Valitse sivu
CBD ja laihdutus

CBD ja laihdutus

Laihduttaminen on varmasti historian yksi vanhimmista ja kulutetuimmista trendeistä. Ihmisillä on aina ollut esikuvana sotilaat, nuorukaiset, mainoskasvot ja missit, joiden kaltaisia ollaan haluttu olla, hinnalla millä hyvänsä. Vaikka ylipaino on haitallista, sitä voi olla myös laihduttaminen. CBD ja laihdutus on noussut aiheena viime aikoina pinnalle. Tässä artikkelissa tutustumme ylipainoon ja turvalliseen laihduttamiseen, endokannabinoidijärjestelmään painonhallinnan taustalla sekä siihen, onko CBD-öljystä apua painonpudotuksessa. 

 

Ylipainosta yleisesti

 

Ylipaino ja lihavuus ovat kansanterveydellinen haaste etenkin länsimaissa, Suomi mukaan lukien. Suomessa ylipainoisia tai lihavia on aikuisista lähes 70% väestöstä, lapsista n. 30% ja nuorista vajaa puolet. 1980-luvulta lihavien määrä on kaksinkertaistunut ja lasten jopa kolminkertaistunut. Vyötärölihavia Suomessa on joka toinen. (1,2) 

Ylipaino ja etenkin vyötärölihavuus edesauttavat monen sairauden puhkeamista, joista yleisin on aikuisiän diabetes. Ylipaino vaikuttaa negatiivisesti verenpaineeseen ja veren rasva-arvoihin ja on merkittävä tekijä rasvamaksan taustalla. Se aiheuttaa myös hedelmättömyyttä sekä naisissa että miehissä, ja on usein polviin ja jalkojen niveliin liittyvien vaivojen aiheuttaja. Fyysisten oireiden lisäksi mentaaliset haasteet ovat ylipainosta kärsivillä tavallisia ja etenkin nuorilla lihavuus saattaa vaikuttaa merkittävästi itsetuntoon. (1)  

Sen lisäksi, että lihavuus on riski ihmiselle itselleen, siitä koituu taloudellista taakkaa myös yhteiskunnalle. 

 

Tekijät ylipainon taustalla 

 

Lihavuuden taustalla voi olla monia syitä. Se on energia-aineenvaihdunnallinen sairaus jota voi aiheuttaa henkiset traumat, joskus taas jatkuva kiire, laiskuus keittiössä tai tietämättömyys siitä mikä olisi terveellinen tapa syödä. Monen sairauden seurauksena voi kertyä ylipainoa ja joskus sitä aiheuttavat myös lääkkeet. 

 

Endokannabinoidijärjestelmä kehon painon taustalla

 

Kehon tasapainotusjärjestelmänä tunnettu endokannabinoidijärjestelmä on kaiken taustalla varmistamassa, että elimistö toimisi mahdollisimman tasapainoisesti. Se on tietysti järjestelmänä ikivanha ja toimii edelleen sellaisenaan kuin se on meihin alunperin luotu. Tällä järjestelmällä on paha taipumus kerryttää energiaa silloin kun sitä on saatavilla. Järjestelmä tekee sen tietysti vain hyvää hyvyyttään kun ei ole mukautunut tähän yltäkylläisyyteen johon olemme tottuneet, mutta vaarana on että, energiaa varastoituu maksimiteholla koko ajan, jolloin sitä tietysti myös kertyy vääriin paikkoihin. Jo pelkästään tästä syystä ylipainon kerryttäminen on osalle väestöä äärimmäisen helppoa; heillä on tässä suhteessa hyvin ja tehokkaasti toimiva endokannabinoidijärjestelmä. 

Endokannabinoidijärjestelmä säätelee ruokahalun lisäksi myös monen aineenvaihduntaan keskittyvän elimen ja järjestelmän kuten rasvasolujen, maksasolujen ja maha-suolikanavan toimintaa (3,4). Se on myös erittäin merkittävä aivojen hypotalamuksen säätelijä joka osaltaan vastaa hyvin pitkälti selviytymisen kannalta tärkeistä toiminnoista kuten ruokahalusta ja energian varastoinnista, kehon lämpötilasta ja vuorokausirytmistä (3,5). 

Lihavuuden ja ylipainon taustalla vaikuttaa tutkimusten mukaan endokannabinoidijärjestelmän yliaktiivisuus, tässä tapauksessa CB1-reseptorin ylituotanto (3). 

Nämä tiedot viittaavat siihen, että runsasrasvainen ruokavalio edistää endokannabinoidien patologista tuotantoa, mikä voi lisätä lipogeneesiä eli ylimääräisen glukoosin muuntumista varastorasvaksi. Tämä johtaa lopulta maksan rasvakudoksen muodostumiseen. (3)

 

Kannabinoidireseptorit

 

Vaikka molempia kannabinoidireseptoreita, CB1 ja CB2, esiintyy kaikkialla kehossa, on CB1-reseptori yleisempi aivojen alueella. Aivojen hypotalamuksessa CB1-reseptorit ja endokannabinoidit säätelevät ruokahaluun ja ravinnonottoon keskittyvien järjestelmien toimintaa. (5)

 

Endokannabinoidit

 

Tutkituimmat endokannabinoidit ovat anandamidi ja 2-AG. Nämä ovat keskeisimmät sisäsyntyiset kannabinoidit ja niistä molemmat osallistuvat painonhallintaan liittyviin elintoimintoihin. 2-AG-tasojen on eläinkokeissa havaittu laskevan paaston aikana ja nousevan taas heti syömisestä alkaen, kun taas anandamiditasot ei näytä vaihtelevan ruokailuun liittyvissä elintoiminnoissa. Tämä viittaa siihen, että 2-AG on ruokailukäyttäytymisen ja energian varastoimisen kannalta toimeliaampi ja tärkeämpi endokannabinoidi. (3,4,5)

päiväkirja, hedelmät, mittanauha ja käsipaino tukemassa laihdutusta.

Turvalliseen ja tavoitteelliseen laihdutukseen kuuluu aina hyvä suunnitelma, terveellinen ruokavalio ja sopiva määrä liikettä.

 

Turvallinen painonpudotus 

Painonpudotusmetodeja on taatusti tuhansia erilaisia ja kaikkea on luultavasti kokeiltu aina syömättömyydestä pelkän rasvan nauttimiseen. Yleensä paino kyllä putoaa, mutta vain hetkellisesti. Mikään yksittäinen dieetti ei välttämättä takaa pysyvää painonpudotusta, vaan tärkeää on sitoutua remontoimaan elämäntavat kokonaan uusiksi. Aluksi se saattaa tuntua pelottavalta ja suurelta ponnistukselta, mutta kokemusten mukaan pitkän tähtäimen suunnitelma kantaa hedelmää siinä missä lisääntynyt hyvinvointi estää palaamasta vanhoihin tapoihin kaikista tehokkaimmin. 

Turvallisen laihduttamisen taustalla on ehdottomasti ymmärrys siitä mitä on tekemässä. Useimmiten kyseessä ei ole yksin laihduttaminen, vaan elämäntapojen muutos joka alkaa omien toimintamallien havainnoimisella. Usein tavoitteena on nopea laihdutus, mutta pysyvän tuloksen kannalta se ei ole ihanteellinen tapa pudottaa painoa. 

Netissä on erilaisia laskureita joiden avulla voi laskea esimerkiksi sallittua kalorimäärää suhteessa toivottuun painonpudotukseen, mutta näihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella, sillä usein laskureissa asetetaan aikatavoite painon laskulle ja se ei ole turvallisen laihduttamisen mukaista.

Tästä linkistä löydät yhden esimerkin lukuisista laihdutuslaskureista.

 

Laihdutus ja ruokavalio 

Ruokavalio on varmasti tärkein elementti painonpudotuksen taustalla. Nykyään eri dieettejä on valtavasti  ja ne voivat olla hyvinkin poikkeavia toisistaan. Voi tuntua äärimmäisen haastavalta löytää juuri se itseä parhaiten tukeva elämäntapa kun vaihtoehtoja on niin paljon. 

Suurimpia virheitä mitä laihtumisen eteen voi tehdä, on se että syö liian vähän tai ei ollenkaan ja samalla kieltää itseltään kaiken hyvän. On sanomattakin selvää, että se ei innosta ottamaan tällaista elämäntavaksi ja usein paino kertyy takaisin ennen kuin se on kerennyt kunnolla edes pudota. 

Tilanteesta riippuen, varmin tapa laihduttaa pysyvästi on syödä kevyesti ja riittävästi, lisätä liikunnan määrää ja huolehtia mielen hyvinvoinnista. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja lisäämällä, tyhjiä hiilihydraatteja vähentämällä ja puhdistettujen sokereiden, piilosokerin ja -rasvan, sekä liiallisen huonolaatuisen rasvan nauttimisen lopettaminen tai minimiin vähentäminen on tutkitusti tehokkaimpia tapoja vähentää painoa pysyvästi. On hyvä sallia itselleen, ainakin ankaran alun jälkeen, myös herkkuja ja ennen kaikkea, löytää sellaisia tapoja herkutella, jotka eivät ole terveydelle haitallisia. 

Monipuolinen ruokavalio painonpudotuksen tukena.

Terveellinen ruokavalio voi pudottaa tehokkaasti painoa.

 

CBD ja laihduttaminen 

 

Yleisesti ehkä ajatellaan, että hamppu lisää ruokahalua, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Tutkimuksissa on huomattu, että etenkin CBD-isolaatit vähentävät ruokahalua, mutta käyttäjäkokemusten mukaan CBD-öljyn käyttö tasapainottaa ruokahalua sitä sen kummemmin lisäämättä tai vähentämättä. Hampun kaikkien vaikuttavien aineiden hyödyntämiseksi on suositeltavaa huomioida, että öljy on mahdollisimman laadukas sisältäen kaikki hampun terapeuttiset aineet. CBD:n on todettu toimivan parhaiten, kun se toimii synergisesti eli yhdessä kaikkien hampun vaikuttavien aineiden kanssa. 

Ruokahalua tasaavista vaikutuksista huolimatta mikään laihdutuslääke CBD-öljy ei ole. Parhaiten laihduttamisen tukena CBD saattaisi olla stressiä lieventävänä, masennusta ja ahdistusta vähentävänä sekä kehon matala-asteista tulehdusta rauhoittavana elementtinä. 

 

Yhteenvetona

 

Ylipaino on kansanterveydellinen haaste ja paras keino selättää ylipaino, painon jatkuva jojoilu ja näistä koituvat terveyshaasteet, on huomioida terveelliset elämäntavat. Runsaasti ravintoaineita sisältävä ruoka, liikunta, hyvälaatuinen vesi ja mahdollisimman stressitön elämä takaavat hyvän pohjan terveelle keholle, mutta mielelle myös. Ylipaino aiheuttaa sekä fyysisiä että mentaalisia terveyshaasteita ja sen hoitaminen sivuvaikutuksineen on yksi merkittävimmistä meno eristä julkisen terveydenhuollon budjetissa.

Endokannabinoidijärjestelmä vastaa ruokailuun liittyvistä prosesseista ja myös ylipainosta. CBD-öljy saattaa olla avuksi erilaisten sivuvaikutusten kuten uneen liittyvien haasteiden selättämiseen, mutta itse laihdutus on tapahduttava muiden keinojen kuten ruokavalion ja liikunnan avulla! 

 

Lähteet

 

  1. Mustajoki P.. 2022. Terveyskirjasto Duodecim. Lihavuus. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00042. Viitattu 16.11.2022.
  2. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lihavuuden yleisyys. https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleisyys. Viitattu 16.11.2022
  3. Bellocchio L., Cervino C., Pasquali R. sekä Pagotto U.. 2008. Journal of neuroendocrinology. The Endocannabinoid System and Energy Metabolism. https://onlinelibrary.wiley.com/action/doSearch?ContribAuthorRaw=Bellocchio%2C+L. Viitattu 16.11.2022
  4. Horn H., Böhme B., Dietrich L. sekä Koch M.. 2018. Endocannabinoids in body weight control. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Dietrich%20L%5BAuthor%5D. Viitattu 16.11.2022.
  5. Miralpeix C., Reguera A.C., Fosch A., Zagmutt S., Casals N., Cota D. sekä Rodriguez-Rodriguez R.. 2021. Hypothalamic endocannabinoids in obesity: an old story with new challenges. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=Rodr%C3%ADguez-Rodr%C3%ADguez%20R%5BAuthor%5D. Viitattu 16.11.2022.
0
    0
    Sinun ostoskorisi
    Ostoskori on tyhjä.Takaisin kauppaan