrahydrocannabinol and other cannabinoids isolated from Cannabis sativa L. Pharmacology Biochemistry and Behavior. Volume 95, Issue 4, 2010. https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0091305710000730
  5. Alexandre R de Mello Schier ym. Antidepressant-like and anxiolytic-like effects of cannabidiol: a chemical compound of Cannabis sativa. CNS Neurol Disord Drug Targets, 2014. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/24923339/
  6. Esther M. Blessing ym. Cannabidiol as a Potential Treatment for Anxiety Disorders. Neurotherapeutics. 2015. https://link.springer.com/article/10.1007/s13311-015-0387-1?handl_url
  7. Ferber, Sari G. ym. The “Entourage Effect”: Terpenes Coupled with Cannabinoids for the Treatment of Mood Disorders and Anxiety Disorders. Current Neuropharmacology, Volume 18. Number 2. 2020. https://www.ingentaconnect.com/contentone/ben/cn/2020/00000018/00000002/art00004
  8. José A. Crippa ym. Translational Investigation of the Therapeutic Potential of Cannabidiol (CBD): Toward a New Age. Front Immunol. 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6161644/
  9. Barbara Costa ym. The non-psychoactive cannabis constituent cannabidiol is an orally effective therapeutic agent in rat chronic inflammatory and neuropathic pain. Eur J Pharmacol. 2007. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/17157290/
  10. Sonja Vučković ym. Cannabinoids and Pain: New Insights From Old Molecules. Front Pharmacol. 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6277878/
  11. Simona Pisanti. Cannabidiol: State of the art and new challenges for therapeutic applications. Pharmacol Ther. 2017. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28232276/
  12. D.C. Hammell ym.Transdermal cannabidiol reduces inflammation and pain-related behaviours in a rat model of arthritis. Eur J Pain. 2016. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4851925/
  13. Scott Shannon ym. Cannabidiol in Anxiety and Sleep: A Large Case Series. Perm J. 2019. https://www.healthline.com/health/cbd-for-insomnia#how-to-use
  14. Kimberly A. Babson. Cannabis, Cannabinoids, and Sleep: a Review of the Literature. Current Psychiatry Reports. volume 19, Article number: 23. 2017. https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11920-017-0775-9
  15. Ruth E Cooper. Cannabinoids in attention-deficit/hyperactivity disorder: A randomised-controlled trial. Eur Neuropsychopharmacol. 2017. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28576350/
  16. Naiana G P B Lima ym. Anxiolytic-like activity and GC-MS analysis of (R)-(+)-limonene fragrance, a natural compound found in foods and plants. Pharmacol Biochem Behav. 2013. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22995322/
  17. Tadaaki Satou ym. Daily inhalation of α-pinene in mice: effects on behavior and organ accumulation. Phytother Res. 2014. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25340185/
  18. Hiroki Harada ym. Linalool Odor-Induced Anxiolytic Effects in Mice. Front Behav Neurosci. 2018. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6206409/
  19. T Gurgel do Vale ym. Central effects of citral, myrcene and limonene, constituents of essential oil chemotypes from Lippia alba (Mill.) n.e. Brown. Phytomedicine. 2002. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12587690/
  20. Ewing Le, Skinner Cm, Quick Cm, et al. Hepatotoxicity of a Cannabidiol-Rich Cannabis Extract in the Mouse Model. Molecules. 2019;24. https://www.mdpi.com/1420-3049/24/9/1694

0
    0
    Sinun ostoskorisi
    Ostoskori on tyhjä.Takaisin kauppaan